Selim III

Selim III
Kahden pyhän moskeijan suojelija
Konstantin Kapıdağlı maalaus 1803.
Osmanien valtakunnan sulttaani
Valtakausi	7. huhtikuuta 1789 – 29. toukokuuta 1807
Edeltäjä	Abd-ul-Hamid I
Seuraaja	Mustafa IV
Syntynyt	24. joulukuuta 1761 Topkapın palatsi, Konstantinopoli
Kuollut	28. heinäkuuta 1808 (46 vuotta) Topkapın palatsi, Konstantinopoli
Hautapaikka	Laleli moskeija, Istanbul
Puoliso	Safizar Kadın Zibifer Kadın Tabısafa Kadın Refet Kadın Nürușems Kadın Hüsnümah Kadın Nefizar Kadın Afitab Kadın Demhoş Kadın Gongenigar Kadın Mahbube Kadın Aynisefa Kadın Pakize Hanım Meryem Hanım
Lapset	ei jälkeläisiä
Koko nimi	Selim bin Mustafa
Suku	Osmani
Isä	Mustafa III
Äiti	Mihrişah Sultan
Uskonto	sunnalaisuus
Nimikirjoitus

Selim III (24. joulukuuta 1761 Topkapin palatsi, Konstantinopoli – 28. heinäkuuta 1808 Topkapin palatsi) oli Osmanien valtakunnan sulttaani vuosina 1789–1807.

Hän käynnisti valtakunnan länsimaistamisohjelman. Selim III:n hallintokaudella koettiin vuoden 1789 Ranskan vallankumouksen synnyttämä henkinen ja poliittinen kuohunta.

Suku ja koulutus

Hän oli sulttaani Mustafa III:n ja georgialaissyntyisen Mihrişah Kadınin (n. 1745–1805) poika. Ennustajat väittivät, että hänestä tulisi maailmanvalloittaja, joten hänen isänsä järjesti hänen syntymänsä kunniaksi seitsenpäiväisen juhlan. Selim varttui Topkapin palatsin rakastavassa ja sivistyneessä ilmapiirissä, jossa erittäin hyvän koulutuksen saanut isä piti huolen siitä että ainoa poikakin sai samanlaisen. Prinssi Selim piti kirjallisuudesta ja taiteesta ja etenkin kalligrafiasta. Hän oli myös lahjakas runoilija, muusikko ja säveltäjä ja osasi puhua sujuvasti arabiaa ja persiaa.

Vallanperimys

Mustafa III halusi pojasta seuraajansa, mutta hänen kuoltuaan vuonna 1774 valtaistuimelle nousikin Selimin setäpuoli Abd-ul-Hamid I. Abd-ul-Hamidin kuoltua viisitoista vuotta myöhemmin Selimistä tuli sulttaani 28-vuotiaana huhtikuussa 1789. Ranskan suuri vallankumous samana vuonna vaikutti myös Selimin hoviin.

Selim oli paitsi syvästi uskonnollinen ja isänmaallinen myös uudistusmielinen hallitsija, joka halusi modernisoida Osmanien valtakunnan. Hän uudelleen järjesti virkakoneistoa yrittäessään poistaa korruptiota ja nepotismia. Hän halusi uudistaa asevoimansa ja haki aktiivisesti tietotaitoa maailmalta. Vuonna 1795 ruotsalaisia upseereja ja laivanrakentajia saapui Istanbuliin kehittämään laivastoa. Kansa piti hänestä ja toivoi, että nuori sulttaani nostaisi valtakunnan entiseen loistoonsa.

Hän yritti lopettaa imperiumia vaivanneen sosiaalisen, taloudellisen ja hallinnollisen kaaoksen. Hän perusti uudistajakomitean (1792–1793) ja sääti sarjan uusia säädöksiä, jotka tunnetaan yhteisnimellä nizam-ı cedid (”uusi järjestys”). Näihin sisältyi maakuntien kuvernöörien virkojen, verotuksen ja maanomistuksen uudistukset. Merkittävämpiä olivat hänen sotilasuudistuksensa: uusien sotilas- ja merikoulujen lisäksi hän perusti uusia jalkaväkirykmenttejä, jotka oli koulutettu ja varustettu eurooppalaisten periaatteiden mukaisesti ja rahoitettu menetetyistä ja luovutetuista läänityksistä saaduilla tuloilla sekä alkoholi-, tupakka- ja kahviveroilla. Lopuksi, suoran yhteyden luomiseksi länteen, ottomaanien suurlähetystöt avattiin tärkeimpiin Euroopan pääkaupunkeihin.

Napoleonin nousun myötä osmanien valtakuntaan alkoi kohdistua paineita siihen saakka ystävällismielisen Ranskan taholta. Vuoden 1797 Campo Formion rauhan myötä Ranskasta tuli rajanaapuri Osmanien valtakunnan kanssa. Vuonna 1805 Selim III oli pakotettu tunnustamaan Napoleon I Ranskan keisariksi, sillä hän halusi Ranskasta vahvan liittolaisen Venäjää vastaan. Toisen lähteen mukaan Napoleonin Euroopassa saavuttaman menestyksen lumoama Selim tunnusti tämän keisariksi vuonna 1804.

