Peter Coke

Peter Coke
Henkilötiedot
Syntynyt3. huhtikuuta 1913
Southsea, Hampshire, Iso-Britannia
Kuollut30. heinäkuuta 2008
Holt, Norfolk
Näyttelijä
Merkittävät roolit Paul Temple BBC:n radiokuunnelmissa
Aiheesta muualla
IMDb

Peter Coke (3. huhtikuuta 1913 Southsea, Hampshire – 30. heinäkuuta 2008 Holt, Norfolk) oli brittiläinen näyttelijä, antiikkikauppias ja taiteilija, joka muistetaan parhaiten Paul Templen esittäjänä BBC:n radiokuunnelmissa 1954–1968.

Ennen toista maailmansotaa Coke näytteli teatterissa. Sodan aikana hän oli tykistössä, ja palveli Pohjois-Afrikassa ja Italiassa, ennen lyhytaikaista komennustaan viihdytysjoukkoihin. Coke kotiutettiin majurina, ja hän palasi teatterinäyttelijäksi. Vuonna 1951 hän sai kiinnityksen Old Viciin. 1950-luvulla Coke esiintyi useissa Saturday Night Theater -kuunnelmissa. Ensimmäisen kerran hän esitti Paul Templeä maaliskuussa 1954 kuunnelmasarjassa Paul Temple and the Gilbert Case. Kaikkiaan Coke esiintyi kymmenessä Paul Temple -sarjassa, joista viimeiseksi jäi The Alex Affair vuonna 1968. Tässä vaiheessa Coke oli jo alkanut keskittyä antiikkikauppansa pitoon. Jäätyään eläkkeelle 1970-luvun puolessa välissä, Coke aloitti uuden uran taiteilijana, tehden pienoisesineitä simpukankuorista. Hänen töitään on nähtävillä muun muassa Sheringhamissa, Norfolkissa, sijaitsevassa Peter Coke Shell Galleryssa.

Lähteet

  1. 1 2 3 4 5 6 7 8 Jack Adrian: Peter Coke: Voice of radio sleuth Paul Temple 13.8.2008. The Independent. Viitattu 19.6.2009.
  2. ↑ The Peter Coke Shell Gallery, Sheringham, Norfolk Sheringham and District Preservation Society. Arkistoitu 21.2.2007. Viitattu 19.6.2009. (englanniksi)
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.