Otto Kernberg

Otto Kernberg

Otto Friedmann Kernberg (s. 10. syyskuuta 1928 Wien) on yhdysvaltalainen psykiatri, psykoanalyytikko ja luennoitsija, joka on syntyjään itävaltalainen. Hän on psykiatrian professori Weill Cornell Medical Collegessa ja hänet tunnetaan erityisesti psykoanalyyttisistä teorioistaan rajatila­persoonallisuus­rakenteesta ja narsistisesta patologiasta.

Varhaisvaiheita

Kernberg syntyi Wienissä, Itävallassa vuonna 1928. Vuonna 1939, kun hän oli 11-vuotias, hänen perheensä joutui pakenemaan maasta Hitlerin valloitettua sen liitettyä sen Saksaan. Kernberg oli heitetty ulos koulustaan, ja hänelle ja muille juutalaisille lapsille tehtiin selväksi, että he eivät kuuluneet joukkoon. Kaikkialla oli kylttejä, joissa luki, että juutalaisilta ja koirilta pääsy kielletty. Kernberg oli osa neljän tai viiden juutalaislapsen joukkoa, joka varasteli makeisia kaupoista ja konditorioista. Vanhemmille tämä oli vaarallista, mutta lapsille se toi tietynlaisen vapauden tunteen.

Kernbergin perhe muutti Chileen. Vuonna 1961 hän muutti Yhdysvaltoihin. Hänestä tuli psykiatrian professori Cornellin yliopistoon ja ylilääkäri newyorkilaiseen sairaalaan. Nykyään hän on eräs vaikutusvaltaisimmista psykoanalyytikoista maailmassa.

Ura psykoanalyytikkona

Kernbergin työn on keskeistä sodanjälkeisen egopsykologian (joka kehittyi pääasiassa Yhdysvalloissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa) yhdistämisessä kleinilaiseen ja muuhun objektisuhdeteoriaan (joka kehittyi pääasiassa Isossa-Britanniassa ja Etelä-Amerikassa). Hänen integroivat kirjoituksensa ovat olleet keskeisiä nykyaikaisten objektisuhdeteorioiden kehityksessä, jotka ovat laajimmin levinneitä nykyaikaisten psykoanalyytikkojen keskuudessa.

Transferenssikeskeinen psykoterapia (TFP)

Otto Kernberg kehitti intensiivisen psykoanalyyttisen psykoterapian muodon, joka tunnetaan nimellä Transferenssikeskeinen psykoterapia (TFP) eli siirtokeskeinen psykoterapia. Se on tarkoitettu epävakaasta persoonallisuudesta kärsiville potilaille. Epävakaa persoonallisuus -potilaille on tyypillistä "splitting", eli tunteiden ja ajattelun jakautuminen joko-tai. Hoidon tavoitteena on integroida nämä jakautuneet itse- ja objektikuvastot.

TFP-terapia näkee yksilön rakentuvan sovittamattomista ja ristiriitaisista sisäistetyistä itsen ja toisten representaatioista, jotka ovat emotionaalisesti latautuneita. Puolustautuminen näitä ristiriitaisia sisäistettyjä objektisuhteita vastaan ilmenee identiteettidiffuusiona, mikä johtaa häiriintyneisiin suhteisiin sekä itseen että toisiin. Näiden vääristyneiden käsitysten (itsestä, toisista ja tunteista) tarkastelu tapahtuu terapiassa transferenssin kautta – eli silloin, kun ne ilmenevät potilaan ja terapeutin suhteessa. Näiden vääristymien johdonmukaista tulkintaa pidetään muutoksen mekanismina.

Sopivat potilaat

Kernberg kehitti TFP:n erityisesti epävakaa persoonallisuus -potilaille. Hänen mukaansa nämä potilaat kärsivät identiteettidiffuusiosta, niin kutsutuista primitiviivisistä puolustusmekanismeista ja epävakaasta todellisuudentajusta.

