Project Monterey oli IBM:n ja Santa Cruz Operationin (SCO) epäonnistunut projekti yhdistetylle UNIX-versiolle.
Projekti julkistettiin lokakuussa 1998 SCO:n ja Hewlett Packardin (HP) 3DA-hankkeen juututtua paikalleen. IBM:n piti lisätä hankkeeseen tuki PowerPC- ja POWER-arkkitehtuureille AIX-käyttöjärjestelmästään, SCO:n oli tarkoitus lisätä tuki IA-32-arkkitehtuurille ja Sequentin monisuoritintuki DYNIX/ptx-käyttöjärjestelmästä. Intel oli mukana vielä julkaisemattoman IA-64-arkkitehtuurinsa kanssa.
Projekti ajautui pian vaikeuksiin, kun Linux-käyttöjärjestelmä kasvatti suosiotaan ja Intelin Itanium-suoritin oli vastoinkäymisissä. IBM osti Sequentin vuonna 1999 ja SCO myi UNIX-liiketoimintansa vuonna 2001. Samana vuonna IBM ilmoitti projektin olevan lopetettu. Projekti ei saavuttanut missään vaiheessa menestystä markkinoilla. Lehtitietojen mukaan IBM myi vuonna 2001 ainoastaan 32 lisenssiä.
Myöhemmin The SCO Group haastoi IBM:n oikeuteen ja syytti sitä tekijänoikeusrikoksesta. SCO Groupin mukaan IBM käytti Monterey-hankkeen päättymisen jälkeen System V:n koodia ilman lupaa ja väitti omistavansa Unixin oikeudet. SCO:n väitteen mukaan Montereyssä kehitettyä koodia käytettiin AIX:ssa.
Vuonna 2007 todettiin, että Novell omistaa Unixin immateriaalioikeudet. Oikeudessa myös todettiin, että The Open Group omistaa Unixin tavaramerkin. SCO meni konkurssiin vuonna 2011, jolloin SCO:n OpenServer ja UnixWare päätyivät UnXisille. SCO:n vaatimukset tekijänoikeuksille tyrmättiin useita kertoja. Xinuos osti UnXisin vuonna 2011, jonka jälkeen Xinuos haastoi IBM:n ja Red Hatin oikeuteen. Tapaus päättyi lopulta vuonna 2021. Tapaus oli pitkään käynnissä vetoomuksien vuoksi. Xinuosin vetoomus hylättiin elokuussa 2026. Tapauksena aikana todettiin Microsoftin tukeneen SCO:ta oikeudenkäynnissä, johon ei ollut perusteita eikä SCO koskaan omistanut väittämiään tekijänoikeuksia.