Salla

Muinainen Salla

Sallan alueella on ollut asutusta jo kauan ennen nykyaikaa. Ihmiset saapuivat todennäköisesti tälle alueelle pian viimeisen jääkauden päätyttyä noin 10 500 vuotta sitten, kun Sallan jääjärvi purkautui. Kivikaudella asutus keskittyi erityisesti järvien ja tärkeiden vesireittien läheisyyteen. Sallan kansallispuiston alueella oli hyvät yhteydet sekä länteen että itään, kuten Haudanojalta Tenniöjokeen ja sieltä Kemijokeen, ja myös länteen päin kohti Onkamojärveä ja Oulankajokea sekä vanhaa Vienan Karjalaa. Esihistorialliset asuinpaikat Sallan kansallispuiston ympäristössä sijoittuvat suurempien järvien, kuten Pyhäjärven ja Onkamojärven rannoille. Vanhin tunnettu asuinpaikka, Kenttälammen asuinpaikka, on voitu ajoittaa noin 7 000 vuoden taakse saviastialöydön avulla.

Esihistoriallisia kohteita on usein hankala havaita suoraan maan pinnalta. Kivikautiset asuinpaikat eivät yleensä jätä selkeitä merkkejä maastoon, mutta niitä voidaan tunnistaa maastossa yleisimmin kuluneilta poluilta tai sortuneilta rantapenkereiltä löydettyjen esinelöytöjen perusteella. Eräs tavallinen maastossa näkyvä kohde on pyyntikuoppa tai pyyntikuoppaketju, jotka liittyvät peuran metsästykseen. Pyyntikuopat ovat suhteellisen helppoja havaita maastossa, mutta niiden tarkka ajoittaminen on vaikeaa, koska peuranpyynnissä käytetyt kuopat ovat olleet käytössä kivikaudelta aina 1800-luvulle saakka. Sallan kansallispuiston alueella on esimerkiksi löydetty esihistoriallinen asuinpaikka ja pyyntikuoppakohde Latvajärven lähistöltä.

Kuolajärven lapinkylä

Viimeistään 1500-luvulta lähtien Sallan nykyinen alue oli osa Kuolajärven lapinkylää, joka tunnetaan myös nimellä siida. Tämän alueen asukkaat olivat metsäsaamelaisia. Termi ”metsäsaamelainen” ja lapinkyläjärjestelmä juontavat juurensa 1500-luvulle, kun Ruotsin hallinnolliset asiakirjat ja verotus alkoivat erottaa saamelaiset kahteen pääryhmään: metsäsaamelaisiin ja tunturisaamelaisiin. Tämä jako perustui heidän asuinalueisiinsa sekä elinkeinoihin ja näiden perusteella määrättyyn verotukseen. Metsäsaamelaiset asuivat omilla kausiasuinpaikoillaan metsästäen ja kalastaen, kun taas tunturisaamelaiset siirtyivät pidemmille matkoille vuotuisessa kiertokulussaan Jäämeren rannikon ja tunturien välillä, harjoittaen poronhoitoa, kalastusta ja metsästystä. Lapinkyläjärjestelmä säilyi voimassa aina 1700-luvulle saakka.

Metsäsaamelaisten elinkeino perustui vuotuiskiertoon, jossa eri vuodenajat tarjosivat erilaisia mahdollisuuksia. Kesäisin he kalastivat, syksyllä siirtyivät syyspeuranpyyntiin eli uurtoon, jonka jälkeen muuttivat talvikylään. Talvella metsästettiin majavaa, ja kevättalvella he jatkoivat peuran metsästystä talvipeuranpyynnissä eli moidassa. Metsäsaamelaiset eivät pitäneet suurta määrää poroja, vaan muutamia ajo- ja kantoporoja sekä houkutuseläimiä metsästyksessä. Talvikylät olivat keskeisiä paikkoja, joissa käytiin oikeudenkäyntejä, järjestettiin markkinoita, suoritettiin veroja ja hoidettiin kirkollisia asioita. Kuolajärven talvikylä sijaitsi Vanhan Sallan alueella Peterinselässä, nykyisen Venäjän puolella.

1600-luvulta alkaen alkoi saapua suomalaisia uudisasukkaita Kuolajärvelle. He toivat mukanaan maatalouden ja karjanhoidon perinteen, mikä toi uuden ulottuvuuden alueen elinkeinoihin. Suomalainen ja saamelainen väestö asuivat toisistaan erillään osittain elinkeinojensa vuoksi, mutta myös osin rinnakkain. Tällainen yhteiselo mahdollisti kulttuurien vaikutteiden vaihdon. Maatalouteen nojaava talonpoikainen elämäntapa toi mukanaan pysyvämpiä asuinpaikkoja, vaikka eränkäynnillä oli edelleen merkittävä rooli. Talonpojat liikkuivat laajalti alueen niityillä, asettivat ansoja ja harjoittivat kalastusta pyrkien varmistamaan elantonsa.

