Radio Foni

Radio Foni oli suomalainen paikallisradioasema, joka toimi Ylivieskan ja Nivalan alueella vuosina 1990–1991. Aseman tunnuslauseena ja iskulauseena käytettiin ilmaisua ”Fonistellaan!”. Kanavan toiminta itsenäisenä asemana kesti vuoden, minkä jälkeen se sulautui osaksi Radio Pookia.

Historia

Radio Fonin viralliset lähetykset alkoivat 2. heinäkuuta 1990. Asema perustettiin Nivalassa aiemmin toimineen Radio Lakeuden tilalle. Toimiluvan haltijoina olivat Ylivieskan Paikallisradio Oy ja Nivalan Kustannus Oy. Viimemainittu oli myös Radio Lakeuden toimiluvan haltija. Kanava oli toiminnassa vuoden ajan, kunnes se sulautui vuonna 1991 raahelaislähtöiseen Radio Pookiin.

Fuusion myötä Radio Pooki laajensi virallista kuuluvuusaluettaan Jokilaaksoihin ja hyödynsi Radio Fonin entisiä toimipaikkoja sekä lähetintekniikkaa.

Porvoossa vuonna 1994 aloittanut samanniminen paikallisradio Radio Foni oli täysin eri radioasema, eikä se liittynyt Ylivieskan Radio Foniin.

Organisaatio ja henkilöstö

Aseman henkilökuntaan kuului 7 vakituista työntekijää sekä noin 19 avustajaa tai muuta työntekijää.lähde?

Aseman markkinointiosasto toimi Ylivieskassa osoitteessa Kauppakatu 11 (PL 21, 84101 Ylivieska) ja toimitus sijaitsi Nivalan kunnantalolla (85500 Nivala).

Lähetykset ja ohjelmisto

Radio Foni lähetti ohjelmaa pääasiassa päiväsaikaan:

Tekniikka ja lähetinpaikat

Radio Fonilla oli käytössään kaksi studiota, ja ohjelmansiirto studioiden ja lähettimien välillä hoidettiin puhelinkaapelilla.

Aseman Ylivieskan-lähetinpaikkana toiminut Koskipuhdon masto oli alun perin 1950-luvulla valmistunut 212-metrinen Yleisradion ULA- ja TV-asema, jonka Yle oli kuitenkin hylännyt vuonna 1979 uuden Haapaveden radioaseman valmistuttua. Radio Fonin aloittaessa toimintansa vuonna 1990 noin 170-metriseksi lyhennetty Koskipuhdon masto palautettiin takaisin yleisradiokäyttöön. Pooki jatkoi lähetyksiä Koskipuhdon mastosta aina syksyyn 2021 saakka, jolloin huonokuntoinen masto purettiin matkapuhelinyhteyksiä korvaavan uuden maston tieltä, ja radiolähetin siirrettiin Sieviin.

Radio Foni lähetti ohjelmaa kahdella taajuudella:

PaikkakuntaTaajuusLähetystehoLähetinpaikka
Ylivieska88,3 MHz250 WKoskipuhto, vanha Yleisradion radio- ja tv-masto
Nivala100,5 MHz200 WKeskusta, Pohjanmaan Puhelinosuuskunnan masto

Lähteet

  1. 1 2 3 Ylivieskan vanha tv-masto puretaan – Radio Pookin lähetin Sieviin 29.9.2021. Mediamonitori. Viitattu 8.9.2026.
  2. 1 2 3 Radio Foni taajuustiedot ja historiaa 1990-luvun radioasemat. Viitattu 8.9.2026.
  3. ↑ Toimittajan tuolilta: Vuosi 1990 Nivala-Seura. Viitattu 8.9.2026.
  4. 1 2 3 4 5 Ylivieska 2021 - Mastot 29.9.2021. oh6lsl.kuvat.fi. Viitattu 8.9.2026.

Katso myös

Tämä radioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.