Pinja Vuorinen (s. 28. joulukuuta 1996) on suomalainen poliitikko, joka on toiminut vasemmistonuorten puheenjohtajana vuodesta 2022 alkaen. Hänet valittiin tehtävään marraskuussa 2021. Aikaisemmin Vuorinen on toiminut Etelä-Suomen vasemmistonuorten varapuheenjohtajana.
Vuorinen on kirjoittanut ylioppilaaksi Ressun lukiosta ja opiskelee poliittista taloutta Helsingin yliopistossa. Lisäksi hän on opiskellut taloustiedettä ja politiikan tutkimusta Glasgow’n yliopistossa. Vuorinen on suorittanut vapaaehtoisen asepalveluksen ja käynyt Reserviupseerikoulun. Sotilasarvoltaan hän on reservin vänrikki. Hän toimii myös Kansan Uutisten kolumnistina.
Poliittisilta näkemyksiltään Vuorinen on kommunisti. Hän oli vasemmistoliiton ehdokas vuoden 2023 eduskuntavaaleissa Helsingin vaalipiirissä. Hän sai 1 075 ääntä ja jäi valitsematta.
Europarlamenttivaaleissa 2024 Vuorinen oli vasemmistoliiton ehdokkaana, sai 1 855 ääntä koko maassa eikä tullut valituksi.
Marraskuussa 2025 Vuorinen kohtasi syytteitä antisemitismistä julkaistuaan Instagramissa viestin, jossa hän kysyi, halutaanko Suomen todella olevan turvallinen maa israelilaisille, vaikka hänestä maa suorittaa kansanmurhaa. Julkaisu liittyi Ounasvaaralle, Rovaniemelle rakennettavaan lomakylään, jolla Vuorisen mukaan on kytköksiä Israeliin. Julkaisusta tehtiin myöhemmin rikosilmoituksia. Julkaisu sai myös tukea sinimustan liikkeen puheenjohtajalta Tuukka Kurulta. 21 marraskuuta poliisi ilmoitti aloittaneensa esitutkinnan kirjoitukseen liityen nimikkeellä kiihottaminen kansanryhmää kohtaan.