
Suomen kielen sana ”poika” on yksi varhaiskantasuomen vanhimmista sanoista. Ruotsin kielen sana ”pojke” on tullut kieleen suomen kielestä.
Historiallisesti poikalapsia on haluttu enemmän kuin tyttölapsia, varsinkin monarkioiden aikoina. Joissakin kulttuureissa asia on edelleen näin. Tyttölapsia esimerkiksi abortoidaan näissä kulttuureissa poikalapsia useammin.
Vuonna 2017 tehdyn tutkimuksen mukaan maailman 152 miljoonasta lapsityöläisestä 88 miljoonaa oli poikia ja 64 miljoonaa tyttöjä.
Sukupuolirooleja haastavat pojat kokevat vanhemmiltaan enemmän kaltoinkohtelua kuin sukupuolirooleja haastavat tytöt. Heillä on myös suurempi riski sairastua masennukseen ja tehdä itsemurha aikuistuessa.