Opintotuki

Opintotuki on valtion opiskelijalle maksama tuki oppivelvollisuuden eli peruskoulun jälkeisten opintojen rahoittamiseen. Suomessa sen osia ovat opintoraha, asumislisä, opintolainan valtiontakaus sekä opiskelijaruokaloille maksettava ateriatuki. Opintolaina on markkinakorkoinen pankkilaina, johon valtio antaa takauksen.

Kela maksoi vuonna 2024 yhteensä 502,8 miljoonaa euroa opintorahaa, 14,9 miljoonaa euroa asumislisää ja 9,0 miljoonaa euroa opintolainan korkoavustusta.

Suomessa lukuvuonna 2024–2025 opintotukea sai 295 000 henkilöä, joista 91 500 opiskeli yliopistossa, 98 900 ammattikorkeakoulussa, 70 900 ammatillisissa oppilaitoksissa ja 24 200 lukiossa. Lisäksi opintotukea sai myös 6 512 ulkomailla opiskelevaa.

Opintotuki Suomessa

Saamisen edellytykset

Opintotuen saamisen yleiset edellytykset ovat oppilaitokseen hyväksyminen, päätoiminen opiskelu, opinnoissa edistyminen ja taloudellisen tuen tarve.

Opinnoissa edistyminen tarkoittaa, että opiskelijan on suoritettava tietty määrä opintoviikkoja, opintopisteitä tai kursseja saadakseen opintotukea. Esimerkiksi korkeakouluopiskelijoiden on suoritettava lukuvuoden aikana vähintään 20 opintopistettä saadakseen opintotukea. Lisäksi jokaista opintotukikuukautta kohden on suoritettava vähintään viisi opintopistettä. Edistyminen tarkistetaan vuosittain lokakuussa. Jos ehdot eivät täyty, opiskelijalle lähetetään selvityspyyntö. Mikäli selvityspyyntöön ei vastaa tai opintojen hidastumiseen johtaneet syyt eivät ole hyväksyttäviä, opintotuki voidaan lakkauttaa.

Lisäksi opiskelijan omat tulot vaikuttavat siihen, kuinka monelta kuukaudelta vuodessa voi saada opintotukea. Mitä useammalta kuukaudelta opiskelija saa opintotukea, sitä matalampi vuosituloraja on. Korkeakouluopiskelijat saavat opintotukea yleensä yhdeksältä kuukaudelta vuodessa. Vuosituloraja oli vuosina 2025 ja 2026 siis 20 127 euroa kalenterivuodessa.

Opintotuen historia

Valtion takaamia lainoja on myönnetty vuodesta 1959 alkaen, tosin silloin sitä myönnettiin harkinnanvaraisesti. Korkotukilainat tulivat käyttöön vuonna 1969, ja vuonna 1972 astui voimaan uusi opintotukilaki, josta sai alkunsa nykymuotoinen opintotuki. Korkojen noustessa ja pankkien osittain jopa kieltäytyessä myöntämästä lainaa opintotukeen lisättiin asumislisä vuonna 1977. Opintotuki säilyi pitkään opintolainapainotteisena, kunnes vuonna 1992 opintorahaa korotettiin tuntuvasti. Korkeakouluopiskelijoiden opintorahaa ei nostettu vuoden 1992 jälkeen ennen vuotta 2008, ja vuonna 1995 sitä laskettiin. Toisen asteen opiskelijoiden opintorahaa korotettiin vuonna 1994 ja laskettiin seuraavana vuonna. Vuonna 1992 korkotukilainat poistuivat. Opintolainan valtiontakauksen määrää korotettiin 100 eurolla ja opintorahan määrä sidottiin kansaneläkeindeksiin 1. elokuuta 2014.

Vuonna 2015 opintotuen eri etuuksien reaaliarvo oli 50 prosenttia suurempi kuin vuonna 1969, vaikka Suomen bruttokansantuote yli 12-kertaistui samana ajanjaksona.

