| Purfleet | |
|---|---|
Purfleetin kellotorni. |
|
![]() |
|
|
|
|
| Valtio | Yhdistynyt kuningaskunta |
| Osa | Englanti |
| Hallintoalue | Itä-Englanti |
| Kreivikunta | Essex |
| Yhtenäishallintopiiri | Thurrock |
| Muuta | |
| Postinumero | PURFLEET |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Purfleet on noin 12 500 asukkaan kaupunki Thurrockin yhtenäishallintopiirissä, Essexin kreivikunnassa, Itä-Englannissa. Se sijaitsee A13-tien ja Thamesjoen eteläpuolella, Suur-Lontoon rajojen tuntumassa. Eteläisessä Purfleetissä on teollisuutta.
Vuodesta 1921 vuoteen 1936 Purfleet muodosti Essexin taajaman (urban district), johon kuuluivat Aveleyn, West Thurrockin ja South Ockendonin kunnat (parish). Alueen pinta-ala oli 8 900 eekkeriä ja vuonna 1931 asukkaita siellä oli 8 511. Kunnat ja taajama lakkautettiin vuonna 1936 ja liitettiin osaksi Thurrockin taajamaa.
Toukokuussa 2019 Thurrockin piirivaltuusto ilmoitti 1 miljardi puntaa maksavasta ja 10–15 vuotta kestävästä kehityshankkeesta, jonka myötä kaupunkiin rakennetaan 3 000 uutta kotia, joenvarsibulevardi, yliopiston kampusalue sekä elokuva- ja televisiostudio ja sen nimi muuttuu Purfleet-on-Thamesiksi.