Mustafa III

Mustafa III (28. tammikuuta 1717 Konstantinopoli – 21. tammikuuta 1774 Konstantinopoli) oli Osmanien valtakunnan sulttaani vuosina 1757–1774.

Hän yritti toteuttaa hallinnollisia ja sotilaallisia uudistuksia valtakunnan rappion pysäyttämiseksi ja julisti Venäjälle Venäjän-Turkin sodan, joka hänen kuolemansa jälkeen päättyi katastrofaaliseen tappioon.

Suku ja koulutus

Hän oli sulttaani Ahmed III:n ja Emine Mihrişah Kadınin (k. 1732) poika. Hän sai palatsissa hyvän koulutuksen. Hän oli taitava runoilija ja oli perehtynyt syvällisesti tähtitieteeseen, osmanien ja islamin historiaan sekä lääketieteeseen. Hän odotti valtaistuimelle pääsyä kahden setäpuolensa hallituskausien ajan.

Sulttaani

Paitsi että Mustafa oli sivistynyt, harras ja hyväsydäminen hallitsija. Hän halusi toteuttaa valtakunnassa uudistuksia ja pyysi neuvoa valistuneisuudestaan kuuluisalta Preussin kuningas Fredrik Suurelta. Valtaistuimelle noustuaan hän maksoi velkojen vuoksi vangittujen velat ja palautti maksut, jotka maanhaltijavirkamiehet olivat suorittaneet toimilupansa uusimisen yhteydessä. Tällaiset sulttaanin toimet herättivät suurta iloa ja toivoa.

Vaikka Mustafa ja hänen kyvykäs, jo aiemmin toiminut suurvisiirinsä Ragib Mehmed pašša ymmärsivät uudistusten välttämättömyyden, heidän toimensa kohdistuivat pikemminkin Osmanien valtakunnan rappion seurauksiin kuin sen syihin. He eivät kyenneet hillitsemään verotukseen liittyviä väärinkäytöksiä, minkä vuoksi heidän talousuudistuksensa jäivät tehottomiksi. Hallinnolliset uudistukset kariutuivat keskushallinnon kyvyttömyyteen ulottaa valtansa Euroopan ja Aasian maakuntien paikallisiin hallitsijoihin (aʿyān).

Ranskalaisen tykistöupseeri, paroni François de Tottin avustuksella he onnistuivat paremmin sotilasuudistuksissa: tykistöjoukot organisoitiin uudelleen, janitsaarien vuonna 1747 sulkema insinöörikoulu avattiin uudelleen ja laivastolle perustettiin matematiikan koulu vuonna 1773.

Ulkopolitiikassaan Mustafa pyrki määrätietoisesti säilyttämään Belgradin rauhansopimuksella vuonna 1739 saavutetun rauhan. Ranskan ja Preussin Fredrik Suuren kehotuksista huolimatta osmanit suhtautuivat vastahakoisesti liittoutumien ja vastaliittoutumien eurooppalaiseen verkostoon liittymiseen. Vaikka kaikki valtiot halusivat Osmanien valtakunnan liittyvän puolelleen Euroopassa vuosina 1756–1763 käydyssä seitsenvuotisessa sodassa, hän kieltäytyi kaikista liittoutumista. Myöhemmin Venäjän pyrkimykset Puola-Liettuassa ja Krimillä pakottivat kuitenkin Mustafan julistamaan sodan Venäjälle vuonna 1768.

Mustafa piti valtakunnan pahimpana vihollisena Venäjää ja valmistautui sodan varalta kartuttamalla valtion kassaa ja uudistamalla armeijaa. Lopulta hän julisti Venäjälle sodan 25. syyskuuta 1768. Muutaman vähämerkityksisen alkuvaiheen voiton kuten H'otynin linnakkeen taistelun jälkeen osmanit kärsivät sarjan tappioita Tonavan varrella ja Krimin niemimaalla.

Tapahtumien huipentumana oli osmanien laivaston tuhoutuminen Venäjän laivastoa komentaneen kreivi Grigori Orlovin johdolla Tšesmen (Çeşme) meritaistelussa vuonna 1770. Amiraali Grigori Spiridovin 12 aluksen laivueen käyttämien polttolaivojen voimalla kukistettiin 7. heinäkuuta 1770 Tšesmen (Çeşme) salmessa nykyisen İzmirin maakunnan rannikolla Egeanmerellä osmanien 22 aluksen laivasto.