Opintotuki muuttui entistä lainapainotteisemmaksi vuonna 2017, ja opintotuen oma asumislisä korvattiin yleisellä asumistuella. Opintolainakanta on uudistuksen jälkeen kaksinkertaistunut 5,5 miljardiin maaliskuussa 2022.

Opintotuen osat ennen vuoden 2017 muutosta

Kelan maksama opintotuki koostuu opintorahasta, asumislisästä ja opintolainan valtiontakauksesta. Opintotuki on tukea opiskelujen ajaksi. Sitä saa myös ulkomailla suoritettavia opintoja varten. Jos opiskelija ei opiskele kesällä, hän ei saa opintotukea eikä siten myöskään asumislisää.

Elokuun 2014 jälkeen opintonsa aloittanut itsenäisesti asuva 18 vuotta täyttänyt korkeakouluopiskelija saa opintorahaa 336,76 euroa kuussa (ennen 1.8.2014 aloittaneet 303,19 euroa kuussa) ja toisen asteen opiskelija 250,28 euroa kuussa. Itsenäisesti asuvilla alle 18-vuotiailla ja vanhempansa luona asuvilla opintoraha on pienempi. Korkeakoulututkinnon enimmäistukiaika riippuu tutkinnon laajuudesta ja siitä, milloin ensimmäiset korkeakouluopinnot on aloitettu.

Opintolainan valtiontakauksen kuukausimäärät 1. elokuuta 2014 alkaen:

Opintotuen tulovalvonta on toteutettu siten, että kalenterivuoden jokaista opintokuukautta kohden saa ansaita 660 euroa ja muina kuukausina 1 970 euroa. Jos tulot ylittävät tulorajan, opiskelijan on maksettava takaisin niin monta tukikuukautta, että tuloraja nousee yli veronalaisen tulon. Tulorajan voi kuitenkin ylittää 220 eurolla ennen kuin tukia peritään takaisin.

Suomessa opiskelevan asumislisä on 80 prosenttia hyväksyttävistä asumismenoista. Asumismenoja ei oteta huomioon 252 euroa ylittävältä osalta. Jos asumismenot ovat alle 33,63 euroa kuukaudessa, asumislisää ei makseta. Asumislisän määrä on näiden ehtojen mukaan 26,90–201,60 euroa kuukaudessa. Ulkomailla opiskeleva voi saada asumislisää enintään 210 euroa.

Verotuksessa saa 2 500 euron ylittävästä lainasta 30 prosenttia vähennystä opintolainavähennyksenä valmistumisvuoden jälkeen. Enimmäismäärään vaikuttaa opintojen laajuus, esimerkiksi 300 opintopisteen opinnoista vähennystä saa korkeintaan 4 650 euroa. Lisäksi jos opiskelija on aloittanut korkeakoulututkinnon 1. elokuuta 2014 jälkeen ja suorittaa opinnot määräajassa, hän saa 2 500 euron ylittävästä opintolainasta 40 prosentin hyvityksen. Enimmäismäärään vaikuttaa opintojen laajuus, esimerkiksi 300 opintopisteen opinnoista hyvitystä saa korkeintaan 6 200 euroa.

Uudistukset vuoden 2017 syksystä alkaen

Syksystä 2017 alkaen opintotuki muuttui lainapainotteisemmaksi ja opintotuen oma asumislisä korvattiin yleisellä asumistuella. Muutoksia ovat:

Opintotuen uudistamisen valmistelu

Sipilän hallituksen strategisessa hallitusohjelmassa (Liite 6, s. 23) esitetään osana "julkisen talouden välttämättömiä sopeutustoimia", että opintotukeen kohdistuva säästötavoite on "70 milj. euroa vuoteen 2019 mennessä ja pitkällä aikavälillä 150 milj. euroa" ja että opintorahan, asumislisän ja lainan tason on oltava vähintään 1 100 euroa. Lisäksi opintotukikuukausien määrää rajataan ja esitetään, että opintotuki voi olla yksi- tai useampiportainen.

