

Itsepalvelukassa tai pikakassa on vähittäiskaupan myymälän lopussa sijaitseva kassa, jossa asiakas skannaa tuotteiden viivakoodit itse ja maksaa ostokset maksukortilla. Pikakassojen läheisyydessä voi kuitenkin olla maksamista valvova myymälätyöntekijä.
Itsepalvelukassan hyötynä asiakkaan näkökulmasta on, ettei asiakkaan tarvitse jonottaa. Itsepalvelukassa sopii erityisen hyvin pienten ostosten maksamiseen, johon se on nopea vaihtoehto. Itsepalvelukassan hyvänä puolena asiakkaat pitävät sitä, että voi asioida omassa tahdissa. Kaupan näkökulmasta itsepalvelukassoilla voidaan tasata ruuhkahuippuja. Yksi miehitetty kassa voi olla nopeampi kuin neljä itsepalvelukassaa. Itsepalvelukassalla ei Suomessa voi yleensä maksaa käteisellä.
Erään yhdysvaltalaisen kyselytutkimuksen mukaan lähes neljännes supermarkettien itsepalvelukassoja käyttäneistä on varastanut vähintään kerran. SOTIn tekemässä tutkimuksessa 66 prosenttia kyselyyn vastanneista sanoi pitävänsä enemmän itsepalvelukassasta kuin miehitetystä kassasta. S-ryhmän mukaan itsepalvelukassoilla tapahtuu kolmannes kaikista myymälävarkauksista. Osa kauppaketjuista, esimerkiksi Walmart Yhdysvalloissa, Canadian Tire Kanadassa ja ICA Ruotsissa ovat poistaneet itsepalvelukassoja kaupoistaan varkauksien vuoksi. Myös muutama K-kauppa Suomessa on poistanut itsepalvelukassoja käytöstä.
Alkoholijuomia ostaessa kassa voi pysähtyä ja hälyttää työntekijän tarkastamaan asiakkaan henkilötodistuksen. Kalifornian osavaltiossa alkoholijuomien ostaminen itsepalvelukassoja käyttäen kiellettiin lailla vuonna 2013.
Maaliskuussa 2017 Suomessa oli itsepalvelukassoja jo noin sadassa S-ryhmän ja Keskon myymälässä. Keväällä 2023 Lidl ilmoitti, että ketjulla oli Suomessa 34 itsepalvelukassaa.