Masocore (sanoista masochism, masokismi, ja hardcore) on teoreettinen videopelien alalaji, joka tähtää pelaajien turhauttamiseen yhdistämällä monimutkaisia pelimekaniikkoja näennäisesti mahdottomiin ”yritys ja erehdys” -tilanteisiin. Usein lajityypin edustajat ovat tasohyppelyitä tai bullet hell -räiskintäpelejä. Usein peleissä on rajoittamaton määrä ”elämiä”, jolloin vastusta voi haastaa loputtomasti uudelleen.
Masocore-termin esitteli videopelisuunnittelija Anna Anthropy vuonna 2008, mutta sen piiriin kuuluvia pelejä on julkaistu jo 1980- ja 1990-luvuilla. 1980-luvulla kolikkopelien vaikeustaso vaikutti myös Nintendon kehittämiin peleihin ja syntyi käsite Nintendo hard kuvaamaan Mega Manin kaltaisia pelejä. Nintendon Satoru Iwata on myöhemmin kommentoinut näiden pelien olleen kohtuuttoman vaikeita. Iwatan mukaan kehittäjät testasivat pelejä pelaamalla niitä paljon, joten he tulivat niissä niin taitaviksi, että alkoivat pitää niitä liian helppoina. Korkea vaikeusaste ei johtunut oudosta pelimekaniikasta tai kenttäsuunnittelusta, vaan pelattavuus oli lähtökohtaisesti hyvä. Erään artikkelin mukaan vanhat Nintendo-pelit ovat myös laskennan vaativuusteorian mukaan vaikeita (ks. P=NP).
Tuoreempia lajityypin edustajia ovat esimerkiksi Spelunky (2009), Super Meat Boy (2010), I Wanna Be the Guy (2007) ja Getting Over It with Bennett Foddy (2017).