Pomponius Bassus

Tiberius tai Flavius Pomponius Bassus (200-luku) oli roomalainen senaattori 200-luvulla. Hän oli kotoisin arvostetusta senaattorisuvusta ja oli yksi senaatin vanhimpia ja arvostetuimpia jäseniä 260 ja 270-luvulla. Bassus toimi konsulina vuonna 259 yhdessä Nummius Aemilianus Dexterin kanssa ja samoihin aikoihin hän saattoi olla African provinssin prokonsuli. Myöhemmin hän toimi useissa korkeissa viroissa, muun muassa comes Augustina.

Keisari Claudius Gothicuksen aikana Bassus nimitettiin Italian Correctoriksi (corrector totius Italiae). Claudius nimitti hänet myös senaatin johtoon (princeps senatus). Jossakin vaiheessa hän kuului myös pontifices-pappiskollegioon. Vuonna 271 Bassus oli toisen kerran konsulina yhdessä Aurelianuksen kanssa. Samoihin aikoihin hänet nimitettiin myös Rooman kaupunginprefektiksi (praefectus urbi), missä hän ei kuitenkaan toiminut täyttä kautta. Bassuksen vaimo oli eräs Pomponia Cratidia.

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Jona Lendering: Aurelian Livius.Org. Arkistoitu 21.9.2012. Viitattu 21.1.2009. (englanniksi)
  2. 1 2 3 The Prosopography of the Later Roman Empire s. 155–156
  3. ↑ Watson s. 164, 263
  Edeltäjä:
Marcus Nummius Tuscus ja Mummius Bassus
Rooman konsuli
Nummius Aemilianus Dexterin kanssa
vuonna 259
Seuraaja:
P. Cornelius Saecularis ja Gaius Junius Donatus
  Edeltäjä:
Flavius Antiochianus ja Virius Orfitus
Rooman konsuli
Imp. Caesar L. Domitius Aurelianus Augustuksen kanssa
vuonna 271
Seuraaja:
T. Flavius Postumius Quietus ja Junius Veldumnianus