Nikki Benz

Nikki Benz
Nikki Benz vuonna 2014
Nikki Benz vuonna 2014
Henkilötiedot
Syntynyt11. joulukuuta 1981 (ikä 44)
Pornonäyttelijä
Aktiivisena 2003-
Silmien väri Ruskea
Hiusten väri Vaalea
Pituus 165 cm
Paino 55 kg
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Kotisivut
IMDb

Nikki Benz (s. 11. joulukuuta 1981 Ukraina) on pornonäyttelijä.

Ura

Benz valittiin vuonna 2011 Penthousen "Pet of The Yeariksi". Hän oli aikaisemmin esiintynyt kyseisen lehden toukokuun 2008 kansikuvassa ja hänet valittiin huhtikuun 2010 numeroon kuukauden "Penthouse Petiksi".

Vuonna 2003 Benz teki ensimmäisen kohtauksensa "Strap On Sally 20":neen Gina Lynnin kanssa. Hän on esiintynyt myös vuoden 2012 toimintajännityselokuvassa My Trip Back to the Dark Side sekä vuoden 2013 rikoselokuvassa Pain & Gain.

Kun Kelly Divine oli arvioinut vuonna 2013 miespuolista pornonäyttelijöistä 75 prosentin olevan biseksuaaleja, Benz esitti oman arvionsa joka oli vielä korkeampi, 85 prosenttia.

Toronton pormestarikampanja

Vuonna 2014 Benz pyrki Toronton kaupungin pormestariksi ajaakseen seksuaalisten vähemmistöjen ja aikuisviihteen oikeuksia julkisen liikenteen parantamisen ohella, mutta hänen ehdokashakemuksensa hylättiin vanhentuneen ontariolaisen ajokortin vuoksi.

Brazzers ja raiskausepäily

Benz allekirjoitti työsopimuksen Brazzers-aikuisviihdetuotantoyhtiön kanssa vuonna 2016 ja hän toimi näyttelijäntyön ohella yhtiön julkisuuskuvan edustajana. Joulukuussa 2016 kuitenkin uutisoitiin, että Benz oli tullut seksuaalisesti hyväksikäytetyksi ja pahoinpidellyksi, kun tuotantoyhtiön ohjaaja oli pakottanut hänet ahdistelulla ja väkivaltakeinoilla jatkamaan seksikohtauksia vastoin Benzin omaa tahtoa. Muiden pornonäyttelijöiden tuesta huolimatta ohjaaja haastoi Benzin oikeuteen kunnianloukkauksesta, koska katsoi tämän väitteiden olevan tekaistuja ja Benz olisi itse lavastanut kyseiset kohtaukset sopimusteknisistä syistä.

Palkinnot

Lähteet

  1. 1 2 Nikki Benz Porn Stars. AVN. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
  2. ↑ Javors, Steve: Nikki Benz Named 2011 Penthouse Pet of the Year Business. 9.12.2010. AVN. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
  3. 1 2 NIKKI BENZ PENTHOUSE PROFILE Models. Penthouse. Viitattu 7.9.2019. (englanniksi)
  4. ↑ Nikki Benz is April Penthouse Pet of the Month Business. 17.3.2010. AVN. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
  5. ↑ PLEASURE: A CASE OF THE BENZ Business. 28.1.2003. AVN. Arkistoitu 23.5.2009. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
  6. ↑ Nikki Benz Makes Mainstream Debut in 'Dark Side' Business. 2.6.2011. AVN. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
  7. ↑ Blocks, Iris: Class of 2016: The AVN Hall of Fame Inductees Business. 18.12.2015. AVN. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
  8. ↑ https://youtu.be/UV40e-78dNw?si=a8vEGUnJf46i-Mra
  9. ↑ Nikki Benz Interviewed by Playboy About Toronto Mayoral Run Business. 23.5.2014. AVN. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
  10. ↑ Cotroneo, Christian: Nikki Benz for Mayor? Toronto-Born Porn Star Poised To Go Up Against Rob Ford Politics. 2.5.2014. Huffington Post. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
  11. ↑ Peat, Don: Nikki Benz gets rough ride registering to run for mayor News. 28.5.2014. The Toronto Sun. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
  12. ↑ Freixes, Alejandro: Brazzers Signs Nikki Benz as Contract Star, Brand Ambassador News. 9.6.2016. XBIZ. Arkistoitu 4.1.2017. Viitattu 19.2.2024. (englanniksi)
  13. ↑ Romero, Dennis: ADULT PERFORMER NIKKI BENZ ALLEGES SHE WAS ASSAULTED ON CAMERA DURING A PORN SHOOT News. 20.12.2016. LA Weekly. Viitattu 19.2.2024. (englanniksi)
  14. ↑ Savitsky, Sasha: Jenna Jameson blasts porn site’s alleged real-rape video News. 22.12.2016. NY Post. Viitattu 19.2.2024. (englanniksi)
  15. ↑ Romero, Dennis: LAWSUIT CLAIMS PORN'S NIKKI BENZ FABRICATED ON-SET ASSAULT News. 13.1.2017. LA Weekly. Viitattu 19.2.2024. (englanniksi)
  16. 1 2 INDIVIDUAL AWARDS NIGHTMOVES AWARDS PAST WINNERS. NightMoves Awards. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
  17. ↑ Warren, Peter: 20th Annual NightMoves Awards Heats Up Tampa Business. 8.10.2012. AVN. Arkistoitu 30.1.2013. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
  18. ↑ Miller, Dan: 2015 XBIZ Award Winners Announced News. 16.1.2015. XBIZ. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla