Proosaruno on säkeisiin jakamaton eli proosan muotoon asemoitu runo. Modernin proosarunon isänä pidetään ranskalaista Charles Baudelairea. Hänen teoksensa Pariisin ikävä (1869) teki proosarunoudesta suosittua. Suomessa 1950- ja 1960-luvuilla läpimurtonsa tehneistä kirjailijoista proosarunoja ovat julkaisseet muun muassa Risto Ahti, Väinö Kirstinä, Jyrki Pellinen, Mirkka Rekola, Kalevi Seilonen ja Marja-Liisa Vartio.
2000-luvulla on Suomessa alettu puhua uudesta proosarunobuumista, jonka keskeisiä vaikuttajia ovat olleet Markku Paasonen ja Saila Susiluotolähde?.
Ensimmäisenä proosarunoteoksena pidetään Aloysius Bertrandin teosta Yön Kaspar, mutta ainakin se toi lajin Ranskan kirjallisuuteen .