Tämän tappion seurauksena allekirjoitettiin Küçük Kaynarcan nöyryyttävä rauhansopimus heinäkuussa 1774. Krimin menetys tarkoitti, että muslimien asuttama alue eli Krimin kaanikunta siirtyi ensimmäistä kertaa pois Osmanien valtakunnan hallinnasta. Osmanien valtakunta ei ollut enää maailman mahtavin valtio.

Mustafa III sairastui Venäjän-Turkin sodan aikana. Hänen sairauttaan kuvailtiin vesipöhöksi, astmaksi ja sydämen polyypeiksi. Hän menehtyi lopulta aivoverenvuodon aiheuttamaan halvaukseen 57-vuotiaana 21. tammikuuta 1774 vain muutaman kuukauden kuluttua rauhan julistamisesta.

Hän pani kaiken toivonsa ainoaan poikaansa Selimiin (tuleva Selim III); hän koulutti poikaansa äärimmäisellä huolellisuudella, mutta tämä nousi sulttaaniksi vasta vuonna 1789. Häntä seurasi hallitsijana nuorempi velipuoli Abd-ul-Hamid I.

Vaimot ja jälkeläiset

Mustafa III:llä oli seitsemän tunnettua vaimoa:

• Aynülhayat Kadın (n. 1746–1764). Todennäköisesti baş kadın (ensimmäinen puoliso); häntä pidetään joskus Mustafan laillisena vaimona. Ainakin yhden tyttären äiti, ja hänellä oli haaremissa sisar Emine Hanım. Rakennutti Katırcıham Mescid -moskeijan vuonna 1760.
• Mihrişah Kadın (n. 1745 –1805), georgialaista syntyperää; Selim III:n, Hibetullah Sultanin sekä Fatma Sultanin äiti. Hän oli baş kadın tai nousi tähän asemaan Aynülhayat Kadınin kuoltua.
• Fehime Kadın (? –1761). Reyhan Sultanin äiti; kuoli synnytyksessä.
• Rifat Kadın (n. 1744–1803), vapaana syntynyt nainen; Mustafa tapasi hänet kiertäessään Istanbulia valepuvussa. Hänet uskottiin suurvisiirin vaimon huostaan ​​koulutettavaksi ennen haaremiin siirtymistä. Şah Sultanin äiti. Mustafan kuoleman jälkeen hän palasi perheensä luo.
• Ayşe Adilşah Kadın (n. 1748–1803), tšerkessiläistä syntyperää; kahden tyttären Beyhanin ja Haticen äiti.
• Binnaz Kadın (n. 1743–1823), tunnettu myös nimellä Beynaz Kadın. Lapseton; Mustafan kuoleman jälkeen hänestä tuli tämän seuraaja Abd-ul-hamid I:n puoliso. Hän ei saanut lapsia myöskään Abd-ul-hamidin kanssa, ja tämän kuoltua hänet vapautettiin haaremita ja hän avioitui Çayırzade İbrahim Ağan kanssa.
• Gülman Hanim, Baş bkbal. Tunnettiin myös nimellä Gülnar Hanim.

Mustafa III:lla oli ainakin 11 lasta, joista kuusi kuoli alle 6-vuotiaana:

• Selim III (24. joulukuuta 1761 – 28. heinäkuuta 1808), äiti Mihrişah Kadın.
• Şah Sultan (21. huhtikuuta 1761 – 11. maaliskuuta 1803), äiti Rifat Kadın. Terveydeltään heikko ja kihlautui kahdesti, mutta molemmat sulhaset teloitettiin ennen häitä. Lopulta hän solmi avioliiton; hän sai kaksi biologista tytärtä ja yhden adoptiotyttären.
• Beyhan Sultan (1766–1824), Adilşah Kadınin tytär. Hän oli kerran naimisissa, ja hänellä oli tytär.
• Hatice Sultan (14. kesäkuuta 1768 – 17. heinäkuuta 1822), Adilşah Kadınin tytär. Hän oli kerran naimisissa, ja hänellä oli poika.

Lähteet

• TheOttomans.org Art Biligisayar. Viitattu 4.9.2009.