
Tämä artikkeli käsittelee Kempeleen keskustan alueella sijaitsevia asuinalueita.
Yksi Kempeleen kunnan ominaisuuksista on kahtia jakaantunut keskusta. Sen länsi- ja itäpuolen rajana on pidetty valtatie 4:ää. Keskustassa sijaitseva asuinalue Asemanseutu on luokiteltu myös kunnan hallinnolliseksi keskukseksi, vaikka se ei muodosta omaa taajamaansa, vaan alue kuuluu tilastollisesti Oulun keskustaajamaan.
Keskustan itäpuolella sijaitsevista Ylikylän alueella olevista asuinalueista kerrotaan omassa artikkelissa.
Asemanseutu (vanhalta nimeltä Asemakylä) sijaitsee seututien 847 itäpuolella Pohjanmaan radan varrella. Sen rakennuskanta koostuu suurimmaksi osaksi vanhoista omakotitaloista, mutta siellä on myös rivi- ja kerrostaloasuntoja. Siellä sijaitsee myös Kempeleen rautatieasema ja sinne ollaan rakentamassa Kempeleen uutta kunnantaloa.
Koskela sijaitsee Pohjanmaan radan itäpuolella noin kilometrin päässä keskustasta. Se rajoittuu pohjoisessa Ketolanperäntielle ja Ristisuolle, lännessä seututiehen 847 ja Riihivainioon sekä idässä valtatiehen 4 ja Kauppakeskus Zeppelinin alueelle.
Koskelan pohjoisosa on pääosin uutta taajama-asutusta ja eteläosa perinteistä maanviljelysmaisemaa. Koskelan asuntokanta koostuu vanhemmista omakotitalo- ja rivitaloista. Suurin osa alueen asutuksesta on rakennettu 1960- ja 1970-luvulla. Esimerkiksi tuolloin kunnan ensimmäisiä rivitaloja rakennettiin alueelle.
Koskelassa sijaitsi vuonna 1899 valmistunut historiallisesti merkittävä Kempeleen pappila, joka toimi kunnan papin virka-asuntona vuoteen 1966 asti- Pappilassa syttyi tulipalo 16. huhtikuuta 2019, jonka seurauksena se purettiin kokonaan kesällä 2020. Vuonna 2022 alettiin puretun pappilan tontille rakentamaan uutta pappilaa, joka valmistui vuonna 2023.. Pappilan historiaan viittaavat myös Koskelan alueella sijaitsevat tiet Pappilantie ja Cajanuksentie. Koskelassa sijaitsevat vuonna 1974 valmistunut Kempeleen työväentalo, jonka yhteydessä on pizzeria sekä Jehovan todistajien valtakunnansali.
Alkuperäinen Ketolanperäntie päättyi aikoinaan Koskelassa silloisen valtatie 4:n risteykseen. Tielinjauksen muututtua ja Oulun Kiviniemen ja Kempeleen välisen moottoriliikennetien valmistuttua Koskelan ja Ylikylän välinen autotie katkaistiin, joka muutettiin jalankulun ja pyöräilyn väyläksi. Työväentalon kohdalta lähtee myös jalkakäytävä moottoritieliittymän bussipysäkille, jossa pysähtyvät kaikki etelän suuntaan menevät linja-autot..
Koskelan alueella on aikoinaan toiminut useampikin kauppa. Alueella ovat toimineet muun muassa kauppaketjut T-kauppa ja Rabatti. Viimeisin ruokakauppa lopetti toimintansa kauppakeskus Zeppelinin valmistumisen jälkeen. Nykyisen seututien 847 varressa Riihivainiontien ja Koskelantien risteyksessä sijaitsi aikoinaan Nällen kestikievari ja majatalo sekä myöhemmin baari.
Ollakan asuin- ja teollisuusalue sijaitsee Kempeleen keskustan läheisyydessä seututien 816 länsipuolella. Sen rakennuskanta on suurimmaksi osaksi omakoti- ja rivitaloja, mutta alueella on myös kerrostaloja, joita alettiin rakentamaan 1990-luvulla. Alueen eteläpuolella sijaitsee Kempeleen jätteiden lajitteluasema. Vuosina 1898–1952 Ollakassa toimi Kempeleen tiilitehdas.