Lokakuussa 2015 opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen pyysi professori Roope Uusitaloa selvittämään korkeakouluopiskelijoiden opintotuen uudistamisen vaihtoehtoja. Uusitalon esityksessä asumislisä säilyisi, opintoraha olisi 250,28 euroa, opintolainaa saisi nostaa 400 euron sijaan 650 euroa ja tukea saisi 64 kuukauden sijaan 54 kuukautta. Opintolainahyvitys olisi 30 prosenttia eikä enää 40 prosenttia. Taloustieteilijät Hannu Karhunen, Niku Määttänen ja Roope Uusitalo arvioivat Sipilän hallituksen opintotukijärjestelmän uudistusten vaikutuksia. Heidän rakenteellisen mallinsa mukaansa uudistus pienentää opintotukimenoja pitkällä aikavälillä noin 20 prosenttia, mutta pidentää hieman opiskeluaikoja.

1. elokuuta 2017 astui voimaan lakimuutos, jonka mukaan korkeakouluopintoja varten voi saada opintotukea 54 kuukautta tai 57 kuukautta, jos tutkinnon laajuus on 360 opintopistettä. Opintorahan taso yhtenäistettiinn toisen asteen opiskelijoiden kanssa (enintään 250,28 euroa kuukausessa), ja opintolainan valtiontakaus kasvoi. Opiskelijat myös siirretttinn yleisen asumistuen piiriin joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Huhtikuussa 2017 hallitus antoi eduskunnalle opintotukilain muuttamiseksi esityksen, jonka mukaan opintotukeen liittyvät lakisääteiset tehtävät siirtyisivät korkeakouluilta Kelalle ja opintotukilautakunnat lakkautettaisiin 1. tammikuuta 2018 alkaen.

Professorit Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Matti Pohjola tekivät hallituksen Talousneuvostolle esityksen keinoista kasvun vauhdittamiseksi vuonna 2014. Sen mukaan opintotuki pitäisi maksaa takaisin, tosin tuensaajan tulojen mukaan, ja putki kandidaatin tutkinnosta maisteriohjelmiin pitää katkaista.

2020-luvun muutoksia

Opintotuessa käytettäviä opiskelijan omia tulorajoja korotettiin 1. tammikuuta 2023 pysyvästi 50 prosentilla vuoden 2021 tasoon verrattuna. Siten opiskelija, joka saa opintotukea yhdeksältä kuukaudelta, pystyi saamaan opintotuen lisäksi bruttotuloja 18 720 euroa. Jos opiskelija sai opintotukea kymmeneltä kuukaudelta, tuloja oli olla 16 640 euroa. Lisäksi 1. elokuuta 2023 korotettiin korkeakouluopiskelijoiden ateriatukea ja opintorahan huoltajakorotusta sekä tehtiin opintorahoihin korotukset. Vuonna 2026 tuloraja oli opiskeluaikana enintään 1 118 euroa kuukaudessa tukikuukautta kohti ja 3 355 euroa kuukaudessa tuetonta kuukautta kohti. Yhdeksältä kuukaudelta se oli siis 20 127.

Opiskelijoiden asumisen tuen muutos 2025

Opiskelijat siirtyivät takaisin yleisen asumistuen saajista opintotuen asumislisän saajiksi 1. elokuuta 2025. Muutos ei koske oman tai puolison lapsen kanssa asuvia opiskelijoita. He voivat jatkossakin hakea yleistä asumistukea. Asumislisää voi saada, jos asuu vuokralla tai asumisoikeusasunnossa ja on oikeus opintotukeen. Asumislisää maksetaan opiskelukuukausilta, ja siinä on sama vuosituloraja kuin opintotuessa.

