| Purple Heart | |
|---|---|
Kunniamerkin tunnuksia |
|
| Palkitaan | mm. asevoimien palveluksessa kuolleille tai haavoittuneille |
| Palkinnon antaja | Yhdysvaltain presidentti |
| Maa | |
| Ensimmäinen palkinto | 1932 |
Purple Heart (suom. purppurasydän) on Yhdysvaltain asevoimien kunniamerkki, joka lienee Medal of Honorin jälkeen maan tunnetuin sotilasansiomitali.
Nykyisen kaltaisia purppurasydämiä alettiin myöntää vasta vuonna 1932, joskin niitä on voitu myöntää takautuvasti 5. huhtikuuta 1917 jälkeen haavoittuneille. Sen alkuperäinen idea on kuitenkin huomattavasti vanhempi.
Purppurasydämen edeltäjää kutsuttiin nimellä The Badge of Military Merit ja sen perusti George Washington 1782. The Badge of Military Merit myönnettiin tiettävästi vain kolmelle Yhdysvaltain vapaussodassa taistelleelle sotilaalle, jotka olivat kaikki sotilasarvoltaan kersantteja. Merkkiä ei virallisesti lakkautettu, mutta sitä ei myönnetty kenellekään 150 vuoteen.
Vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen, 1920-luvun lopulla, virisi aloite sydämenmuotoisen, purppuranvärisestä kankaasta tehdyn The Badge of Military Merit -kunniamerkin uudistamisesta. Tämän seurauksena purppurasydän otettiin käyttöön Washingtonin syntymän 200-vuotispäivänä 22. helmikuuta 1932. Se on vanhin yhdysvaltalainen sotilasansiomerkki, jota jaetaan edelleen. Alkujaan sitä jaettiin vain maavoimissa palvelleille, mutta vuodesta 1942 lähtien se on ollut yleinen asevoimien kunniamerkki. Ensimmäinen nykyaikainen purppurasydän myönnettiin kenraali Douglas MacArthurille vuonna 1932.
Vuoteen 1997 asti kunniamerkkiä voitiin myöntää myös asevoimien palveluksessa oleville siviileille kuten Punaisen ristin työntekijöille ja toimittajille.
Purppurasydän myönnetään Yhdysvaltain presidentin nimissä asevoimien palveluksessa haavoittuneelle tai kuolleelle henkilölle. Purppurasydämen saadakseen saajalla tulee olla sodan aiheuttamia haavoja, joita lääkintähenkilökunta on kirjannut hoitaneensa. Vuodesta 1952 lähtien purppurasydäntä on voitu myöntää myös postuumisti. Periaatteessa, joskin ani harvoin, purppurasydän voidaan myöntää myös asevoimien palveluksessa oleville eläimille, joilla on jokin sotilasarvo.
Purppurasydän poikkeaa muista sotilasansiomerkeistä siten, että se myönnetään saman tien sen jälkeen, kun perusteet myöntämiselle täyttyvät. Sen saaminen ei siis vaadi saajan komentoketjussa ylempänä olevan suosituksia. Sama henkilö voi saada purppurasydämen uudestaan ja uudestaan niin monta kertaa kuin sen myöntämisperusteet täyttyvät.
Purppurasydämen tunnukset on suunnitellut maavoimien heraldisena asiantuntijana toiminut Elizabeth Will. Itse mitali on sydämen muotoinen, jossa on kuvattuna George Washington. Washingtonin kuvan yläpuolella on hänen perheensä vaakuna.
Kunniamerkkiä jaetaan vain yhdessä luokassa ja sen nauha on purppura valkoisilla reunoilla: