Rami Adham

Rami Adham (s. 1972 tai 1974, Aleppo, Syyria) on suomensyyrialainen yrittäjä, yhteiskunnallinen aktivisti ja hyväntekeväisyydestä tunnetuksi tullut "lelusalakuljettaja". Adham saapui Suomeen 1980-luvulla yksin tulleena alaikäisenä 17-vuoden ikäisenä ja sai oleskeluluvan mentyään naimisiin. Hän toimi Sallassa kolme vuotta metsurina, kouluttautui ammattisukeltajaksi ja avasi Helsingissä lisäravinneliikkeen. Adhamilla on kuusi lasta.

Yhteiskunnallinen aktivismi ja hyväntekeväisyys

Azaz, Syyria (2012)

Adham perusti Suomi–Syyria -yhteisö ry:n vuonna 2014 tehtyään kuusi avustusmatkaa Syyriaan sodan alettua siellä vuonna 2011. Kaikkiaan hän kertoi tehneensä kymmeniä matkoja Syyriaan, jolloin hän vei sinne leluja, lääkkeitä ja muuta apua, rakensi kouluja pakolaisleireille ja tuki orpolapsia. Lelujen viennistä sodasta kärsivän Aleppon lapsille hän sai mediassa kutsumanimen "lelusalakuljettaja".

Julkisuuskuvan rakoilu

Rami Adham oli arvostettu hyväntekijä ja julkisuuden henkilö ja esiintyi puhujana esimerkiksi "Suomi sanoo tervetuloa" -kansalaispiknikissä 12. syyskuuta 2015. Hyväntekeväisyystyönsä takia hän sai paljon julkisuutta ja esiintyi yhteiskuvissa johtavien poliitikkojen kanssa. Adham liittyi myös Suomen sosiaalidemokraattiseen puolueeseen 3. lokakuuta 2016, jolloin hän samalla tapasi Erkki Tuomiojan.

Tämän jälkeen tilanne nopeasti muuttui. Adham erosi SDP:stä viikkoa myöhemmin, kun esille tulivat Anter Yașan aluksi julkaisemat ja Helsingin Sanomien edelleen levittämät todisteet Adhamin tiiviistä yhteyksistä sunnimuslimien jihadistijärjestöihin Syyriassa. Dokumenteista ilmeni myös Adhamin kiihkoilu shiiamuslimeja vastaan.

Jihadististen yhteyksien paljastumisen jälkeen esille nousi kaksi muuta asiaa. Adham julkaisi 12. tammikuuta 2016 tietoja haavoittumisestaan Syyriassa. Lokakuun 21. päivä Helsingin Sanomat paljasti, että Adham oli suunnitellut tarinan loukkaantumisesta myydäkseen sen Suomessa suurelle yleisölle. Samana päivän Helsingin Sanomat julkaisi epäselvyyksiä myös Adhamin hyväntekeväisyysprojektista yhdistyksensä kautta.

Rikostuomiot

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Adhamin vuonna 2017 ehdolliseen vankeuteen veropetoksesta, dopingrikoksesta, huumausainerikoksesta, kirjanpitorikoksesta, kiristyksen yrityksestä sekä kahdesta pahoinpitelystä.

Vuonna 2018 Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Rami Adhamin kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeuteen rahankeräysrikoksesta, kirjanpitorikoksesta, rekisterimerkintärikoksesta ja useista väärennyksistä. Hän keräsi perustamalleen yhteisölle ilman lupaa yli 300 000 euroa ja käytti varoja siirtolapuutarhamökin käyttöön ja talletti niitä turkkilaiselle pankkitilille. Hovioikeus kovensi Adhamin tuomiota vuonna 2020 vuoteen ja kymmeneen kuukauteen lisättyään tuomioon törkeän rahanpesun.