Asumislisän määrä

Asumislisän määrä on sidottu siihen, missä kunnassa opiskelija asuu ja kuinka suuret asumismenot ovat. Asumislisän määrään vaikuttaa myös se, asuuko opiskelija esimerkiksi vanhemmalta vuokratussa tai vanhemman omistamassa asunnossa, ulkomailla tai oppilaitoksen asuntolassa. Vanhempien tai puolison tulot eivät vaikuta asumislisän määrään.

Asumislisän määrä on 80 prosenttia hyväksyttävistä asumismenoista. Jos asumismenot ylittävät hyväksyttävien asumismenojen enimmäismäärän, maksaa opiskelija yli menevän osan asumismenoista itse. Jos asumismenot ovat pienemmät kuin hyväksyttävien asumismenojen enimmäismäärä, saa opiskelija asumislisää 80 prosenttia asumismenoistasi.

Asuinkunta Asumislisän määrä enintään
Espoo, Helsinki, Kauniainen ja Vantaa 296 e/kk
Hyvinkää, Hämeenlinna, Joensuu, Jyväskylä, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Kuopio, Lahti, Lohja, Nokia, Nurmijärvi, Oulu, Porvoo, Raisio, Riihimäki, Rovaniemi, Seinäjoki, Sipoo, Siuntio, Tampere, Turku, Tuusula ja Vihti 248 e/kk
Muut kunnat 216 e/kk

Vanhemman omistamaan asuntoon tai vanhemman vuokraamaan asuntoon voi saada asumislisää enintään 83 euroa kuukaudessa.

Kansanopiston, liikunnan koulutuskeskuksen tai Saamelaisalueen koulutuskeskuksen maksullisessa koulutuksessa ja oppilaitoksen asuntolassa asuville asumislisä on 88,87 euroa kuukaudessa.

Ulkomailla opiskelevan asumislisä on 210 euroa kuukaudessa.

Opiskelijajärjestöjen näkemys

Opiskelijajärjestöt katsovat, että nykyisellään opintoraha ja asumislisä ovat riittämätön toimeentulon lähde opiskeluaikana. Opiskeluaikojen venyminen tavallista pidemmiksi johtuu järjestöjen mukaan opiskelijoiden työssäkäynnistä opintojen ohessa sekä halusta välttää velkaantumista.

Tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaan mukaan tutkijat osoittivat työssäkäyvien opiskelijoiden päinvastoin opiskelevan nopeammin, heidänhän pitää optimoida ajankäyttönsä. Opintojen venymistä selitetäänkin opiskeluajan antoisuudella, uusien elämänpiirien tarjoamilla elämänsisällöillä.

Järjestöt ovat halunneet korottaa opintotukea niin, ettei lainatakauksen osuutta kasvateta. Erityisiä arvostelun kohteita ovat olleet:

Opintotuen arvostelua

Nouse Jo! -opintorahamielenosoitus Tampereella opintorahan korottamisen puolesta.

Opintotukea ovat arvostelleet julkisuudessa muutamat niin sanotut suurten ikäluokkien edustajat: Raimo Sailas, Lasse Lehtinen ja Aarno Laitinen. He ovat katsoneet opintorahan olevan kallis ja huono ratkaisu Suomen opiskelijoille.milloin?

Opintotukea on arvosteltu myös siitä, että se pakottaa suomalaiset nuoret ottamaan markkinakorkoista pankkilainaa, vaikka ei ole varmaa, että he kykenevät suoriutumaan takaisinmaksusta. Opintolainan ottaminen voi johtaa taloudelliseen konkurssiin, mikäli velallinen ei onnistu hankkimaan riittävää toimeentuloa valmistumisen jälkeen. Opintolainan korot ja lyhennykset eivät kuulu toimeentulotuen piiriin, koska ne eivät ole korkeimman hallinto-oikeuden mukaan ”toimeentulon turvaamista” eikä henkilön voida olettaa hoitavan velkojaan, mikäli tämä vaarantaisi hänen toimeentulonsa. Opintolainan korkojen maksamatta jättäminen voi johtaa siihen, että pankki irtisanoo lainan ja Kela joutuu maksamaan lainan pankille ja perii lainan velalliselta seitsemän prosentin korolla tarvittaessa ulosoton kautta. Koron suuruudesta säädetään opintotukilaissa ja -asetuksessa. Opintolainan takaisinmaksusta voi saada työkyvyttömyyden vuoksi täysimääräisen maksuvapautuksen.

