Navapolatsk (valkoven.Навапóлацк) eli Novopolotsk (ven.Новопóлоцк, puol.Nowopołock) on nuori teollisuus- ja yliopistokaupunki ja maakuntahallinnon alainen kaupunkipiiri Valko-Venäjän pohjoisosassa, Vitsebskin maakunnassa.
Vuoden 2009 väestönlaskennassa kaupungissa oli 98138 asukasta. Hallinnollisesti Navapolatskin kaupunkipiiri (ven.Новополоцкий горсовет, Novopolotski gorsovet) käsittää lisäksi Väinäjoen pohjoispuolella sijaitsevan Baravuh’ankaupunkimaisen taajaman (5469 as.) ja sen viereisen kylän. Maantieteellisesti Navapolatskin kaupunki sijaitsee Polatskin hallintopiirin sisällä, Väinäjoen rannalla 6 kilometriä Polatskin kaupungin länsipuolella. Etäisyys Valko-Venäjän pääkaupunkiin Minskiin maanteitse noin 240 km ja maakuntakeskukseen Vitsebskiin 110 km.
Navapolatsk eli "uusi Polatsk" perustettiin vuonna 1958; kaupunkityyppisen taajaman nimenä oli vuosina 1959-1963 Polatski (Polotski). Se syntyi petrokemian tehdaskompleksin ympärille. Kun uusia tehtaita alettiin rakentaa Polatskin länsipuolelle, ne sijoitettiin päästöjen pelossa useamman kilometrin etäisyydelle. Myöhemmin päätettiin rakentaa tehdastyöläisille asumataloja ja niitä seurasivat paloasema, sairaala ja koulu.
Vuonna 1968 perustettu Polatskin valtiollinen yliopisto sijaitsee Navapolatskissa.
123Respublika Belarus Atlas Avtomobilnyh Dorog1:200 000. (Valko-Venäjän "GT-karttakirja")Minsk:RUP Belkartografija ja Gosudarstvennyi komitet po imuštšestvu Respubliki Belarus, 2011.ISBN978-985-508-104-4(venäjäksi), osin (englanniksi)
↑demoscope.ru:Vsesojuznaja perepis naselenija 1970 g. (krome RSFSR)(Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1970. Muut neuvostotasavallat kuin Venäjä.)Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 28.4.2013.(venäjäksi)
↑demoscope.ru:Vsesojuznaja perepis naselenija 1979 g. (krome RSFSR)(Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1979. Muut neuvostotasavallat kuin Venäjä.)Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 28.4.2013.(venäjäksi)