POP-yhdisteillä (engl. persistent organic pollutants) tarkoitetaan pysyviä orgaanisia ympäristömyrkkyjä. Ne ovat ympäristössä hyvin hitaasti hajoavia ja kaukokulkeutuvia orgaanisia yhdisteitä, jotka kerääntyvät eliöihin. POP-yhdisteitä pidetään virheellisesti usein supermyrkkyinä, todellisuudessa ne ovat toksisuudeltaan hyvin erilaisia. Kaikille niille on kuitenkin tyypillistä kestävyys ympäristössä. Suomessa niiden yleisin lähde ihmisille on Itämerestä pyydetty kala.
Kaukokulkeutumisen ja yhdisteiden pitkäikäisyyden vuoksi mikään valtio tai muu yksittäinen alue ei yksistään voi ratkaista POP-yhdisteiden aiheuttamia ympäristö- ja terveysongelmia. POP-yhdisteiden rajoittamiseksi tarvitaan kansainvälisiä toimia (esimerkiksi alueellinen ECE-POP -pöytäkirja 1998 ja maailmanlaajuinen POP-sopimus 2001 eli Tukholman sopimus).
Esimerkkejä POP-yhdisteistä ovat aldriini, dieldriini, DDT, endriini, heptakloori, klordaani, mireksi, toksafeeni, heksaklooribentseeni, PCB-yhdisteet, dioksiinit ja furaanit eli ns. "likainen tusina". Mainitut 12 POP-yhdistettä ovat mukana maailmanlaajuisessa Tukholman sopimuksessa pysyvien orgaanisten yhdisteiden rajoittamiseksi sekä YK:n alaisen Euroopan talouskomission (UNECE) ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista rajoittavan sopimuksen (CLRTAP) POP-pöytäkirjassa. Näistä aineista ainoastaan DDT on perustellussa käytössä malarian torjumisessa tropiikissa. Suomessa näitä ei ole käytetty vuosikymmeniin, monia ei koskaan. Alueellinen POP-pöytäkirja kattaa 4 muutakin POP-yhdistettä (lindaani, klordekoni, heksabromibifenyyli ja PAH-yhdisteet).