Paraska Plytka-Horytsvit

Paraska Plytka-Horytsvit
Paraska Plytka-Horytsvitin hautakivi
Paraska Plytka-Horytsvitin hautakivi
Henkilötiedot
Syntynyt1927
Kuollut1998 (70–71 vuotta)
Kansalaisuus ukrainalainen

Paraska Plytka-Horytsvit (ukr. Параска Плитка-Горицвіт; 1927–1998) oli ukrainalainen taiteilija, kirjailija, valokuvaaja, filosofi, etnografi ja folkloristi. Hän oli etniseltä taustaltaan hutsuli. ”Horytsvit” on hänen taiteilijanimensä ja tarkoittaa vuoren kukkaa.

Plytka-Horytsvit lopetti koulunkäynnin neljännen luokan jälkeen. Kotona hän oppi isältään saksan kielen ja teki toisen maailmansodan aikaan tulkin työtä. Vuonna 1943 hän muutti Saksaan yliopisto-opintojensa perässä, mutta päätyikin tekemään työtä henkisesti väkivaltaiselle saksalaiselle perheelle. Plytka-Horytsvit palasi lopulta takaisin Karpaateilla sijaitsevaan Kryvorivnjan kotikyläänsä.

Vuonna 1945 Plytka-Horytsvit oli 18-vuotias. Hän liittyi kansalliseen vapautusliikkeeseen ja ryhtyi tekemään kuriirin työtä armeijalle. Työssään hän toimitti metsissä piileskeleville kapinallisille ruokaa ja vaatteita. Saman vuoden keväänä hänet pidätettiin ja tuomittiin kymmeneksi vuodeksi työleirille Kazakstaniin. 27-vuotiaana Plytka-Horytsvit vapautettiin. Hän palasi vanhempiensa luokse Kryvorivnjaan ja omistautui taiteelle. Taiteen avulla hän käsitteli traumojaan, etsi inspiraatiota ja oli muiden kanssa sosiaalisessa yhteydessä.

Plytka-Horytsvit kuvasi 1950–1990-luvuilla Kryvorivnjan alueen kyläläisiä ja heidän vieraitaan päivittäisissä toimissaan sekä paikallisia maisemia, seremonioita ja juhlia. Uransa aikana hän kirjoitti myös 50 noin 500-sivuista kirjaa ja noin 800 lyhyempää kirjaa. Hän perusti kuoron, maalasi ja keräsi kansanperinnettä. Maalauksia ja ikoneita hän lahjoitti usein muille kyläläisille. Paikallisessa kirkossa on yhä hänen maalaamiaan ikoneita. Hän oli lisäksi hyvä laulaja ja soitti useita soittimia. Vuosien varrella Plytka-Horytsvit alkoi elää entistä yksinäisempää ja askeettisempaa elämää Jumalaa ylistääkseen. Lupauksen Jumalan ylistämisestä hän oli tehnyt vankeudessa viettäminään vuosina.

Viimeisinä vuosinaan Plytka-Horytsvitin terveys heikkeni, hän menetti näkökykynsä lähes kokonaan ja eli köyhyydessä.

Kryvorivnjassa Plytka-Horytsvitin entisessä kodissa sijaitsee nykyään pääsymaksuton museo, joka on auki sovitusti. Museon kokoelmissa on esimerkiksi Plytka-Horytsvitin taidetta.

Lähteet

  1. 1 2 3 Radchenko, Kateryna: Paraska Plytka-Horytsvit: Ukrainian Photographer’s Recovered Archive. Photography and Culture, 2.7.2024, 17. vsk, nro 2-3, s. 245–263. doi:10.1080/17514517.2024.2421063 ISSN 1751-4517 Artikkelin verkkoversio.
  2. 1 2 3 4 5 6 The Museum of Paraska Plytka-Horytsvit www.karpaty.info. Viitattu 14.6.2026. (englanniksi)