1700-luvulta nykyaikaan

Kuolajärvi oli turkisaluetta. Siellä oli 19 kotakuntaa vuonna 1555. Suuren Pohjan sodan jälkeen uudisasutus laajeni. Kuolajärvi kuului vuodesta 1776 osaksi Kemijärveä, vaikka oli aikaisemmin kuulunut Kuusamoon. Hankalien ja pitkien yhteyksien vuoksi kuolajärveläiset rakensivat oman kappelin 1828 ja anoivat 1824 oikeutta Kemijärven alaiseen kappeliseurakuntaan, mikä vahvistettiin vuonna 1857. Tätä itsenäisen seurakunnan alkamista pidetään kunnan perustamisvuotena.

Metsäteollisuus ja tukinajo toivat Kuolajärvelle sosialismin ajatuksen ja paikkakunnalla oli 1906 tukkityöläisten lakkoja. Muurmannin rata paransi Venäjän pohjois–etelä-yhteyksiä, minkä vuoksi Kuolajärvestä tuli sotatarvikkeiden kuljetusreitti Venäjälle. Vuonna 1922 Kuolajärvellä tapahtui Neuvostoliittoon siirtyneiden suomalaisten kommunistien järjestämä niin sanottu läskikapina.

1930-luvun mittaan Sallassa tehtiin niin sanottuja ”autosavottoja”, koska suuria ja hyvälaatuisia metsiä oli vedenjakajan itäpuolellakin. Savotoilta ajettiin tukit kuorma-autoilla Kemijoen vesistöön kuuluvien uomien varteen, josta ne uitettiin edelleen.

Talvisodan päättäneessä Moskovan rauhassa 1940 enemmistö siihenastisen Sallan alueesta pysyi Suomessa, mutta pinta-alaltaan suuri itäpuolisko (Vanha Salla) siirtyi Neuvostoliitolle luovutettuihin alueisiin. Kodittomaksi jäänyt osa sallalaisista asutettiin toimintaansa jatkaneen kunnan alueelle, jossa Märkäjärven kylästä tehtiin uusi kirkonkylä ja kuntakeskus. Sellaiseksi harkittiin myös Kursua, jota saksalaiset eivät olleet polttaneet, mutta Märkäjärven katsottiin sijaitsevan keskemmällä kuntaa.

Kunta eli vahvaa nousukautta aina 1960-luvun loppuun saakka, johon asti väkiluku kasvoi ja syntyvyys oli omaa luokkaansa. Sen jälkeen alkoi suuri muuttoliike enimmäkseen Ruotsiin. Vuonna 1966 kunnassa asui yli 11 000 ihmistä. Kiihkeimmän muuton vuosina monet kylät menettivät jopa puolet asukkaistaan ja kunnan väkiluku laski rajusti, lähes puolittuen muutaman vuoden kuluessa. Monissa kylissä asukasmäärä puolittui muutamassa vuodessa. Kunnan väkiluku on laskenut vuosi toisensa jälkeen siitä lähtien. Toinen suuren muuton aalto tuli 1990-luvulla, jolloin väkiluku myös jatkoi voimakasta laskuaan. Huomattavaa on se, että esimerkiksi Kemijärven väkiluku on ollut suuren muuton ajoista noususuuntainen joinain vuosina.

Luonto

Syyspakkasilla Sallassa voi kuunnella ja nähdä revontulia. Sallassa on mitattu 1900-luvun sen aikainen pakkasennätys, mikä oli −50 °C. Ennätys mitattiin vuoden 1985 loppiaisena Sallan Naruskan kylässä. Naruskalla mitattiin 28. tammikuuta 1999 Suomen epävirallinen pakkasennätys -54,3°C.

Sallan merkittävimmät luontokohteet ovat Oulangan kansallispuisto ja Tuntsan erämaa. Vuonna 2022 perustettiin Sallan kansallispuisto. Oulankajoen varressa lähellä Aholanvaaraa sijaitsevat Aholanvaaran hiidenkirnut. Aatsingin kylässä sijaitsee Petservaaran näköalatorni, mikä on moottorikelkkareitin varrella.