Selim III nousi valtaan Itävallan arkkiherttuakunnan ja Venäjä keisarikunnan liittouman ja Osmanien valtakunnan välisen Venäjän-Turkin sodan 1787–1792 aikana ja joutui solmimaan Itävallan kanssa Svištovin rauhasopimuksen vuonna 1791) ja Venäjän kanssa Iașin ​​rauhansopimuksen vuonna 1792. Vuonna 1798 Napoleon Bonaparten johtamien joukkojen hyökkäys Egyptiin ajoi Selimin liittoutumaan Ison-Britannian ja Venäjän kanssa. Kun ranskalaiset olivat vetäytyneet Egyptistä vuonna 1801, Selim julisti sodan Venäjälle ja Isolle-Britannialle vuonna 1806 Napoleonin Konstantinopolin lähettilään kenraali Sébastianin vaikutuksesta.

Selimin toteuttamat uudelleenjärjestelyt ja Ranskan kasvava vaikutusvalta herättivät voimakkaan vastareaktion konservatiiviselta liittoumalta, johon kuuluivat janitsaarit, ulama (uskonnolliset oppineet) ja muut uudistuksista haittaa kärsineet tahot. Selimiltä puolestaan ​​puuttui päättäväisyyttä toimenpiteiden läpiviemiseen. Kun hän vuonna 1805 määräsi joukkojen uudelleenjärjestelyn Balkanin provinsseissa, janitsaarit kapinoivat Edirnessä (Traakia); heidän joukkoihinsa liittyivät ayanit (paikalliset mahtimiehet), jotka olivat aiemmin tukeneet sulttaania. Selim keskeytti uudelleenjärjestelyn ja erotti uudistusmieliset neuvonantajansa. Lopulta vuonna 1807 yamakien (apujoukkojen) kapina pakotti Selimin luopumaan nizam-ı cedid -uudistuksista ja johti hänen vangitsemiseensa. Selim III syrjäytettiin vallasta 29. toukokuuta 1807 janitsaarien kapinassa.

Seuranneen sekasorron aikana uudistusmieliset kokoontuivat Rusçukin (nyk. Ruse Bulgaria) paššan Bayrakdar Mustafan ympärille; tämä marssi joukkoineen Konstantinopoliin palauttaakseen Selimin valtaan. Bayrakdar valtasi kaupungin, mutta sillä välin Selim III oli kuristettu 46-vuotiaana jousenjänteellä seuraajansa Mustafa IV:n määräyksestä.

Mustafa IV:n miehet, vaatekamarin päällikkö georgialainen Fettah, rahastonhoitaja Ebe Selim sekä musta eunukki Nezir Ağa tappoivat hänet miekalla Mustafan puolisoitten Refet Kadınin ja Pakize Hanımin läsnäollessa Topkapin palatsin haaremissa heinäkuussa 1808 valtakuntaa koetelleissa levottomuuksissa. Toisen lähteen mukaan hän on ainoa Osmanien valtakunnan sulttaani, joka on murhattu miekalla verta vuodattamalla.

Selim III haudattiin isänsä Mustafa III:n viereen Lalelin moskeijaan Konstantinopolissa. Koska hänellä ei ollut jälkeläisiä, seuraajaksi tuli hänen serkkupuolensa Mustafa IV.

Vaimot

Selim III:lla oli ainakin 13 vaimoa:

• Nefizar Kadın (k. 1792), baş kadın (ensimmäinen puoliso). Tunnettiin myös nimillä Nafizar, Safizar tai Sefizar.
• Afitab Kadın (k. 1807). Hänestä tuli baş kadın eli ensimmäinen puoliso Nefizarin kuoleman jälkeen.
• Zibifer Kadın (k. 1817). Tunnettiin myös nimellä Ziybülfer. Selimin murhan jälkeen hän asui Bosporinsalmen varrella sijaitsevassa palatsissa.
• Tabisefa Kadın. Selim III:n murhan jälkeen hän asui Fındıklın palatsissa. Hän kuoli 14. maaliskuuta 1855, ja hänet haudattiin Lalelin moskeijaan.
• Refet Kadın (1777–1867), toinen niistä kahdesta jalkavaimosta, jotka yrittivät estää Selimin murhan. Refet heittäytyi sulttaanin päälle suojellakseen tätä, mutta hänet heitettiin sivuun; hän joutui seuraamaan vierestä, kuinka murhaajat viimeistelivät työnsä, samalla kun hän itse huusi, itki ja repi hiuksiaan.
• Nüruşems Kadın (k. 1826).
• Hüsnümah Kadın (k. 1814). Hän sai tuloja Tirestä.
• Demhoş Kadın (k. n. 1806). Hänestä tuli yksi puolisoista vuonna 1799.
• Goncenigar Kadın (k. 1806 jälkeen).
• Mahbube Kadın (k. 1806 jälkeen).
• Aynısefa Kadın (k. 1794 jälkeen).
• Pakize Hanım, baş-Ikbal eli yksi sulttaanin tärkeimmistä suosikeista. Toinen kahdesta puolisosta, jotka yrittivät estää Selimin murhan. Pakize heittäytyi salamurhaajien ja sulttaanin väliin ja haavoittui käteensä kamppailun aikana.
• Meryem Hanim (k. 1807).

Selim III:lla ei ollut tunnettuja jälkeläisiä.

Lähteet

• TheOttomans.org Art Biligisayar. Viitattu 11.8.2009.
• Kankonen, Tom: TURKKI, Eurooppa ja Aasia. Helsinki: Edita Prima Oy, 2005. ISBN 951-37-4425-6
• Stoneman, Richard: Matkaopas historiaan: Turkki. Kuopio: Puijo, 1993. ISBN 951-579-033-6

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Selim III Wikimedia Commonsissa