Nigerian punta

Nigerian punta
Nigerian pound (englanniksi)
Keskuspankki Nigerian keskuspankki
Symboli £
Käyttäjät  Nigeria (myös Nigerian liittovaltio sekä Nigerian siirtomaa ja protektoraatti)
Jaettava yksikkö šillinki

Punta oli Nigerian valuuttana vuodesta 1907 vuoteen 1973. Nigeria oli käyttänyt vuoteen 1958 asti Brittiläisen Länsi-Afrikan puntaa, jonka jälkeen valtio alkoi painamaan omaa valuuttaansa. Nigerian punta jaettiin 20 šillinkiin. Kun naira esiteltiin vuonna 1973, vaihtui Nigerian punta kyseiseen valuuttaan.

Nigerian rahan historia

Ennen siirtomaa-aikaa eri kulttuurit käyttivät vaihtovälineinä monenlaisia esineitä, kuten kaurinkuoria, manilloita, helmiä ja suolaa. Ensimmäinen merkittävä rahapolitiikka Nigeriaan tuli vuonna 1880, jolloin siirtomaa-asetus toi Britannian Länsi-Afrikkaan šillingin ja penniin virallisiksi rahayksiköiksi. Kolikot tulivat Englannin pankilta, ja niitä jakoi yksityinen pankki Bank for British West Africa vuoteen 1912 asti.

Vuodesta 1912 vuoteen 1959 West African Currency Board (WACB) laski liikkeelle ensimmäiset setelit ja kolikot Nigeriassa, Ghanassa, Sierra Leonessa ja Gambiassa. Suurin seteliarvo oli yksi punta ja suurin kolikko oli yhden šillingin kolikko. Nigeria otti käyttöön oman keskuspankkinsa (CBN), joka alkoi laskea liikkeelle omia seteleitään vuonna 1959, jolloin WACB:n setelit ja kolikot poistettiin käytöstä. Vuonna 1962 valuutan nimi muutettiin vastaamaan maan tasavallan asemaa. Vuonna 1973 Nigeria siirtyi metriseen desimaalijärjestelmään, jolloin valuutan perusyksikkö muuttui punnasta nairaan, ja naira jakautui 100 koboon.

Myöhemmin valuuttaa uudistettiin useaan otteeseen, muun muassa 1977 esiteltiin ensimmäistä kertaa 20 nairan seteli, jossa oli kenraali Murtala Mohammedin kuva. Vuonna 1979 otettiin käyttöön uudet setelit eri arvoissa ja ne koristeltiin kuuluisien nigerialaisten kuvilla ja kulttuuriteemoilla. 1980-luvulla setelien värejä vaihdettiin väärinkäytösten estämiseksi, ja 1990-luvulla pienet setelit korvattiin kolikoilla. Vuonna 1999–2005 otettiin käyttöön suurempiarvoiset setelit (₦100, ₦200, ₦500, ₦1000).

2000-luvulla alettiin siirtyä polymeerisiin seteleihin, ja vuoden 2007 jälkeen useimmat pienemmät setelit sekä jotkut kolikot uudistettiin polymeeripohjaisiksi. Erityisiä juhlarahasarjoja julkaistiin itsenäisyyden 50-vuotisjuhlan (2010) ja maan olemassaolon 100-vuotisjuhlan (2014) kunniaksi. Vuonna 2022 suurten setelien värit vaihdettiin torjumaan setelien hamstrausta, puhtaan rahan puutetta ja väärennöksiä.

Lähteet

  1. ↑ Welcome to the New Central Bank of Nigeria Website. Nigerian keskuspankki. Arkistoitu 11.8.2017. Viitattu 23.6.2017. (englanniksi)
  2. ↑ Central Bank of Nigeria: History of The Currency Nigerian keskuspankki. Arkistoitu 4.7.2017. Viitattu 23.6.2017. (englanniksi)
  3. 1 2 3 4 History of Nigerian Currency | Central Bank of Nigeria www.cbn.gov.ng. Viitattu 5.6.2025.