Queen Silver

Queen Silver
Henkilötiedot
Syntynyt13. joulukuuta 1910
Portland, Oregon
Kuollut7. joulukuuta 1998 (87 vuotta)
Los Angeles, Kalifornia
Kansalaisuus yhdysvaltalainen

Queen Silver (13. joulukuuta 1910 Portland, Oregon – 7. joulukuuta 1998 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen aktivisti. Silver oli Cecil B. DeMillen elokuvan Jumalaton tyttö (1928) päähenkilön esikuva.

Queen Silverin äiti oli sosialistinen aktivisti. Queen Silver sanoi olevansa ”toisen sukupolven vapaa-ajattelija, kolmannen sukupolven feministi ja perustuslain laatijoiden suora jälkeläinen”. Silver tuli tunnetuksi itseoppineena ihmelapsena, joka piti kahdeksanvuotiaana luentoja evoluutiosta ja muista tieteellisistä aiheista. Vuosina 1923–1934 hän julkaisi Queen Silver’s Magazine -nimistä aikakauslehteä. Silverin kannanotot saivat laajaa julkisuutta Scopesin evoluutio-oikeudenkäynnin aikana.

Queen Silver vetäytyi aktivismista 1930-luvulla kohtaamiensa vaikeuksien vuoksi ja työskenteli virkailijana. Jäätyään 1970-luvulla eläkkeelle hän osallistui Kaliforniassa kansalaisoikeus- ja ateistijärjestöjen toimintaan. Wendy McElroy on kirjoittanut hänestä elämäkerran Queen Silver. The Godless Girl (1999).

Lapsuus

Queen Silverin äiti oli Mainessa syntynyt sosialistinen luennoitsija Grace Verne Silver (1889–1972). Gracen äiti Azuba Glidden oli saanut keuhkosairauden työskenneltyään kahdeksanvuotiaasta lähtien puuvillatehtaassa 16 tuntia päivässä. Azuba Silveristä tuli lapsityön vastustaja. Myöhemmin Queen Silver esitteli itsensä usein sanoilla ”toisen sukupolven vapaa-ajattelija, kolmannen sukupolven feministi ja perustuslain laatijoiden jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa”.

Queen Silver syntyi joulukuussa 1910 Portlandissa äidin luentomatkan aikana. He muuttivat kymmenen päivän kuluttua syntymästä Los Angelesiin. Silver kasvoi äitinsä ja isäpuolensa kanssa ja sai kotiopetusta. Grace Silver toimi työväenliikkeessä, erityisesti radikaalissa Industrial Workers of the World -ammattiliitossa (IWW). Vuodesta 1917 lähtien perhe työskenteli elokuvien taustanäyttelijöinä.

Silver sai kuusivuotiaana kirjastokortin Los Angelesin keskustakirjastosta. Hän luki Charles Darwinin teoksia seitsemänvuotiaasta. Kun Silver oli kahdeksanvuotias, tieteellinen yhdistys pyysi häntä pitämään luentosarjan evoluutiosta ja muista aiheista. Lehdet julkaisivat artikkeleita ”ihmelapsesta”, joka puhui satojen henkien yleisölle. Vuonna 1921 hän luennoi ajankohtaisesta Einsteinin suhteellisuusteoriasta. Luther Burbank piti Silverin selityksiä tieteestä selkeimpinä, joita hän oli kuullut. Silver piti suosittuja luentoja kolmen vuoden ajan. Niiden aiheena oli muun muassa vapaa-ajattelun historia.

Aktivisti

Vuosina 1923–1934 Queen Silver julkaisi Queen Silver’s Magazine -nimistä aikakauslehteä, jolla oli 5 000 tilaajaa. 16-sivuisella lehdellä oli tilaajia ympäri maata.

Grace Silverin kaltaiset sosialistit kohtasivat vaikeuksia 1920-luvun punapelon aikana. Queen Silver kertoi myöhemmin, että kun hän oli mukana äidin luentokiertueilla, hänen tuli vaaran uhatessa mennä sovittuun turvapaikkaan. Hänen käskettiin kysyä tietä ”keneltä tahansa muulta paitsi poliisilta”, koska poliisien kerrottiin myyneen työväenluokkaisia lapsia bordelleihin.

