
Museotie on tieverkon osa, joka on erityispiirteiltään tai historiansa perusteella merkityksellinen. Tie voi olla edelleen normaalissa käytössä tai sen on syrjäyttänyt uudempi tieyhteys. Museotiet on useimmiten merkitty tiekarttoihin ja maastoon. Tiet on pyritty jättämään siihen tilaan, että kävijä saa käsityksen entisajan tiestöstä ja liikenneolosuhteista. Joskus tie itsessään vaikuttaa tavalliselta maantieltä, mutta sillä on historiallinen tausta. Esimerkkinä museotiestä on Petsamoon johtaneen Jäämerentien eräs osuus, Inarin kunnassa sijaitseva Magneettimäki, joka on katsottu historiallisesti merkittäväksi kohteeksi. Toinen huomattava museotie on Suomussalmella Raatteeseen johtava tie, jonka varrella käytiin ankaria taisteluja talvisodan aikana.
Väyläviraston ja sen edeltäjien Tiehallinnon ja Tie- ja vesirakennuslaitoksen valintaperusteina on ollut tien valtakunnallinen historiallinen ja kulttuurihistoriallinen merkitys, tietekninen merkitys, tie- ja liikennehistoriallinen merkitys, paikallinen erikoismerkitys, ennallaan säilyttämisen edellytykset sekä alkuperäisyys. Lähes kaikki museotiet on otettu luetteloon 1982.
Valtakunnallisesti vastuu tienpidon perinneasioista kuuluu vuoden 2026 alusta lähtien Sisä-Suomen elinvoimakeskukselle; aikaisemmin vastuu oli Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella.
Museoteitä ovat Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen luettelon mukaan vuoden 2012 joulukuussa seuraavat 22 tietä:
Museoteistä Fagervikintie ja Tallimäki–Virojoki-tie ovat osia Suuresta Rantatiestä, ja Vanhalinnantie ja Porras–Renko-tie ovat osia Hämeen Härkätiestä. Kuortti–Miekansalmi-tie on osa Suurta Savontietä. Taistelutantereentien aikaisempi nimi oli Minnestodsintie. Peräkunnantiestä on käytetty museokohdeselvityksessä myös rinnakkaisnimeä Kuru–Ruovesi-tie. Luettelosta on poistettu Rautalammilla oleva Toholahti–Hankavesi -tie, joka oli vielä vuonna 2007 julkaistussa tiehallinnon museokohdeselvityksessä.