Opintotuen koostumus ja koulutuksen periytyminen

Perhetaustan vaikutus opiskeluun ei vähentynyt, kun 1990-luvun alussa siirryttiin lainapainotteisesta opintorahapainotteiseen malliin. Suomessa vanhempien opinnot ennustavat lasten opiskelua voimakkaammin kuin Ruotsissa ja Norjassa, vaikka näissä on lainapainotteisempi opintotukimalli. Perhetaustan vaikutus ei siis näytä johtuvan opintolainoista vaan muusta, ehkä asenteista tai peruskoulusta. Plos Onessa julkaistun tutkimuksen mukaan perimä selittää suurimman osan koulumenestyksestä, perhetausta, koulut ja muu ympäristö yhteensä vain kolmanneksen.

1990-luvun tukimuutokset eivät vaikuttaneet sosiaaliseen liikkuvuuteen tai siihen, mihin opintoihin nuoret hakeutuivat. Vuonna 2017 opiskelijat siirrettiin yleisen asumistuen piiriin. Tuen määrän nousu sai opiskelijat vähentämään työtuntejaan hieman muttei nopeuttanut opintoja eikä parantanut arvosanoja.

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Kelan opinto­etuus­tilasto 2024/2025. https://tilastojulkaisut.tietotarjotin.fi/opintoetuus/2024/
  2. ↑ Kelan opintoetuustilasto 2024/25 Kela. Viitattu 10.3.2026.
  3. ↑ Opintotuki 16.6.2016. Kela. Viitattu 1.7.2016.
  4. ↑ Opintojen edistyminen korkeakoulussa 27.6.2025. Kela. Viitattu 11.7.2025.
  5. ↑ Tulojen vaikutus opintotukeen korkeakoulussa Kela. Viitattu 11.7.2025.
  6. ↑ Jorma Sipilä ja Anneli Anttonen: Miten hyvinvointivaltio muutti elämäämme?, s. 45 teoksessa Kai Häggman; Anu-Hanna Anttila. Suomalaisen arjen suuri tarina. Werner Söderström; 2010. ISBN 978-951-0-36732-2.
  7. ↑ Reijo Raivola, Minna Zechner & Jukka Vehviläinen: Opintotuki - opiskelijapalkka vai koulutusinvestointi. (Helsinki) Opetusministeriö, 2000. ISBN 952-442-114-3 (pdf ) Viitattu 3. tammikuuta 2006.
  8. ↑ Kelan tilastollinen vuosikirja 2014, s. 460. Kela, 2015. Teoksen verkkoversio.
  9. 1 2 Kohta 50-vuotias opintotuki on palaamassa juurilleen – ”Historiasta ei opita mitään” Helsingin Sanomat. 9.3.2016.
  10. ↑ Bruttokansantuote ja -tulo sekä tarjonta ja kysyntä, vuosittain muuttujina Taloustoimi, Vuosi ja Tiedot PxWeb. Viitattu 2.10.2023.
  11. ↑ 24-vuotias Tiina Pajukari oppi vaikeuksien kautta miten opinnot ja toimeentulo yhdistetään – tammikuussa opintolainan nostoissa tehtiin ennätys Yle. 2022.
  12. ↑ Opintorahan määrä 28.6.2016. Kela. Viitattu 1.7.2016.
  13. ↑ Enimmäistukiaika korkeakouluopinnoissa 28.4.2016. Kela. Viitattu 1.7.2016.
  14. ↑ Opintolainan määrä 2.6.2016. Kela. Viitattu 1.7.2016.
  15. ↑ Opiskelijan omat tulot 9.6.2016. Kela. Viitattu 1.7.2016.
  16. ↑ Asumislisän määrä ja maksaminen 28.6.2016. Kela. Viitattu 1.7.2016.