Identiteettidiffuusio johtuu patologisista objektisuhteista ja ilmenee ristiriitaisina luonteenpiirteinä, itsen epäjatkuvuutena sekä joko ylikorostettuina tai mitätöityinä objektisuhteina. Epävakaa persoonallisuus -potilailla esiintyviä puolustusmekanismeja ovat: splitting, kieltäminen, projektiivinen identifikaatio, primitiivinen idealisointi / devalvaatio sekä kaikkivoipaisuus. Primitiviset puolustuskeinot vääristävät todellisuudentajua, koska ne muuttavat yksilön käsitystä itsestään ja toisista.

Hoidon tavoitteet

TFP:n keskeiset tavoitteet ovat:

Tämän uskotaan toteutuvan integroitujen itse- ja objektirepresentaatioiden rakentamisen, primitivisten puolustusmekanismien muokkaamisen ja identiteettidiffuusion purkamisen kautta. Näitä tavoitteita tuetaan tulkitsemalla potilaan aiempien suhteiden emotionaalisesti latautuneita sisäisiä kuvastoja silloin, kun ne ilmenevät terapeuttisessa suhteessa (siirrossa). Terapeutti käyttää selvittämisen, konfrontaation ja tulkinnan tekniikoita siirtosuhteen aikana.

Narsismiteoria

Kernbergin teoriat ovat saaneet vahvasti vaikutteita Melanie Kleinin psykoanalyyttisistä hypoteeseista ja teorioista. Hän erottaa kolme narsismin tyyppiä:

1. Normaali narsismi aikuisilla

Perustuu normaalille itsetunnolle ja itsen rakenteelle. Henkilöllä on sisäistettyjä, kokonaisia objektikuvia, vakaita suhteita ja toimiva moraalinen järjestelmä. Yli-minä (superego) on hyvin kehittynyt ja yksilöllinen.

2. Normaali lapsuuden narsismi

Itsetuntoa säädellään iänmukaisilla tyydytyksillä, jotka liittyvät normaaleihin lapsuuden arvoihin, vaatimuksiin tai kieltoihin.

3. Patologinen narsismi

Jaetaan kolmeen alalajiin:

a. Regressio lapsuuden narsistiseen itsetunnon säätelyyn

Ihanteellinen minäkäsitys hallitsee lapsenomaisilla arvoilla ja toiveilla. Itsetunto riippuu suuresti käyttäytymisestä, joka liittyy lapsuuden nautintoihin. Tämä on lievin narsistisen patologian muoto.

b. Narsistinen objektivalinta

Vakavampi mutta harvinaisempi muoto. Lapsuuden minäkuva projisoidaan objektiin ja identifioidutaan sen kautta. Tällöin syntyy libidollinen yhteys, jossa minän ja objektin funktiot vaihtuvat.

c. Narsistinen persoonallisuushäiriö

Erottuu sekä normaalista aikuisuuden narsismista että lapsuuden narsistiseen säätelyyn taantumisesta. Tämä on vakavin tyyppi ja soveltuu hoidettavaksi siirtokeskeisellä psykoterapialla.

Kernbergin mukaan narsistiset persoonallisuudet eroavat sekä normaalista aikuisuuden narsismista että lapsuuden narsistiseen vaiheeseen kiinnijäämisestä. Pelkkä kehitysvaiheeseen takertuminen tai tiettyjen psyykkisten rakenteiden kehittymättömyys ei selitä narsistisen persoonallisuuden piirteitä.

Nämä piirteet syntyvät patologisten objektisuhteiden seurauksena ja johtavat minän ja yliminän patologiseen eriytymiseen ja yhdistymiseen. Patologinen narsismi ei ole pelkästään libido-investointi itseen, vaan vääristyneeseen, kehittymättömään minärakenteeseen. Tämä rakenne suojaa yksilöä varhaisilta itse- ja objektikuvilta, jotka ovat joko libidollisesti tai aggressiivisesti latautuneita.

