Netiketti

Netiketti (sanoista netti ja etiketti) viittaa tietoverkon käyttöä koskeviin epävirallisiin sopivaisuussääntöihin. Netikettiä sovelletaan erilaisissa yhteyksissä, kuten sähköpostissa, verkkosivuilla ja chatissa. Netiketti tarkoittaa arkikielessä Internetissä noudatettavaa etikettiä eli yleisiä käyttäytymistapoja ja -sääntöjä . Alkujaan netiketillä tarkoitettiin Internetissä toimivia sähköpostilistoja ja Usenet-keskusteluryhmiä varten laadittuja käyttäytymisohjeita. Ohjeita kirjasivat ylös monet eri ihmiset vuosien kokemuksen pohjalta. Ohjeet saattoivat olla tiiviitä tai laajoja, joskus ironisiakin.

Netiketin periaatteet

Netiketti kieltää muun muassa toisten käyttäjien häirinnän, väärällä nimellä esiintymisen, kaupallisen mainonnan tavallisilla keskustelufoorumeilla ja määrittelee muita yleisiä käyttäytymissääntöjä kansainväliseen viestintään. Muun muassa sähköpostin käyttöön on kehitetty käyttäytymissääntöjä aivan kuten tavallisen postin käyttöön ja muuhun sosiaaliseen toimintaan.
Netiketin yleisiä periaatteita ovat esimerkiksi:

Lähteet

  1. ↑ Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2008. ISBN 978-952-5446-32-6 Teoksen verkkoversio Viitattu 2.4.2024.
  2. 1 2 3 Honkala, Juha & Halinen, Ari (toim.): ”Netiketti”, CD-Facta 2005. Suomenkielinen tietosanakirja. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29148-X
  3. ↑ Rantala Risto (päätoim.) & Itkonen Mikko & Suramo, Ari (toimittajat): ”Netiketti”, Otavan tietosanakirja. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-15139-8
  4. 1 2 3 Korpela, Jukka: Netti ja ihmiset: netiketti jkorpela.fi. 9.1.2002. Arkistoitu 17.11.2018. Viitattu 2.4.2024.
  5. 1 2 Levine, John R. & Young, Margaret Levine: ”Netiketti”, ”Osa V: Maailma UNIX-biosfäärin ulkopuolella ; Luku 19 Toimistojuoruilun automatisointi”, UNIX for dummies: käyttäjän käsikirja, s. 208. Suomentanut Tapani Lahtinen & Kai Korpimies. Espoo: Suomen Atk-kustannus, 1997. ISBN 951-762-417-4 Finna:helka.9910034233506253

Aiheesta muualla