Luonnonperintösäätiö Päijät-Hämeessä omistaa kolmetoista luonnonsuojeluetta, jotka se on ostanut yksityisiltä maanomistajilta tai saanut suoraan lahjoituksina.
Keltalampi, 2008, sijaitsee Heinolan kaupungin ja Mäntyharjun kunnan rajalla. Siihen kuuluu noin kahdeksan hehtaaria metsää sekä puolen hehtaarin laajuinen lampi miltei kokonaan.
Koirasuonmäki-Pertinkulma, 2016, on pinta-alaltaan noin 13,5 hehtaaria. Kokonaisuuteen sisältyy kolme aluetta, mistä kaksi, Koirasuonmäki ja Pertinkulma, mikä on nimetty Pertti Salolaisen mukaan, ovat yhtenäiset.
Kullerolehto on Paimelan kokonaisuuden ensimmäinen osa. Sen pinta-ala on 30 hehtaaria.
Päivänsalo on samalla alueella kuin muutkin Paimelan alueet. Sitä kutsutaan myös Pertinkulma-2:ksi. Alueen laajuus on 44 hehtaaria.
Emman Pehkula, 2021, sijaitsee Varrassuon eteläosassa Tiilikankaantien länsipuolella. Sen pinta-ala on noin kolme hehtaaria, ja sen on lahjoittanut Lasse Sipilä. Emman Pehkulan kiinteistötunnus on 098-455-2-6.