  17. ↑ Opintolainavähennyksen määrä ja maksaminen kela.fi. Viitattu 20.10.2017.
  18. ↑ Opintolainahyvitys kela.fi. Viitattu 20.10.2017.
  19. 1 2 3 4 5 Opiskelijan tuet muuttuvat elokuusta alkaen – Nämä asiat siitä on tiedettävä Yle Uutiset. Viitattu 16.7.2017.
  20. ↑ Ratkaisujen Suomi. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015 Viitattu 24.2.2016
  21. ↑ Professori Roope Uusitalosta opintotuen uudistamisen selvityshenkilö 9.10.2015. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 16.2.2017.
  22. ↑ Karhunen, Hannu, Määttänen, Niku & Uusitalo, Roope: Opintotukijärjestelmän uudistaminen – rakenteelliseen malliin perustuvia vaikutuslaskelmia. ETLA Raportit, 10.10.2016, nro 59. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.10.2016.
  23. ↑ Opintotukilaki Finlex. Viitattu 16.4.2017.
  24. ↑ Muutoksia Kelan etuuksiin vuonna 2017 19.12.2016. Kela. Viitattu 16.4.2017.
  25. ↑ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta (HE 37/2017 vp) 12.4.2017. Eduskunta. Viitattu 16.4.2017.
  26. ↑ "Suomen vientituotteet vähissä" ja "Reippaita linjauksia", Suomen Kuvalehti 10/2014, sivut 12-13.
  27. 1 2 Opintotukijärjestelmän historiaa Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 1.8.2026.
  28. ↑ Näin opiskelijoiden tuet muuttuvat vuonna 2023 Kela. Viitattu 1.8.2026.
  29. ↑ Miten tulot vaikuttavat opintotukeen? Kela. Viitattu 1.8.2026.
  30. ↑ Opiskelijan asumisen tukeen muutoksia – nämä asiat sinun on hyvä tietää Kela. Viitattu 11.7.2025.
  31. ↑ Pirjo Hiidenmaa: Mikä viivyttää opiskelijaa (27/2021, sivu 50) Suomen Kuvalehti. 8.7.2021.
  32. ↑ Anna Syrjänen: Opiskelijajärjestöt: Opintorahaa korotettava 15 prosenttia 2. maaliskuuta 2006. Suomen Ylioppilaskuntien liitto. Viitattu 3. tammikuuta 2006. (suomeksi)
  33. ↑ Yhteiskannanotto 17.6.2005: Nuoret vaativat pikaista parannusta toisen asteen opintotukeen 17. kesäkuuta 2005. Suomen Ylioppilaskuntien liitto. Viitattu 4. huhtikuuta 2006. (suomeksi)
  34. ↑ SAMOKin sosiaalipoliittinen ohjelma vuodelle 2005 SAMOK. Viitattu 3. tammikuuta 2006. (suomeksi) Huom. linkki ei toimi.
  35. ↑ Hirveä mörkö. Ylioppilaslehti, 2003, nro 7. Artikkelin verkkoversio.
  36. ↑ Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 5.5.2006/1041 Finlex. Viitattu 24.2.2015.
  37. ↑ Opintolaina 29.10.2012. Kela. Viitattu 24.2.2015.
  38. ↑ Opintoja kannattaa tehdä ja tukea Helsingin Sanomat. 2.3.2016.
  39. ↑ Strong Genetic Influence on a UK Nationwide Test of Educational Achievement at the End of Compulsory Education at Age 16 Plos One. December 11, 2013.
  40. ↑ Huipulta alas Suomen Kuvalehti. 13.6.2024.

Aiheesta muualla