Grace Silver perusti Los Angelesin ensimmäisen sosialistisen kirjakaupan. American Legion -järjestön jäsenet hyökkäsivät kauppaan kolmena yönä. Mellakoijat veivät kaupasta autokuormallisen verran kirjoja ja polttivat ne. Kirjaroviossa paloi sosialistisen kirjallisuuden lisäksi Darwinin, Jack Londonin ja Mark Twainin teoksia. Queen Silverin muistelman mukaan poliisi katsoi ryöstöä sormiensa läpi ja kauppa jouduttiin sulkemaan.

Inglewoodissa Los Angelesissa ilmestyvä sanomalehti julkaisi vuonna 1925 artikkelin, jossa kerrottiin, että ”Inglewoodin kuuluisa tyttöfilosofi, -puhuja ja -kirjailija” saattaisi osallistua Scopesin oikeudenkäyntiin. Lehti julkaisi kuvan Silveristä sylissään simpanssi. Hänellä ei ollut varaa matkaan, mutta oikeudenkäynnin aikana jaettiin tuhat hänen kirjoittamaansa pamflettia. Silver haastoi William Jennings Bryanin julkiseen väittelyyn evoluutiosta, mutta Bryan kieltäytyi.

Queenin ystävä Arthur St. Clair, joka oli American Association for the Advancement of Atheismin (4A) Los Angelesin osaston jäsen, osallistui oikeudenkäyntiin. Kirjeessään Queenille St. Clair kuvaili: ”Lähes kaikki täällä olevat toimittajat ovat sydämeltään vapaa-ajattelijoita, vaikka jotkut eivät olekaan rohkeita vakaumuksessaan. Monet heistä ovat lukeneet pamflettisi ’Evoluutio apinasta Bryaniksi’, jota levitetään täällä salaa. Paikallinen kirjakauppa ei myy sitä; he luultavasti pelkäävät tulevansa ryöstetyksi.”

Vuonna 1925 Grace Silver pidätettiin pahoinpitelystä syytettynä. Grace oli lyönyt saarnaajaa, joka oli häirinnyt hänen puhettaan ja solvannut Queenia. Silver toimi oikeudessa puolustusasianajajana ja voitti tapauksen. Los Angeles Evening Express otsikoi: ”Nykyajan Portia, 14, taistelee äitinsä puolesta oikeudessa”. Vuotta myöhemmin Grace Silver muutti yhteen uuden miehen kanssa ja haki avioliittonsa mitätöintiä.

Elokuva

Queen perusti 16-vuotiaana kerhon nimeltä Junior Atheist League. Los Angeles Times julkaisi 10. kesäkuuta 1927 etusivun artikkelin, jonka mukaan Hollywood High Schoolin alueelta löytyneissä esitteissä kutsuttiin oppilaita ateistinuorten kokoukseen. Lehtisten mukaan tarkoituksena oli torjua uskonnon kielteisiä vaikutuksia julkisissa kouluissa. Kokouksen kulusta kerrottiin seuraavan päivän lehdessä. ”Joukko uskonnollisia lukiolaisia kohtasi Junior Atheist Leaguen johtajan, tyttöluennoitsijan, joka toimittaa ja julkaisee ateistista lehteä, ja vaati, että tämä luopuisi yrityksistään horjuttaa Kristusta rakastavan koulun uskoa.”

Elokuvaohjaaja Cecil B. DeMille luki artikkelin ja piti sen kuvausta lupaavana pohjana uudelle elokuvalle. Hänen uskontoaiheinen elokuvansa The King of Kings (1927) oli ollut menestys, ja Scopesin oikeudenkäynti oli tehnyt tieteen ja uskonnon välisen kiistan ajankohtaiseksi. Elokuvan työnimi oli Ateisti. Melodraamassa kaksi teini-ikäistä, toinen ateisti ja toinen kristitty, rakastuvat raa’assa kasvatuslaitoksessa. 1920-luvulla uskonnon kriittinen käsittely ei ollut mahdollista, ja ateismi kuvattiin elokuvassa kliseiden kautta. Elokuva oli DeMillen kalleimpia tuotantoja ja hänen viimeisiä mykkäelokuviaan. Äänielokuvan nousu vei elokuvalta katsojia.

Myöhempi elämä

Queen Silver vetäytyi poliittisesta toiminnasta 1930-luvulla. Syynä olivat 1930-luvun lama, kyllästyminen häirintään ja köyhyyteen sekä Gracen heikkenevä terveys. Silver teki ajoittain toimistotyötä. Vuodesta 1936 hän työskenteli konekirjoittajana, ensin 20th Century Foxille ja myöhemmin ajoneuvovirastolle. Hän kävi iltakoulua saadakseen lukion päättötodistuksen ja kehittyäkseen pikakirjoituksen asiantuntijaksi.

