Nolan portti

Nolan portti
Nolan portti sisäpuolelta nähtynä.
Nolan portti sisäpuolelta nähtynä.
Sijainti Pompejin arkeo­loginen alue, Pompei, Napoli, Campania, Italia
Koordinaatit 40°45′13″N, 14°29′27″E
Rakennustyyppi portti
Valmistumisvuosi 200-luku eaa.
Tuhoutui 79 jaa.
Osa Unescon maailmanperintökohdetta
Pompejin, Herculaneumin ja Torre Annunziatan arkeologiset alueet
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Nolan portti (lat. Porta Nolana, ital. Porta Nola) oli antiikin aikainen kaupunginmuurin portti Pompejissa Italiassa. Sen rauniot sijaitsevat regioiden III ja IV rajalla ja ovat osa Pompejin arkeologisen alueen käsittävää Unescon maailmanperintökohdetta.

Nolan portti Viggo Johansenin maalauksessa vuodelta 1898, 1904 tai 1923.

Portti rakennettiin Pompejin samnilaisella kaudella 200-luvulla eaa. Se sai nimensä siitä, että sen kautta kulki Nolaan johtanut tie. Portin julkisivussa olleen oskinkielisen piirtokirjoituksen mukaan rakennustyö liittyi virkamies Vibius Popidiukseen. Sen antiikin aikaisia nimiä saattoivat olla myös Porta Campana ja Porta Dianensis. Portin arkeologiset kaivaukset suoritettiin vuonna 1813.

Portti sijaitsee nykyisin nimellä Via di Nola tunnetun kadun itäpäässä. Portti on tehty säännöllisesti limittäin ladotuista tuffilohkareista, ja siinä on roomalaisesta betonista tehty tynnyriholvaus.

Lähteet

  1. ↑ Porta Nola Pleiades. Viitattu 2.12.2025. (englanniksi)
  2. 1 2 Porta di Nola or Porta Nolana or Nola Gate Pompeii in Pictures. Viitattu 2.12.2025. (englanniksi)
  3. 1 2 City Gates of Ancient Pompeii Madain Project. Viitattu 2.12.2025. (englanniksi)

Aiheesta muualla