Murad II

Murad II (kesäkuu 1404 Amasya – 3. helmikuuta 1451 Edirne) oli Osmanien valtakunnan sulttaani isänsä Mehmed I:n kuoltua vuosina 1421–1451, lukuun ottamatta vuosia 1444–1446.

Muradin hallintokautta leimasi pitkä sota, jota hän kävi Balkanin kristittyjä sekä Anatolian turkkilaisia emiraatteja vastaan. Hän laajensi ja vakiinnutti Osmanien valtakunnan hallintoa Balkanilla, noudatti pidättyvää politiikkaa Anatoliassa ja auttoi nostamaan valtakunnan jaloilleen sen jälkeen, kun se oli ollut lähellä tuhoutua Timur Lenkin joukkojen käsissä Ankaran taistelun vuonna 1402 seurauksena.

Suku

Isänsä Mehmed I:n loukkaannuttua vuonna 1421 ratsastusonnettomuudessa, hän oli kutsunut poikansa Muradin Amasyasta Bursaan perimään vallan hänen jälkeensä. Tätä ennen Murad oli ollut oppimassa hallintoa Amasyassa. Mehmed ehti kuolla ennen Muradin saapumista, jolloin sulttaanin kuolemaa salattiin noin 40 päivän ajan, kunnes Murad saapui Bursaan. Hänen äidistään ei ole täyttä varmuutta, todennäköisin Mehmedin vaimoista on prinsessa Emine Hatun (k. 1449), joka oli kotoisin Anatolian Dulkadiridin ruhtinaskunnasta.

Sulttaani

Hallituskautensa alkuvaiheessa Muradin oli kukistettava useita Osmanien valtakunnan valtaistuimen tavoittelijoita, joita tukivat Bysantin keisari Manuel II Palaiologos sekä monet Anatolian turkmeeniruhtinaskunnat.

Uusi nuori sulttaani herätti kuitenkin epäilyksiä, ja heikentääkseen osmaneja bysanttilaiset suostuttelivat hänen setänsä Mustafa Çelebin (tunnetaan myös Düzmece Mustafana) yrittämään sisällissodan aloittamista ja nuoren sulttaanin syöksemistä valtaistuimelta. Mustafa voittikin Muradin armeijan Sazlideren taistelussa ja valloitti pääkaupunki Adrianopolin (nyk. Edirne) ja julisti itsensä Rumelian sulttaaniksi. Tämän jälkeen Mustafa eteni Anatoliaan tarkoituksenaan kukistaa Murad, mutta Muradin joukot kuitenkin voittivat hänet Ulubatissa lähellä Bursaa. Tämän jälkeen Mustafa pakeni Balkanille ja koitti paeta Valakiaan, mutta Muradin agentit saivat hänet kiinni, ja hänet teloitettiin. Tämän jälkeen hän loi uuden armeijan, Azebin, ja vuonna 1421 hän ryhtyi piirittämään Bysantin pääkaupunkia Konstantinopolia. Muradin piirittäessä kaupunkia bysanttilaisten onnistui yhdessä muutamien Anatolian itsenäisten turkkilaisvaltioiden kanssa lähettää Muradin nuorempi veli, 13-vuotias Mustafa kapinoimaan veljeään vastaan ja piirittämään Bursaa. Muradin täytyi keskeyttää Konstantinopolin piiritys vuonna 1422 kohdatakseen kapinoiva veljensä. Hän vangitutti prinssi Mustafan ja teloitutti tämän. Anatolian valtiot, jotka jatkuvasti juonittelivat häntä vastaan: Aydın, Germian, Mentese ja Teke liitettiin osaksi Osmanien valtakuntaa. Vuoteen 1425 mennessä Murad oli raivannut kilpailijansa tieltään, palauttanut osmanien vallan Länsi-Anatolian turkmeeniruhtinaskunnissa ja pakottanut Bysantin jälleen maksamaan veroa.

Tämän jälkeen hän suuntasi huomionsa Balkanille ja ryhtyi armeijansa kanssa sotaan Venetsiaa, Karamanidien emiraattia, Serbiaa ja Unkaria vastaan. Karamanidialaiset lyötiin vuonna 1428 ja venetsialaiset vetäytyivät vuonna 1432 hävittyään toisen Thessalonikin piirityksen vuonna 1430. Murad valtasi joukkoineen 1430-luvulla valtavia alueita Balkanilta ja onnistui liittämään Serbian valtakuntaansa vuonna 1439. Vuonna 1441 Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, Puola ja Albania liittyivät Unkari-Serbia liittoon. Aluksi osmanien armeijat menestyivät unkarilais-serbialais-karamanilaista liittoumaa vastaan, mutta vuoden 1441 jälkeen, kun liittoumaan liittyi myös saksalaisia, puolalaisia ​​ja albanialaisia ​​joukkoja, osmanit menettivät Nišin ja Sofian vuonna 1443 ja kärsivät murskaavan tappion Jalowazissa vuonna 1444. Solmittuaan rauhansopimuksen Edirnessä 12. kesäkuuta 1444 Murad luopui vallasta 12-vuotiaan poikansa Mehmed II:n hyväksi.