Kylät

Aatsinki, Aholanvaara, Ahvenselkä, Hautajärvi, Hietajärvi, Hirvasvaara, Isohalme, Kallunki, Kelloselkä, kirkonkylä, Kotala, Koutelo, Mälävaara, Kursu, Käsmä, Naruska, Niemelä, Oulanka, Onkamo, Pahkakumpu, Paloperä, Pulkkaviita, Saija, Salmivaara, Selkälä, Tuohikylä, Vallovaara, Varvikko, Vittikko.

Taajamat

Vuoden 2022 lopussa Sallassa oli 3 336 asukasta, joista 1 555 asui taajamassa, 1 710 haja-asutusalueilla ja 71:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Sallan taajama-aste on 47,6 %. Kunnassa on vain yksi taajama, Sallan kirkonkylä.

Väestönkehitys

Sallan asukasluku seitsenkertaistui noin sadassa vuodessa (1 479 asukasta vuonna 1860, 10 389 asukasta vuonna 1964). Sallan kunnan väestökehitys on ollut 1960-luvulta lähtien laskeva. Vuonna 1970 kunnassa asui 8 840 ihmistä. Väkiluku painui alle 4 000:n marraskuussa 2012.

Sallan luonnollinen väestönlisäys on ollut yhtäjaksoisesti negatiivinen vähintään vuodesta 1990 lähtien. 2000-luvulla syntyvyyden laskiessa luonnollinen väestönlisäyskin on heikentynyt entisestään. Nettomuutto on kuitenkin kasvanut, sillä ensi kertaa vuosikymmeniin kunnassa on 2020-luvulla eräinä vuosina ollut positiivinen nettomuutto. Lisäksi nettomaahanmuutto Sallaan on vuodesta 2017 ollut useita kymmeniä, kun ennen kyseistä vuotta maahanmuutto oli merkityksettömän pientä.

Vaikka Sallan väestönkasvu on 2020-luvullakin ollut pääosin negatiivista, on muuttoliikkeen ansiosta kunnan väkiluku noussut vuosina 2020, 2021 ja 2023 yhteensä 24 asukkaalla, joskin vuosina 2022, 2024 ja 2025 kunnan väkiluku laski yhteensä 193 asukkaalla.

Vuonna 2024 ennustettiin, että Sallan kuolleisuus tulee hieman vähentymään ja syntyvyys pysymään ennallaan, mutta luonnollinen väestönlisäys säilyy selvästi negatiivisena. Kokonaisnettomuuton kuntaan ennustetaan kasvavan, jonka seurauksena kunnan väestönlisäyksen ennustetaan kasvavan. Väestönlisäys pysyttelee kuitenkin negatiivisena vähintään vuoteen 2045 ollen tuolloin -8. Kunnan väkiluvun ennustetaan alittavan 3 000 asukkaan rajan vuonna 2044, ollen 2 991 vuonna 2045.

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1975 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2023 tilanteen mukainen.

Kieli ja syntymämaa

Vuoden 2025 lopussa Sallan väkiluku oli 3 231. Kunnan asukkaista suomenkielisiä oli 3 086 ja vieraskielisiä 134. Puhutuimmat vieraat kielet olivat venäjä (37) ja burma (20).

Kunnan asukkaista vuoden 2025 lopussa 167 oli syntynyt ulkomailla, joista 86 Euroopassa, 67 Aasiassa ja yhdeksän Afrikassa. Suomen jälkeen yleisimmät syntymämaat olivat Ruotsi (26), Filippiinit (26), Myanmar (21), Neuvostoliitto (18), Venäjä (18) ja Thaimaa (12).

Vuodesta 2017 Sallaan on muuttanut 254 maahanmuuttajaa. Heistä enemmistö on naisia ja yli kolmasosa 15–19-vuotiaita.

Ikärakenne

Sallan asukkaista vain 7,4 prosenttia on alle 15-vuotiaita, kun koko maassa vastaava osuus on 14,3 prosenttia ja Lapin maakunnassa 13,5 prosenttia. 65 vuotta täyttäneiden osuus kunnan asukkaista on 43,1 prosenttia, kun heitä on koko maan asukkaista 23,8 prosenttia.

Sallassa on huomattavasti muuta maata suhteellisesti enemmän noin 60–80-vuotiaita ja nuorempia ikäryhmiä pääosin hieman vähemmän. Myös 80–90-vuotiaiden osuus on muuta maata korkeammalla. 45–60-vuotiaiden osuus on Sallassa suunnilleen koko maan tasolla. 17–18-vuotiaiden ikäryhmät ovat Sallassa muista nuorista poiketen melkein koko maan tasolla.

Nähtävyydet

• Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museo
• Aholanvaaran hiidenkirnut
• Oulangan kansallispuisto