Lähteet

  1. 1 2 "Lelusalakuljettaja" Rami Adham astui esiin suorassa lähetyksessä! Lue tästä kohun käänteet MTV Uutiset. 21.10.2016.
  2. 1 2 3 Marja Luumi: Maailmankuulu Aleppon lelusalakuljettaja valitsi SDP:n – Tuomioja: ”Hän on tehnyt esikuvallista työtä” Demokraatti. 3.10.2016.
  3. 1 2 Anne Pennanen: Helsinkiläinen Rami lähtee takaisin Syyriaan auttamaan orpoja! Seiska. 23.2.2016.
  4. 1 2 Jussi Salokorpi: Kohun keskellä oleva Rami Adham eroaa SDP:stä Yle. 17.10.2016.
  5. ↑ Katri Nisula & Elin von Wright: Finsk-syriske "leksakssmugglaren" vill rädda den förlorade generationen 7.10.2016. Sveriges Radio.
  6. ↑ Anu Nousiainen: Leikin loppu Helsingin Sanomat. 3.12.2016.
  7. 1 2 3 STT: Hyväntekijän viittaa kantanut lelusalakuljettaja tänään tuomiolla muun muassa talousrikoksista Yle. 21.11.2018.
  8. 1 2 3 Veli-Pekka Hämäläinen: Hovioikeus kovensi "lelusalakuljettajan" tuomiota – katsottiin syylliseksi myös törkeään rahanpesuun Yle. 29.5.2020.
  9. ↑ Torvinen, Pekka: Noin tuhat kokoontui Kansalaistorille toivottamaan pakolaiset tervetulleiksi – "Ihmisarvo ei ole mielipidekysymys" Helsingin Sanomat. 12.9.2015. Viitattu 13.11.2023.
  10. ↑ Esitutkinta Rami Adhamin rahankeräysrikoksista valmistunut MV-lehti. 8.9.2017.
  11. ↑ Anter Yasa: 2016 SDP:n puoluesihteeri nuhteli minua lelusalakuljettajan paljastamisesta Uusi Suomi blogi. 31.3.2019.
  12. ↑ Heidi Vaalisto: Jihadistiyhteyksistä syytetty ”lelusalakuljettaja” Rami Adham erosi demareista Ilta-Sanomat. 17.10.2016.
  13. ↑ Paavo Teittinen: Sdp:hen liittyneellä suomen­syyrialaisella ”lelusalakuljettajalla” on kytköksiä jihadisti­ryhmiin – puolue selvittää asiaa hs.fi. 16.10.2016.
  14. ↑ Jari Alenius: Syyriaan apua vienyt suomalainen Rami Adham haavoittui ilmaiskussa Aleppossa Ilta-Sanomat. 13.1.2016.
  15. ↑ Maria Manner & Paavo Teittinen: ”Lelusalakuljettaja” Rami Adhamin liian uskomaton tarina – Epäselvyyksiä Syyrian orpolapsien auttamisessa ja tekaistuja kertomuksia urotöistä Helsingin Sanomat. 21.10.2016.
  16. ↑ Paavo Teittinen: ”Lelusalakuljettajan” taustayhdistyksessä epäselvyyksiä – rahastonhoitaja harkitsee tutkintapyyntöä poliisille Helsingin Sanomat. 21.10.2016.
  17. ↑ ”Suomalaiset tulevat nielemään sen...” HS paljasti hyväntekijänä esiintyneen ”lelusalakuljettaja” Rami Adhamin karut viestit Ilta-Sanomat. 21.10.2016.
  18. ↑ Tuomas Manninen, Maria Pakkala: Oliko tämä kuva pelkkää lavastusta? Rami Adham: ”Pikkaisen liioiteltiin” – yhteistyötaho ihmetteli käytöstä Syyriassa Ilta-Sanomat. 22.10.2016.
  19. ↑ STT: Oikeus: Lelusalakuljettaja Rami Adham keräsi satoja tuhansia rahaa ilman lupaa – kymmenen kuukautta ehdotonta vankeutta useista rikoksista Yle. 21.11.2018.