Muktar Edris

Mitalit
Maa:  Etiopia
Miesten yleisurheilu
MM-kilpailut
Kultaa KultaaLontoo 20175 000 metriä
Kultaa KultaaDoha 20195 000 metriä
Maastojuoksun MM-kilpailut
Kultaa KultaaGuiyang 2015joukkuekilpailu
Kultaa KultaaKampala 2017joukkuekilpailu
Pronssia PronssiaGuiyan 2015henkilökohtainen

Muktar Edris Awel (s. 14. tammikuuta 1994 Adio) on etiopialainen kestävyys- ja maastojuoksija. Hän kilpailee pääosin 5 000 ja 10 000 metrin juoksussa. Edris on 175 senttimetriä pitkä ja painaa 59 kilogrammaa.

Ura

Edris oli mukana vuoden 2013 MM-kilpailuissa Moskovassa, jossa hän oli 5 000 metrillä finaalin seitsemäs. Pekingin MM-kilpailuissa 2015 hän sijoittui 10 000 metrillä kymmenenneksi. Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 hänet hylättiin 5 000 metrin loppukilpailussa. Hän voitti 5 000 metrin maailmanmestaruuden Lontoossa 2017 ajalla 13.32,79 ja Dohassa 2019 ajalla 12.58,85. Eugenen MM-kilpailuissa 2022 hän oli 5 000 metrillä kolmastoista.

Maastojuoksun MM-kilpailuista Edrisillä on aikuisten tasolta joukkuekulta vuosilta 2015 ja 2017 sekä henkilökohtainen pronssi vuodelta 2015. Vuonna 2017 hän oli henkilökohtaisessa kilpailussa kuudes. Nuorten tasolta hänellä on joukkuehopea vuodelta 2011 sekä henkilökohtainen pronssi ja joukkuekulta vuodelta 2013. Vuoden 2012 yleisurheilun alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuista Barcelonasta Edris saavutti kultaa 5 000 metriltä. Hänellä on myös viisi Timanttiliigan osakilpailuvoittoa.

Henkilökohtaiset ennätykset

Ulkoradat

LajiTulosPaikkaPäivä
5 000 metrin juoksu12.54,83Tukholma21. elokuuta 2014
10 000 metrin juoksu27.17,18Hengelo17. kesäkuuta 2015

Lähteet

  1. ↑ MUKTAR EDRIS Athletes. The International Olympic Committee (IOC). Viitattu 26.12.2020. (englanniksi)
  2. ↑ https://www.demadonna.com/athletes/athletes-profiles/9-dap-athletes/213-muktar-edris-awel.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. 1 2 3 4 Muktar Edris Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  4. ↑ Muktar Edris 🔒 (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu) Tilastopaja. (englanniksi)
  5. ↑ Senior Race men iaaf.org. Viitattu 23.4.2017. (englanniksi)