Murja (ven. Мо́рье, Morje) on kylä Leningradin alueen Seuloskoin piirin Rahjan kunnassa. Se sijaitsee Laatokan rannalla Murjajoen suussa. Kylässä on seitsemän asukasta (vuonna 2007).
Murjan kylä mainitaan ensimmäisen kerran Novgorodin Vatjan viidenneksen verokirjassa vuonna 1500. Sen asukkaat harjoittivat kalastusta, karjanhoitoa ja metsästystä. 1800-luvun alussa kylään perustettiin fajanssi- ja posliinitehdas. Vuoden 1926 väestönlaskennan mukaan siellä oli 286 asukasta, jotka kaikki olivat venäläisiä.
Kylä sijaitsee suljetulla sotilasalueella. Entisen varuskunnan sisällä on 1900-luvun alussa rakennettu raunioitunut punatiilinen kirkko.