Ura
ETH Zürich nimitti Scherrerin kokeellisen fysiikan professoriksi vuonna 1920, 30-vuotiaana. Vuonna 1925 hän järjesti ensimmäisen kansainvälisen fyysikoiden konferenssin ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Hänestä tuli ETH:n fysiikan instituutin johtaja vuonna 1927, ja hän suuntasi instituutin tutkimuksen ydinfysiikan alalle, joka oli tuolloin vielä kehittymässä. Ensimmäinen syklotroni ETH Zürichissä rakennettiin hänen johdollaan vuonna 1940. Hänet nimitettiin Sveitsin ydinenergialautakunnan puheenjohtajaksi vuonna 1946.
Scherrerin kyvyt ja ennakointikyky johtivat tiiviin aineen fysiikan, hiukkasfysiikan ja elektroniikan uusien alojen varhaiseen kehitykseen, mikä merkittävästi edisti Sveitsin yliopistojen tutkimuksen korkeaa tasoa. Vuonna 1960, 40 vuoden työskentelyn jälkeen ETH Zürichissä, Scherrer jäi eläkkeelle ja otti opetusviran Baselissa. Hän kuoli vuonna 1969 ratsastusonnettomuuden seurauksena.
Scherrerin yhtälö
Scherrer-yhtälö antaa arvion kiteisen hiukkasen tai kristalliteetin koosta röntgendiffraktiokuvasta.
Jossa K on scherrerin vakio, λ on röntgensäteen aallonpituus, β on huipun leveys puolessa korkeudessa (FWHM), radiaaneina ja θ on Braggin kulma.
Marcel Benoist Prize
Vuonna 1943 Scherrerille myönnettiin Marcel Benoist Prize.
"Palkinto myönnettiin tunnustuksena hänen mestarillisesta tavastaan suorittaa tutkimusta laitoksessaan ja kahden kide- ja ydinfysiikan alan tutkimuksen mahdollistamisesta sekä työstään syklotronin erittäin monimutkaisen rakenteen täydellistämiseksi. Syklotroni valmistui vuonna 1943. Tämä laite oli ensiarvoisen tärkeä tieteelle yleensä ja erityisesti ihmiselämälle."