Ollila (vanhalta nimeltään ja Maanmittauslaitoksen vanhoissa kartoissa nimellä Ollilanperä) sijaitsee keskustan läheisyydessä. Alueen nimi tulee siellä sijainneesta Ollila-nimisestä tilasta. Tila toimi 1800-luvun alussa kestikievarina Ollilan rakennuskanta on suurimmalta osin 1950-luvulla rakennettuja omakotitaloja, joista osa on vielä alkuperäisessä asussaan. 1960-luvulla alueelle valmistui Kempeleen kunnan ensimmäiset rivitalot. 1990-luvulla alueelle valmistui kerrostaloja. Alueella sijaitsevat myös muun muassa Kempeleen kotiseutumuseo ja kunnan aikoinaan suurimpiin tiloihin lukeutuva Pirilä.
Ollilan pohjoispuolella sijaitseva Kiiesmetsä on lähes luonnontilassa säilynyt metsäalue, jossa on vanhaa puustoa ja polkuja. Kunta hankki Kiiesmetsän omistukseensa vuonna 2006. Kunnalla on suunnitelmissa muuttaa Kiiesmetsä luonnonsuojelualueeksi. Sana "kiies" tarkoittaa ketun pesää.
Paiturin asuin- ja teollisuusalue sijaitsee kaksi kilometriä keskustasta pohjoiseen. Ennen Paiturin kaavoittamista alue tunnettiin nimellä Tahkolanperä. Paiturin asutuskanta on omakoti- ja rivitaloja, joista jälkimmäisiä rakennettiin teollisuuskiinteistöjen ohella 1980-luvulla. Alue koostuu suurimmaksi osaksi pelloista. Itä- ja koillisosassa on uutta taajamamaisemaa ja teollisuutta. Läheisyydessä sijaitsevan Hakamaan ja Paiturin yhteisellä yritysalueella toimii kymmeniä pk-yrityksiä, jotka työllistävät noin 500 työntekijää.
Paiturissa toimii 1970 toimintansa aloittanut hotelli-ravintola Pohjan Kievari, joka niitti erityisesti 1970- ja 1980-luvulla mainetta suosittuna tanssipaikkana.
Riihivainion asuin- ja yritysalue sijaitsee noin yksi kilometri keskustasta kaakkoon Pohjanmaan radan itäpuolella. Pohjoisosassa sijaitsee tiheästi rakennettu uudehko asuinalue kapean metsäkaistaleen ympäröimänä. Keskiosassa on teollisuutta ja eteläpuolella perinteistä maanviljelysmaisemaa laajoine peltoineen. Alueen rakennuskanta on suurimmalta osin vanhempia omakotitaloja. Rivitaloja alueelle alettiin rakentamaan 1990-luvun loppupuolella.
Seututie 847 (entinen vanha nelostie) johtaa Riihivainion lävitse. Riihivainiolla sijaitsi aikoinaan vuonna 1985 avattu Kesoil-huoltoasemaketjuun kuuluva liikenneasema niin sanottu "Hirsi-Kesoil", joka oli valmistuttuaan Suomen ensimmäisiä ympäri vuorokauden auki olevia huoltoasemia. Kesoil-ketjun lakkautettua 1990-luvun puolivälissä, liikenneasema muuttui Neste-ketjun asemaksi. Huoltoasema suljettiin vuosituhannen vaihteessa, koska uusi Haaransillalle jatkettu moottoritie ei tarjonnut uutta liittymää. Nykyään vanhassa "Hirsi-Kesoilin" rakennuksessa toimii Rinta-Joupin autoliike.
Ristisuon asuin- ja teollisuusalue (vanhalta nimeltään Rentola tai Rentolanperä) sijaitsee noin yksi kilometri keskustasta itään. Alueen nimi tulee siellä aikoinaan sijainneesta samannimisestä suoalueesta, jonka päälle asuinalue on nykyiseltään lähes kokonaan rakennettu. Alueen eteläosa on tiheää uudehkoa taajama-asutusta. Vanhempaa rakennuskantaa muodostavat 1950-luvun rintamamiestalot.
