Nevirapiini

Nevirapiini
Nevirapiini
Nevirapiini
Systemaattinen (IUPAC) nimi
2-syklopropyyli-7-metyyli-2,4,9,15-tetra-atsatrisyklo[9.4.0.03,8]pentadeka-1(11),3,5,7,12,14-heksaen-10-oni
Tunnisteet
CAS-numero 129618-40-2
ATC-koodi J05AG01
PubChem CID 4463
DrugBank DB00238
Kemialliset tiedot
Kaava C15H14N4O 
Moolimassa 266,302
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Fysikaaliset tiedot
Sulamispiste 247–249 °C
Liukoisuus veteen 0,1 g/l
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus 95 %
Proteiinisitoutuminen 60 %
Metabolia hepaattinen
Puoliintumisaika 28 tuntia
Ekskreetio ?
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

?

Reseptiluokitus


Antotapa oraalinen

Nevirapiini (C15H14N4O) on dipyridodiatsepiinijohdannaisiin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä käytetään lääketieteessä HIV-infektioiden hoitamiseen. Nevirapiini kuuluu WHO:n laatimaan tärkeimpien lääkeaineiden luetteloon.

Ominaisuudet ja käyttö

Nevirapiini on huoneenlämpötilassa kiteistä ainetta, joka liukenee niukasti veteen. Happoliuoksiin se liukenee hyvin. Nevirapiini kuuluu ei-nukleosidisiin käänteiskopioijaentsyymin inhibiittoreihin. Käänteiskopioijaentsyymin toiminnan estyessä virus ei kykene tuottamaan DNA:taan eikä lisääntymään. Nevirapiinia käytetään yhdistelmänä lamivudiinin ja atsidotymidiinin tai stavudiinin kanssa. Nevirapiini tuli Yhdysvalloissa markkinoille vuonna 1996 ja oli ensimmäinen ei-nukleosidinen käänteiskopioijaentsyymin inhibiittori. Nevirapiinia käytetään erityisesti kehittyvissä maissa.

Haittavaikutukset

Tyypillisimmät nevirapiinin haittavaikutukset ovat yliherkkyysoireet kuten ihottuma ja maksan entsyymiarvojen nousu. Se voi myös aiheuttaa hepatiitin, joka voi olla jopa hengenvaarallinen. Muita mahdollisia haittavaikutuksia ovat kuumeilu ja lihaskivut.

Valmistus

Nevirapiinin synteesin lähtöaineet ovat 2‐kloori‐3‐amino‐4‐metyylipyridiini ja o-kloorinikotinoyylikloridi, jotka kondensoituvat muodostaen amidin. Seuraavaksi tapahtuu reaktio syklopropyyliamiinin kanssa ja eräs klooriatomeista korvautuu syklopropyyliaminoryhmällä. Viimeinen vaihe on reaktio natriumhydridin kanssa, jolloin muodostuu nevirapiinin rengasrakenne.

Lähteet

  1. 1 2 3 Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 1114. (12th Edition) Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. 1 2 3 David A. Williams, William O. Foye, Thomas L. Lemke: Foye's principles of medicinal chemistry, s. 1218. Lippincott Williams & Wilkins, 2012. ISBN 9781609133450 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 22.5.2019. (englanniksi)
  3. 1 2 3 Morris J. Brown, Pankaj Sharma, Peter N. Bennett: Clinical Pharmacology, s. 219. Elsevier, 2012. ISBN 978-0-7020-4084-9 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 22.5.2019. (englanniksi)
  4. ↑ WHO Model List of Essential Medicines 2017. WHO. Viitattu 21.5.2019. (englanniksi)
  5. 1 2 Pekka T. Männistö & Raimo K. Tuominen: 57. Virustautien hoitoon tarkoitetut mikrobilääkkeet Farmakologia ja toksikologia. Medicina. Arkistoitu 11.10.2022. Viitattu 22.5.2019.
  6. ↑ Axel Kleemann: Antiinfectives for Systemic Use, 3. Antivirals, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2016.
  7. ↑ Pierre R. Bonneau & Bruno Simoneau: HIV and AIDS Therapeutics, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2007.
  8. ↑ J. K. Aronson (toim.): Meyler's Side Effects of Drugs, s. 132–135. 1 Elsevier, 2015. ISBN 978-0-444-53717-1 Kirja Googlen teoshaussa, 16th ed. 2016 Viitattu 22.5.2019. (englanniksi)
  9. ↑ B. Frank Gupton & Karl Grozinger: Pharmaceuticals, Large‐Scale Synthesis, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2005.