Porvoon helluntaiseurakunta

Porvoon helluntaiseurakunta
Suuntautuminen helluntaiherätys
Kirkkokunta Suomen Helluntaikirkko
Perustettu 26. toukokuuta 1949
Pastori Jori Asikainen
Pääkirkko Adlercreutzinkatu 31
Porvoo
Jäseniä n. 260 (2024)
TV UskoTV
Aiheesta muualla
Sivusto

Porvoon helluntaiseurakunta on vuonna 1949 perustettu porvoolainen helluntaiseurakunta. Seurakunnan pastori on Jori Asikainen. Seurakunnan toimitilat sijaitsevat Porvoon keskustassa Adlercreutzinkadulla. Seurakunta kuuluu Suomen Helluntaikirkko -kirkkokuntaan. Seurakuntaan kuului vuonna 2024 noin 260 jäsentä.

Seurakunnan toimintaan kuuluvat jumalanpalvelusten ja rukouskokousten lisäksi lapsi- ja nuorisotyö sekä lähetystyö Fida Internationalin kanssa.

Porvoon helluntaiseurakunta lähettää tilaisuuksistaan suoria lähetyksiä muun muassa UskoTV-palvelun kautta.

Historia

Porvoon helluntaiseurakunnan perustava kokous järjestettiin toukokuussa 1949. Paikalla oli tuolloin 15 henkilöä. Seurakunnan toiminta alkoi raamattutunneilla, musiikilla, pyhäkouluilla ja nuorisotyöllä.

Yli 30 vuoden ajan seurakunta toimi vuokratiloissa ja järjesti kesäisin telttakokouksia. Suomenkielinen seurakunta alkoi kasvaa Nesteen myötä 1960- ja 1970-luvuilla. Vuonna 1984 seurakunnalla oli noin 150 jäsentä.

Toimitilat

Porvoon helluntaiseurakunnan rukoushuone valmistui Adlercreutzinkatu 31:een. Taloa on kunnostettu talkoilla ja rahankeräyksillä. Ensimmäisiä korjauksia talossa tehtin vuonna 2010-luvun vaihteessa. Vuosien 2015–2018 aikana rukosuhuoneen julkisivua ja pihaa remontoitiin. Vuonna 2018 rakennukseen asennettiin hissi. Samassa yhteydessä kunnostettiin myös äänentoistoa, akustiiikkaa ja valaistusta.

Katso myös

Lähteet

  1. 1 2 Tuottajat UskoTV. Arkistoitu 4.8.2024. Viitattu 4.8.2024.
  2. ↑ Yhteystiedot Porvoon helluntaiseurakunta. 23.3.2023. Arkistoitu 23.3.2023. Viitattu 21.10.2023.
  3. ↑ Rautio, Elina: "Jumala osaa yllättää". Ristin Voitto, 2024, nro 22.
  4. ↑ Porvoon helluntaiseurakunta Uskonnot Suomessa. 11.5.2018. Viitattu 21.10.2023.
  5. 1 2 3 Samu Karvala: Korjattiin kuin omaa kotia. Uusimaa, 29.9.2018, 2018. vsk, nro 262, s. 10.