Ristisuon kiertoliittymässä risteävät Ketolanperäntie sekä seututie 847. Ristisuolla sijaitsee Kempeleen kunnan paloasema. Ristisuolla toimii muutamia yrityksiä, kuten muun muassa sähköyhtiö Oulun Seudun Sähkö. Alueen halki virtaa Kissaoja, jonka mukaan on nimetty alueella sijaitseva Kissankulma, jossa toimii muutamia yrityksiä. Kissankulmalla on aikoinaan toiminut muun muassa kioski. Siellä järjestettiin takavuosina myös Kissankulman markkinat -nimistä markkinatapahtumaa. Kempeleen paloaseman läheisyydessä sijaitsee vuonna 1995 rakennettu Kissanojanpuisto, jonne on istutettu punakoivuja, jotka ovat hieskoivun mutaatioita. Ristisuolla sijaitsee myös Kempeleen rautatieaseman isompi pysäköintialue.
1980-luvulla Ristisuolle suunniteltiin peruskoulun rakentamista. Suunnitelmissa ollut peruskoulu päätettiin lopulta rakentaa Santamäen asuinalueelle, jonka nimeksi tuli Santamäen koulu.
Vuosina 1912–1922 toiminnassa olleen Kempeleen-Salon osuusmeijerin vanha meijerirakennus sijaitsee Ristisuolla. Meijerin historiaan viittaa Ristisuolla oleva tien nimi Rasvatie, jonka alkupäässä vanha meijerirakennus sijaitsee.
Santamäen asuinalue sijaitsee noin yksi kilometri keskustasta, seututien 816 eteläpuolella.
Nimensä alue on saanut vanhasta hiekanottopaikasta. Santamäen alue rajoittuu pohjoisessa Ollilaan ja Kirkonseutuun, idässä Ollakkaan, etelässä Niittyrantaan ja lännessä Sarkkirantaan. Alue on pääasiassa omakoti- ja rivitaloja käsittävä lähiötyylinen asutusalue, jonka rakentaminen on alkanut pääosin 1970-luvulla. Vanhimmat talot alueella ovat Hiekkakuopantien varrella olevat 1950-luvulla rakennetut rintamamiestalot, joista osaa on jälkeenpäin muutettu.
Santamäellä sijaitsee vuonna 1989 toimintansa aloittanut Santamäen koulu, jonka yhteydessä on myös päiväkoti.
Sarkkirannan asuinalue sijaitsee noin yksi kilometri länteen keskustasta. Se rajoittuu idässä Santamäkeen, etelässä Niittyrantaan, lännessä Oulun kaupungin puolelle Lettoon ja pohjoisessa seututielle 816 ja Kirkonseutuun. Alue on nimetty kylän ja mahdollisesti koko Kempeleen ensimmäisen kantatilan, Sarkkisen mukaan.
Sarkkirannassa sijaitsee Sarkkirannan urheilukeskus, josta löytyy muun muassa yleisurheilukenttä, pesäpallostadion, kaksi jalkapallokenttää, kolme tenniskenttää, jääkiekkokaukalo ja hyppyrimäen vanha kumpu.
Sarkkirannan muita osa-alueita:
Sarkkirannassa sijaitsee Oulun seudun ammattiopiston Kempeleen-Limingan yksikön Kempeleen toimipiste. Ammattikoulun läheisyyteen avattiin vuonna 1981 K-ketjun lähikauppa. Myöhemmin samassa rakennuksessa on toiminut Siwa-ketjun kauppa sekä leipomo.
Tähkälä on vielä osittain rakenteilla oleva asuinalue Kirkonseudun alueella, Kempeleen vanhan kirkon pohjoispuolella Vihiluodontien ja Savikorventien välisellä peltoaukeamalla. Alueen rakennustyöt aloitettiin vuonna 2022 ja alustavan suunnitelman mukaan ne olisivat valmiina kokonaan vuonna 2026.
Ennen alueen kaavoittamista alue oli aktiivisessa viljelykäytössä ja luonteeltaan perinteistä maalaismaisemaa.