Parviaranen

Parviaranen
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Papukaijalinnut Psittaciformes
Heimo: Papukaijat Psittacidae
Suku: Viheraraset Forpus
Laji: passerinus
Kaksiosainen nimi

Forpus passerinus
(Linnaeus), 1758

Katso myös

  Parviaranen Wikispeciesissä
  Parviaranen Commonsissa

Parviaranen (Forpus passerinus), aiemmalta nimeltään tarha-aranen on eteläamerikkalainen papukaija. Sen elinympäristö on Amazonin alueella Pohjois-Brasiliassa sekä mantereen pohjoisreunassa Kolumbiassa, Venezuelassa, Guyanassa, Surinamessa ja Ranskan Guyanassa. Lajista tunnetaan viisi alalajia. Sen holotyypin kuvaili Carl von Linné Surinamesta 1758.

Ulkonäkö

Koiras
Naaras

Parviaranen on pieni papukaijalintu, se on lyhyen pyrstönsä kanssa vain 12cm pitkä ja painaa noin 40-50 grammaa. Sen höynenpuku on suurimmaksi osaksi vihreä. Aikuisella koiraalla on sinisiä merkintöjä siivissään.

Alalajeja on viisi: F.p. passerinus, F.p. viridissimus, F.p. cyanophanes, F.p. cyanochlorus, F.p. deliciosus

Käyttäytyminen

Parviarasten käyttäytymistä etenkin pesintään liittyen on tutkittu melko paljon. Arasten elämää on seurattu ja tutkittu vuodesta 1988 asti Kalifornian yliopiston (Berkeley) toimesta Venezuelassa sijaitsevalla karjatilalla.

Luonnonvaraisilla parviarasilla tehdyssä tutkimuksessa tallennettiin pesäpoikasten puuhia pesäkameran avulla. Arasen poikaset jokeltelivat ja opettelivat äänenkäyttöä samoin tavoin kuin ihmislapset: yksinään, sen kummemmin yrittämättä kommunikoida sisarustensa tai vanhempiensa kanssa. Nauhoitteilta tunnistettiin 27 erilaista ääntelytapaa. Araset aloittivat jokeltelun 21 päivän iässä ja niiden taidot kehittyivät vähitellen. Parviarasten pesintää tutkiessa havaittiin myös, että poikasilla voi olla yksilölliset "nimet".

Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että jos alkuperäinen koiras kuolee ja naaras alkaa pariutua uudestaan poikasten ollessa yhä pesässä, on suunnilleen yhtä todennäköistä, että uusi koiras joko tappaa poikaset, tai alkaa niiden isäpuoleksi. Molemmilla on puolensa: isäpuoli ei pääse levittämään geenejään välittömästi, mutta se saa puolison ja pesäpaikan rauhanomaisin keinoin.