Psykoanalyyttinen prosessi tuo esiin nämä primitiiviset objektisuhteet, konfliktit ja puolustusmekanismit, jotka liittyvät varhaisiin kehitysvaiheisiin – vaiheisiin, jotka edeltävät objekti­konstanssia – ja pyrkii purkamaan niitä tulkinnan kautta.

Näkemykset Donald Trumpista

Kernberg ei ole hämmästynyt siitä, että Trump on ryhtynyt maahanmuuttajien massakarkotuksiin. Mutta hän on hämmästynyt siitä, ettei hänelle ole ilmaantunut tässä vastavoimaa. Demokraatit ovat olleet tässä asiassa arkoja.

Kun on puhe Trumpin kannattajista, Kernberg puhuu niin sanotusta “regressiivisen ryhmän ilmiöstä”. Sellaisen kohdalla ryhmä kokee, että joku muu hallitsee maailmaa. Itse he ovat uhreja, ja heidän on noustava kapinaan. Ryhmästä joku nostetaan jalustalle, ja tämän tehtäväksi tulee voittaa tai valloittaa vihamieliseksi koettu maailma. Kernbergin mukaan kyseessä on lapsellinen ajattelutapa.

Hänen mukaansa eräänä taustatekijänä on voimattomuuden tunne, joka tietyssä mielessä on demokratian sivutuote. Mutta nyt kyseessä on tunne, joka on voimistunut liikaa ja joka on pakottanut etsimään itsevarmaa ja mahtavaa johtajaa, jolla on antisosiaalisia piirteitä. Näin käy aina regressiivisten ryhmien kanssa. Ne etsivät itselleen joko narsistisen tai vainoharhaisen johtajan, joka on itsekeskeinen, tai sairaalloisen epäluuloisen johtajan, joka uskoo olevansa vainottu. Ryhmä haluaa vainoharhaisen johtajan, joka vahvistaa heidän pelkojaan ja yllyttää heitä käymään vihollisen kimppuun. Tällaiseen rooliin sopivat johtajapersoonat, joilla on malignia eli pahanlaatuista narsismia. Kernberg ei voi sanoa mitään Trumpista yksityishenkilönä, mutta poliitikkona tämä osoittaa pahanlaatuisen narsismin piirteitä.

Pahanlaatuisen narsismin piirteitä ovat Kernbergin mukaan aggressiivisuus, tarve olla mahtava ja lähes sairaalloinen kostonhimo. Trump uskoo, että hän on vihollistensa ympäröimä, ja hän vainoaa jokaista, joka on koskaan asettunut poikkiteloin hänen tielleen. Lisäksi hän on epärehellinen käydessään vihollistensa kimppuun. Hänelle tarkoitus, voittaminen, pyhittää keinot. Hän on rohkea valheissaan, ja hänen kannattajansa ihailevat häntä tästä syystä. Hän antaa kuvan, että hän valehtelee hyvän asian puolesta. Kannattajien silmissä tämä on merkki rohkeudesta.

Trumpin kannattajat ajattelevat, että hän on mahtava mies, voi saavuttaa mitä tahansa ja ratkaisee kaikki ongelmat. Samalla hän myös antaa vaikutelman, että on vain tavallinen ihminen. Hän sanoo ääneen karkeita loukkauksia antaen ymmärtää, että hän niin taistelee tavallisen ihmisen puolesta. Kyseessä on sama toiminta, kuin millä Hitler lumosi saksalaiset ja sai aikaan kansallissosialistisen hurmoksen.

Trump antaa suuria lupauksia, mutta harvoin hän onnistuu toteuttamaan niitä. Tällaisia lupauksia on esimerkiksi se, että saa Ukrainan sodan loppumaan 24 tunnissa. Hän kuitenkin osaa aistia, mitä kannattajat haluavat, ja hän osaa paketoida siitä viestin.

