Porta fidei (suom. Uskon ovi) on paavi Benedictus XVI:n apostolinen kirje motu proprio 11. lokakuuta 2011, johdatukseksi "uskon vuoden" viettämiseen 11. lokakuuta 2012 - 24. marraskuuta 2013.
Edellinen uskon vuosi vietettiin 1967. Kirjeen mukaan uskon vuoden on tarkoitus vastata moniin ihmisiin vaikuttaneeseen uskonkriisiin, joka on jättänyt heidät etsimään vastausta. Uskon vuoden alku sijoittui Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen avaamisen 50-vuotispäiväksi ja "uskon voiman ja kauneuden" osoittamaan tarkoitetun katolisen kirkon katekismuksen julkaisemisen 20-vuotispäiväksi. Lisäksi se liittyi lokakuussa 2012 järjestettyyn piispainsynodin yleiskokoukseen, jonka teemana oli uusi evankeliointi.
Porta fidei on jaettu viiteentoista kohtaan. Sen teemoihin kuuluvat muun muassa usko matkana, Jumalan sanan keskeisyys, uskon sisällön ja päivittäisen elämän suhde, sekä uskonkokemuksen konteksti. Esille tulee esimerkiksi uskon ja järjen suhde sekä kirkon tradition ja Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen tekstien suhde.
Myöhemmin uskon vuoden yhteydessä julkaistiin 2013 paavi Franciscuksen ensimmäinen kiertokirje Lumen fidei. Benedictus XVI oli melkein saanut valmiiksi Lumen fidein ensimmäisen luonnoksen ennen eroamistaan paavinvirasta.