Perjodihappo

Perjodihappo
Tunnisteet
CAS-numero	10450-60-9
PubChem CID	25289
Ominaisuudet
Molekyylikaava	H5IO6
Moolimassa	227,94 g/mol
Ulkomuoto	valkoinen kiteinen aine
Sulamispiste	122 °C
Liukoisuus veteen	1130 g/l (25 °C)
	Infobox OK

Perjodihappo (H₅IO₆) on epäorgaaninen molekyyliyhdiste ja yksi jodin happihapoista. Yhdistettä voidaan käyttää muun muassa hapettimena ja värjäysreagenssina biokemiallisissa tutkimuksissa.

Ominaisuudet

Huoneenlämpötilassa perjodihappo on valkoista kiteistä ainetta. Yhdiste liukenee erittäin hyvin veteen ja liukenee myös eräisiin orgaanisiin liuottimiin, kuten etanoliin, dietyylieetteriin ja tetrahydrofuraaniin. Yhdiste on suhteellisen heikko happo ja sen pK_a-arvot kolmelle ensimmäiselle deprotonoitumiselle ovat pK_a1=3,29, pK_a2=8,31 ja pK_a3=11,6. Perjodihappo on vahva hapetin erityisesti happamissa olosuhteissa ja kykenee hapettamaan muun muassa mangaani(II)ionit permanganaateiksi, sulfiitit sulfaateiksi ja alkoholit ketoneiksi. Kuumennettaessa alennetussa paineessa perjodihappo muuttuu triperjodihapoksi (H₇I₃O₁₄) noin 70 °C:n lämpötilassa ja noin 100 °C:n lämpötilassa muodostuu metaperjodihappoa (HIO₄). Enemmän kuumennettaessa muodostuu lopulta jodipentoksidia.

Valmistus ja käyttö

Perjodihappoa voidaan valmistaa hapettamalla jodihappoa tai natriumjodaattia elektrolyyttisesti tai kloorin avulla. Sitä muodostuu myös käsiteltäessä bariumperjodaattia rikkihapolla, jolloin veteen liukenematon bariumsulfaatti saostuu ja perjodihappo jää liuokseen.

Perjodihappoa voidaan käyttää orgaanisissa synteeseissä hapetettaessa dioleita ketoneiksi ja sekundäärisiä amiineja nitrosoamiineiksi. Se myös hajottaa useat suojaryhmät ja epoksidirenkaan. Biokemiallisissa tutkimuksissa perjodihappoa voidaan käyttää yhdessä hopean, hopean ja kromihapon tai tiosemikarbatsidien kanssa polysakkaridien, kuten glykogeenin tai glykosaminoglykaanien värjäämiseen.

Lähteet

1 2 3 4 5 6 7 Karamäki, E. M.: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 129. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3
1 2 3 Jason H. Stengel & Mark C. McMills: Periodic Acid, e-EROS Encyclopedia of Reagents for Organic Synthesis, John Wiley & Sons, New York, 2006. Teoksen verkkoversio Viitattu 16.3.2016
1 2 3 Scott, T. & Eagleson, M.: Concise encyclopedia chemistry. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
1 2 Wiberg, E., Wiberg, N. & Holleman, A. F.: Inorganic chemistry, s. 453–454. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 16.3.2016. (englanniksi)
↑ Exbrayat, J.-M.: Histochemical and Cytochemical Methods of Visualization, s. 241–243. CRC Press, 2013. ISBN 9781439822258 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 16.3.2016. (englanniksi)

[karamaki-1] 1 2 3 4 5 6 7 Karamäki, E. M.: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 129. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3

[e-eros-2] 1 2 3 Jason H. Stengel & Mark C. McMills: Periodic Acid, e-EROS Encyclopedia of Reagents for Organic Synthesis, John Wiley & Sons, New York, 2006. Teoksen verkkoversio Viitattu 16.3.2016

[concise-3] 1 2 3 Scott, T. & Eagleson, M.: Concise encyclopedia chemistry. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

[inorganic-4] 1 2 Wiberg, E., Wiberg, N. & Holleman, A. F.: Inorganic chemistry, s. 453–454. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 16.3.2016. (englanniksi)

[5] Exbrayat, J.-M.: Histochemical and Cytochemical Methods of Visualization, s. 241–243. CRC Press, 2013. ISBN 9781439822258 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 16.3.2016. (englanniksi)