Vallasta luopuminen

Murad oli väsynyt ja kyllästynyt jatkuvasta sotimisesta ja päätti vuonna 1444 luopua vallasta 12-vuotiaan poikansa Mehmedin hyväksi. Päätökseen todennäköisesti vaikutti myös hänen vanhimman poikansa Alâaddinin odottamaton kuolema ratsastusonnettomuudessa sotaretkellä vuonna 1443. Murad vetäytyi luostariin Manisaan, mutta samana vuonna unkarilaiset ja puolalaiset aloittivat ristiretken osmaneja vastaan. Mehmed kutsui isänsä johtamaan joukkojaan, ja kun Murad kieltäytyi, 14-vuotias Mehmed kuuluisasti vastasi: "Jos olet sulttaani niin tule johtamaan armeijoitasi. Jos minä olen sulttaani, niin määrään sinut johtamaan armeijoitani". Lopulta Murad suostui.

Euroopan valtiot rikkoivat pian paavi Eugenius IV:n suojeluksessa solmitun aselevon, ja Murad kukisti kristittyjen joukot murskaavasti Varnan taistelussa 10. marraskuuta 1444 ottomaanien armeijan johdossa, jonka jälkeen ristiretkeläiset vetäytyivät. Hovin merkkihenkilöiden painostuksesta ja ulkoisten uhkien vuoksi Murad otti valtion hallinnan jälleen käsiinsä vuonna 1446. Vuonna 1448 hän voitti unkarilaiset toisessa Kosovon taistelussa 17.–19. lokakuuta. (Ensimmäinen Kosovo Poljen taistelu vuonna 1389)

Murad vetäytyi takaisin Manisaan, mutta Mehmedin liian kunnianhimoisten hankkeiden vuoksi ja hänen kielteisestä asenteestaan paššoja kohtaan pyysi suurvisiiri Candarli Halil Muradia ottamaan vallan takaisin.

Paluu valtaan

Lopulta vuonna 1446 Murad otti vallan janitsaarien avulla ja lähetti poikansa Mehmedin Manisaan opiskelemaan hallitsemista. Murad lähti sotimaan Kreikkaan, missä Morean despootti Konstantinos (tuleva Bysantin keisari Konstantinos XI) oli alkanut hyökkäillä joukkoineen Osmanien alueille. Murad onnistui kukistamaan puolustuksen, ja hänen joukkonsa ryösteli Peloponnesosta perusteellisesti; Konstantinos ja hänen veljensä Tuomas Palaiologos joutuivat joukkoineen antautumaan.

Kun Balkanin rintama oli turvattu, Murad suuntasi itään Timur Lenkin pojan Shah Rokhin suuntaan ja Karamanidin ja Çorum-Amasyan emiraattien suuntaan. Anatoliassa Murad noudatti varovaista politiikkaa, sillä länteen etenevä timuridihallitsija Shah Rokh esiintyi turkmeeniruhtinaskuntien suojelijana. Osmanit saavuttivat ylivallan Çorum-Amasyan alueen ja Länsi-Anatolian turkmeenihallitsijoihin nähden, mutta Karamanin ruhtinaskunta – joka muodosti merkittävän uhan osmaneille Balkanin kristittyjen hallitsijoiden kanssa solmimiensa liittojen vuoksi – säilytti itsehallintonsa.

Vaimot ja jälkeläiset

Murad II:lla oli neljä tai viisi vaimoa:

