| Nossombougou | |
|---|---|
Nossombougou |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Mali |
| Alue | Koulikoron alue |
| Piiri | Kolokanin piiri |
| Hallinto | |
| – Hallinnon tyyppi | maalaiskunta |
| Väkiluku (2009) | 20 700 |
Nossombougou on maalaiskunta ja sen keskuskylä Koulikoron alueen Kolokanin piirissä Malissa. Se sijaitsee 57 kilometriä Kolokanista etelään. Kunnassa on 20 700 ja kylässä 4 100 asukasta (vuonna 2009).
Nossombougoun kunta rajoittuu pohjoisessa Kolokanin piirin Ouolodon ja Nonkonin, idässä Koulikoron piirin Koulan sekä etelässä ja lännessä Katin piirin Yélékébougoun ja Diédougoun kuntiin. Maisemaa leimaavat tasangot ja muutamat kukkulat. Pysyviä vesistöjä ei ole. Seutu kuuluu Sudanin vyöhykkeeseen. Kasavillisuus on savannia.
Kuntaan kuuluu 22 kylää. Asukkaat ovat etupäässä bambaroita, mandinkoja, soninkeja, moseja ja fulbeja. Vallitseva uskonto on islam, mutta kunnassa on myös kristittyjä ja animisteja.
Nossombougoun kautta kulkee Bamakosta pohjoiseen johtava maantie RN3. Paikallisia elinkeinoja ovat maanviljely, karjanhoito, käsityöammatit ja kaupankäynti. Myytäväksi kasvatetaan puuvillaa ja tupakkaa. Nossombougoussa ja kahdessa muussa kylässä pidetään viikoittaiset markkinat.