Toisen maailmansodan aikana Silver rikkoi ajoneuvoviraston sääntöjä kiirehtimällä internoitavien amerikanjapanilaisten paperitöitä, jotta heidän autonsa voitaisiin myydä nopeasti. Grace ja Silver opettivat iltaisin latinotaustaisia lapsia, jotka eivät päässeet Los Angelesissa kouluun.

Silver suoritti 1960-luvulla Los Angeles City Collegessa alemman korkeakoulututkinnon. Hän työskenteli osavaltion hyväpalkkaisessa virassa oikeusistuimen pöytäkirjanpitäjänä. Silver jäi eläkkeelle vuonna 1972. Grace Silver kuoli samana vuonna. Queen Silver asui pienessä talossa Hollywoodissa. Hän toimi ateismin, kansalaisoikeuksien ja sananvapauden edistämiseksi, muttei yhtä näkyvästi kuin nuoruudessaan. Hän osallistui American Civil Liberties Unionin toimintaan ja myi sunnuntaisin järjestöjulkaisuja Venice Beachilla.

Queen Silver oli vuonna 1975 perustamassa American Atheists -järjestön Los Angelesin osastoa. Silver toimi yhdistyksen sihteerinä ja hallituksen jäsenenä viiden vuoden ajan. Hän luennoi muutamia kertoja. AA-ryhmästä muodostui vuonna 1982 Atheists United -järjestö. Silver oli useiden vapaa-ajattelijajärjestöjen, kuten FFRF:n, jäsen.

Los Angelesin pormestari ja kirjastolautakunta antoivat Silverille vuonna 1988 kunniakirjan tunnustuksena hänen työstään julkisten kirjastojen hyväksi. 1980-luvun lopulla Los Angelesissa järjestettiin Jumalattoman tytön erikoisnäytös elävän musiikin säestyksellä. Queen Silver ja pääosanäyttelijä Lina Basquette olivat näytöksen kunniavieraita.

Silver kuoli Los Angelesin San Pedrossa vuonna 1998, 87-vuotiaana. Silverin ystäviin kuulunut aktivisti Wendy McElroy julkaisi elämäkerran Queen Silver. The Godless Girl vuonna 1999. McElroyn mielestä American Atheistsin perustaja Madalyn Murray O’Hair ja Queen Silver olivat 1900-luvun tärkeimpiä amerikkalaisia ateistinaisia, jotka toimivat liberalismin puolesta.

Lähteet

  1. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Fellow Workers Grace Verne and Queen Silver Industrial Workers of the World. Viitattu 3.7.2026. (englanniksi)
  2. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Queen Silver FFRF. Viitattu 3.7.2026. (englanniksi)
  3. 1 2 3 4 5 McElroy, Wendy: Queen Silver: The Godless Girl. An unsong hero of free speech, freethought, and science (PDF) Free Inquiry. kesä 2000. Viitattu 3.7.2026. (englanniksi)
  4. ↑ Queen Silver papers, 1891–1995 Duke University Libraries. Viitattu 3.7.2026. (englanniksi)
  5. 1 2 3 Grace Verne Silver Find a Grave. Viitattu 3.7.2026. (englanniksi)
  6. ↑ Grace Verne Silver Find a Grave. Viitattu 3.7.2026. (englanniksi)
  7. ↑ Azuba Ada Silver Find a Grave. Viitattu 3.7.2026. (englanniksi)
  8. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Timmons, Milton: The Godless Girl miltontimmons.com. toukokuu 2009. Viitattu 3.7.2026. (englanniksi)
  9. 1 2 3 4 5 6 7 8 Kirsch, Jonathan: This Hometown Girl Radical Fought Many a Battle on the Soapbox Los Angeles Times. 1.11.2000. Viitattu 3.7.2026. (englanniksi)
  10. ↑ McElroy, Wendy: The Socialist Queen (ote kirjasta) queensilver.org. Viitattu 3.7.2026. (englanniksi)
  11. ↑ McElroy, Wendy: The Young Queen Silver in Freethought (ote kirjasta) queensilver.org. Viitattu 3.7.2026. (englanniksi)
  12. 1 2 McElroy, Wendy: The Elder Queen in freethought (ote kirjasta) queensilver.org. Viitattu 3.7.2026. (englanniksi)

Kirjallisuutta