Kernberg on sitä mieltä, että loppujen lopuksi Trump pelkää Putinia. Hän ei uskalla asettua tätä vastaan ja salaa tämän asian, jotta ei joutuisi luopumaan kuvitelmastaan kaikkivoipaisuudestaan. Muiden pelko ruokkii Trumpin kaltaista ihmistä, mutta jos tällainen ihminen kohtaa toisen yhtä vahvan ihmisen, hän pelkää. Trump olisi voinut lopettaa Putinin sodan, mutta sen sijaan hän on valinnut olla aseistamatta Ukrainaa, ja keksii tämän oikeutukseksi naurettavia ja lapsellisia selityksiä siitä, kuin pettynyt hän on Putiniin. Samalla hän kuitenkin hyökkää pienempiä maita kuten Venezuelaa ja Kolumbiaa vastaaan.

Kernberg näkee, että Yhdysvalloissa on ollut tilausta Trumpin kaltaiselle johtajalle. Hänen mielestään Barack Obaman ja Joe Bidenin kausilla hallinto tuki sorrettuja ja syrjäytettyjä niin selkeästi, että se herätti vastustusta. Kernberg myös painottaa sitä, että Yhdysvallat on, vaikka mustien kansalaisoikeudet taattiin jo monta kymmentä vuotta sitten, ytimeltään erittäin rasistinen maa.

Kernbergin mukaan autoritaarisuus vetää ihmisiä luontaisesti puoleensa. Se vie ihmiset takaisin lapsenomaiseen asetelmaan, jossa he ovat riippuvaisia toisesta. Aikuisten kuitenkin tulisi olla itse vastuussa omasta käyttäytymisestään. Riippuvuudessa autoritaarisesta johtajasta on jotain alkukantaista. Siinä haikaillaan täydellisen ja yksinkertaisen maailman perään.

Katso myös

Lähteet

  1. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Kerstin Kullmann, Katja Thimm: Hinnalla millä hyvänsä. Donald Trumpin kannattajien käytöksessä on samanlaisia piirteitä kuin Adolf Hitlerin aiheuttamassa hurmoksessa aikoinaan, sanoo Yhdysvalloissa asuva Otto Kernberg. Helsingin Sanomat, 28.11.2025, s. A 20–22. Helsinki: Sanoma Oyj. ISSN 0355-2047
  2. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Kerstin Kullmann, Katja Thimm: »Am Ende had Trump Angst vor Putin». Der Spiegel, marraskuu 2025, nro 48. Hampuri: Spiegel-Verlag. ISSN 0038-7452 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 29.11.2025. (saksaksi)
  3. ↑ Frank E. Yeomans & Otto F. Kernberg: Psychotherapy for borderline personality : focusing on object relations. American Psychiatric Pub, 2005. ISBN 1-58562-210-9
  4. ↑ Frank E. Yeomans, M.D., Ph.D., John F. Clarkin, Ph.D., and Otto F. Kernberg, M.D.: Transference-Focused Psychotherapy for Borderline Personality Disorder. American Psychiatric Association, 2015. ISBN 978-1-58562-437-9
  5. 1 2 John F. Clarkin, Pamela A. Foelsch, Kenneth N. Levy, James W. Hull & Jill C. Delane: The Development of a Psychodynamic Treatment for Patients with Borderline Personality Disorder: A Preliminary Study of Behavioral Change. Guilford Journals, 2005.
  6. ↑ John F. Clarkin, Kenneth N. Levy, Mark F. Lenzenweger, Otto F. Kernberg: The Personality Disorders Institute/Borderline Personality Disorder Research Foundation Randomized Control Trial for Borderline Personality Disorder: Rationale, Methods, and Patient Characteristics. Journal of Personality Disorders, 2004-02, 18. vsk, nro 1, s. 52–72. doi:10.1521/pedi.18.1.52.32769 ISSN 0885-579X Artikkelin verkkoversio.
  7. ↑ Internet Archive: Borderline conditions and pathological narcissism. Northlake, NJ : J. Aronson, 1992. ISBN 0-87668-762-1 Teoksen verkkoversio Viitattu 16.8.2025.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: de:Otto F. Kernberg