| Onnimanni | |
|---|---|
| Lehtityyppi | aikakauslehti |
| Julkaisija | Lastenkirjainstituutti |
| ISSN | ISSN 0782-1387 |
| Perustettu | 1985 |
| Päätoimittaja | Päivi Heikkilä-Halttunen |
| Kotimaa | Suomi |
| Ilmestymistiheys | 4 kertaa vuodessa |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivu | |
Onnimanni on Lastenkirjainstituutin julkaisema suomalainen kulttuurilehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Sen tehtävä on edistää lasten- ja nuortenkirjallisuutta ja sen tutkimusta. Lehdessä julkaistaan muun muassa haastatteluja, teemakatsauksia ja tutkimusartikkeleita, joissa esitellään niin uutuuskirjallisuutta ja klassikoita kuin niiden tekijöitäkin. Lisäksi lehti raportoi ja uutisoi alan palkinnoista, tapahtumista, kampanjoista ja ilmiöistä. Lehdessä julkaistaan vuosittain arviot noin 150 lastenkirjauutuutta. Lisäksi siinä käsitellään alan tutkimus- ja lähdekirjallisuutta. Kirjoittajat ovat lasten- ja nuortenkirjallisuuden asiantuntijoita, esimerkiksi tutkijoita, opettajia, kirjastonhoitajia, kirjailijoita ja kuvittajia.
Onnimannin edeltäjä oli Lastenkirjainstituutin perustamisvuodesta 1978 asti ilmestynyt Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin Tiedote. Lehti ilmestyi ensimmäisen kerran nimellä Onnimanni vuonna 1985. Vuonna 1990 Onnimanni alkoi ilmestyä neljä kertaa vuodessa. Vuodesta 2006 se on ilmestynyt nelivärisenä. Lehden päätoimittajana toimi vuosina 1988–2018 kirjailija Tuula Korolainen. Hänen jälkeensä päätoimittajaksi valittiin tietokirjailija ja lastenkirjallisuuden tutkija FT Päivi Heikkilä-Halttunen.