• Tacünnisa Hatice Halime Hatun (n. 1410 – n. 1440), Candarin ruhtinaskunnan hallitsijan İsfendiyar Beyn tytär tai lapsenlapsi. Tunnettiin myös nimillä Alime Hatun tai Sultan Hatun. Avioitui Muradin kanssa vuonna 1425, hänen pääpuolisonsa.
• Hatice Hatun, İsfendiyar Beyn pojan Taceddin Ibrahim II Beyn tytär. Şehzade Küçük Ahmedin äiti. Murad II:n kuoleman jälkeen poika teloitettiin Mehmed II:n määräyksestä. Tämän jälkeen Mehmed pakotti hänet naimisiin Ishak Paššan kanssa; he saivat yhdessä kahdeksan muuta lasta. Yleisen käsityksen mukaan hän ja Hatice Halime Hatun ovat sama henkilö.
• Hüma Hatun (? – 1449). Mehmed II:n äiti. Todennäköisesti alkuperältään tuntematon jalkavaimo.
• Mara Despina Hatun (n. 1420 –1487), syntyjään Mara Branković, Serbian despootin Durad Brankovićin tytär. Avioitui Muradin kanssa syyskuussa 1435 ja oli tämän laillinen vaimo. Hän ei koskaan kääntynyt islamiin vaan pysyi kristittynä. Hänellä ei ollut lapsia.
• Hundi Ümmügülsüm Hatun (? – 1486). Joidenkin lähteiden mukaan kyseessä oli kaksi eri puolisoa.
• Yeni Hatun, Amasyan Kutluşah-suvun edustajan Şadgeldi Paşahzade Mustafa Beyn tytär. Joidenkin historioitsijoiden mukaan Yeni Hatun oli todennäköisesti Şehzade Alâeddin Alin (Murad II:n pojan) vaimo, ei Murad II:n.

Murad II:lla oli ainakin 14 lasta, joista viisi kuoli alle 5-vuotiaina. Hän myönsi pojilleen ja näiden miespuolisille jälkeläisille arvonimen "Şehzade" (”šaahin jälkeläinen”, prinssi) aiemman, yksinkertaisemman "Çelebi"-arvonimen sijaan. "Şehzade"-arvonimi säilyi käytössä Osmanien valtakunnan lakkauttamiseen saakka.

• Şehzade Ahmed (1419–1437), tunnettu myös nimellä Büyük Ahmed (Ahmed vanhempi).
• Hundi Hatun (1423 – ?), Hundi Ümmügülsüm Hatunin tytär. Tunnettiin myös nimellä Erhundi Hatun. Avioitui ensin Mirahur İlyas Beyn kanssa ja myöhemmin Yaqub Beyn kanssa; jälkimmäinen toimi opettajana Şehzade Cemille, joka oli Mehmed II:n poika.
• Şehzade Alaeddin Ali (1425–1443), Hundi Ümmügülsüm Hatunin poika ja Muradin lempipoika, joka toimi Manisan ja Amasyan kuvernöörinä. Osallistui sotaretkeen Karamaniin 1443 ja kuoli kesäkuussa paluumatkalla pudottuaan hevosen selästä. Hänellä oli puoliso nimeltä Yeni Hatun sekä kaksi poikaa: Şehzade Giyaşüddin ja Şehzade Taceddin.
• Hatice Hatun (1425 – vuoden 1470 jälkeen). Avioitui Candaroğlu İsmail Kemaleddin Beyn kanssa, ja heille syntyi kolme poikaa: Hasan Bey , Yahya Bey ja Mahmud Bey. Hänen jälkeläisiään oli elossa vielä 1800-luvulla Abdulmejid I:n hallintokaudella. Elokuussa 1470 hän avioitui uudelleen Isa Beyn kanssa.
• Hafsa Hatun (1426 – ?), Alime Hatunin tytär. Avioitui serkkunsa Karamanoğlu Kaya Beyn kanssa; heille syntyi poika, Karamanoğlu Kasim Bey.
• Fatma Hatun (1430 – vuoden 1464 jälkeen). Avioitui Zaganos Pashan kanssa, ja heille syntyi kaksi poikaa: Hamza Bey ja Ahmed Çelebi, josta tuli myöhemmin serkkunsa Bayezid II:n tärkeä neuvonantaja. Erottuaan vuonna 1462 avioitui Mahmud Çelebin kanssa.
• Şahzade Selçuk Hatun (1430–1480). Avioitui kahdesti: ensin Güveyi Karaça Pashan (k. 1456) ja sitten Yusuf Sinaneddin Pashan (k. 1486) kanssa.
• Mehmed II (1432–1481), Hüma Hatunin poika. Seurasi isäänsä sulttaanina ja tuli tunnetuksi lisänimellä *"Fâtih" (”Valloittaja”) vallattuaan Konstantinopolin menestyksekkäästi vuonna 1453.
• Ilaldi Hatun. Avioitui Kasim Beyn kanssa, joka kuului Sinopin İsfendiyaroğulları-sukuun.

Perintö

Murad II kuoli 46-vuotiaana helmikuussa 1451 Adrianopolisissa, jonka jälkeen hänen pojastaan Mehmed II:stä tuli jälleen sulttaani.

Jotkut ovat pitäneet Murad II:sta fanaattisena uskovaisena ja toiset mystiikkaan uppoutuneeksi, mutta yleisesti häntä kuvaillaan luonteeltaan lempeäksi ja hyväntahtoiseksi sekä maansa etua ajavaksi hallitsijaksi.

Lähteet