Edellinen pääministeri Risto Ryti oli tullut valituksi uudeksi tasavallan presidentiksi joulukuussa 1940, ja hän antoi uuden hallituksen muodostamisen hyvän ystävänsä, Suomen Pankin johtokunnan jäsenen Jukka Rangellin, tehtäväksi. Rangellilla ei kuitenkaan ollut sanottavaa poliittista eikä varsinkaan ulkopoliittista kokemusta. Ulkoministerinä jatkoi RKP:n Rolf Witting, ja muutoinkin hallitus oli kokoonpanoltaan paljolti edeltäjänsä kaltainen. Suurin muutos hallituspohjaan oli Isänmaallisen kansanliikkeen mukaantulo Helsingin yliopiston taloushistorian professori Vilho Annalan saadessa toisen kulkulaitosministerin salkun.
Toiminta
Rangellin hallitus joutui heti vaikeuksiin evakkoja koskevan pika-asutuslain ja vastikemaakysymyksen osalta. Vastakkain olivat käytännössä maalaisliitto ja RKP. Koska ratkaisu ei tyydyttänyt RKP:tä, sisäministeri Ernst von Born erosi jo keväällä 1941 hallituksesta.
Hallituksesta tuli jatkosodan hallitus, ja se leimautui vahvasti saksalaissuuntautuneeksi. Ernst von Bornin tilalle toukokuussa 1941 sisäministeriksi tullut kokoomuslainen ammattiministeri Toivo Horelli teki jopa päätöksen Saksan alueilta paenneiden juutalaisten luovuttamisesta saksalaisille.lähde? Luovutukset lopetettiin kuitenkin muun muassa sosiaaliministeri Karl-August Fagerholmin painostuksesta.
Tasavallan presidentti Risto Ryti kertoi 9. kesäkuuta 1941 hallitukselle, että Suomea ja Eurooppaa uhkasi suursodan vaara. Hallitus päätti, että ulkoministeri Rolf Witting jakaisi saman tiedon eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle.
Saksan Helsingin-lähettiläs Wipert von Blücher esitti 18. kesäkuuta ulkoministeri Wittingille, että Suomen ja Yhdistyneen kuningaskunnan väliset diplomaattiset suhteet olisi syytä katkaista. Perustelut olivat Yhdistyneen kuningaskunnan häätäminen Itämeren rannikolta ja sen Helsingin-lähetystön harjoittaman vakoilutoiminnan lopettaminen. Diplomaattiset suhteet Yhdistyneeseen kuningaskuntaan saatiin katkaistua vasta heinäkuun lopussa sen jälkeen, kun Yhdistyneen kuningaskunnan ilmavoimat oli pommittanut Petsamoa.
Ylipäällikkö Mannerheimin miekantuppipäiväkäsky 10. heinäkuuta 1941 herätti epäluuloja yhdysvaltalaisissa. Lähettiläs H. F. Arthur Schoenfeld tiedusteli ulkoministeri Wittingiltä Suomen hallituksen mielipidettä marsalkan julistuksesta. Witting sanoutui irti Suomen hallituksen tilille pannuista Itä-Karjalan valloitusaikeista. Sen sijaan hän ei kiistänyt mahdollisuutta pienempiin alueliitoksiin vuoden 1939 rajan toisella puolella. Väinö Tanner vahvisti Schoenfeldille Wittingin vakuutuksen, ettei hallitus ollut etukäteen tietoinen Mannerheimin päiväkäskystä.
Norjan Lontoossa toimiva pakolaishallitus välitti jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana 22. syyskuuta 1941 ulkoministeri Wittingille Yhdistyneen kuningaskunnan uhkavaatimuksen luonteisen muistion. Siinä Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus korosti, että Suomen käymää sotaa oli mahdotonta pitää erillään Euroopan yleisestä sodasta, ja vaati, että suomalaiset joukot oli vedettävä pois puhtaasti venäläiseltä alueelta vuoden 1939 rajan taakse sillä uhalla, että muuten voisi syntyä tilanne, jonka vallitessa Yhdistyneen kuningaskunnan olisi pakko käsitellä Suomea vihollisena ei vain sodan vaan myös tulevan rauhankonferenssin aikana.
Rangellin hallitus antoi 6. lokakuuta 1941 vastauksensa Yhdistyneen kuningaskunnan noottiin. Siinä huomautettiin, että osa Suomen vanhaa aluetta oli edelleen Neuvostoliiton hallussa ja että Suomen valtaamat rajantakaiset alueet olivat kansallisuudeltaan ensisijaisesti suomalaisia, eivät puhtaasti venäläisiä. Lisäksi vastauksessa sanottiin Suomen puolustusnäkökohtien vaatineen vanhan rajan ylittämistä.
Myös Yhdysvaltojen ulkoministeriCordell Hull yritti vaikuttaa Rangellin hallitukseen. Kolmessa peräkkäisessä nootissa, jotka lähetettiin 25., 27. ja 30. lokakuuta, Hull varoitti Suomea jyrkin sanankääntein: Suomi oli jättänyt vastaamatta Yhdysvaltojen apulaisulkoministeri Sumner Wellesin esittämään vihjeeseen rauhanteosta, Suomi antoi operaatioillaan natsien maailmanvalloitushankkeille arvokasta apua uhaten siten Yhdysvaltojen turvallisuutta, ja jokainen hyökkäys Suomen kontrolloimalta alueelta käsin Neuvostoliittoon suuntautuvia sotatarvikekuljetuksia vastaan aiheuttaisi välittömän kriisin Suomen ja Yhdysvaltojen välisissä suhteissa.
Suomen virallinen vastaus Yhdysvaltojen nootteihin jätettiin 11. marraskuuta. Laajassa ja yksityiskohtaisessa selonteossa tuotiin julki, että Suomi oli vuodesta 1939 alkaen käynyt puolustustaistelua, että Wellesin vihje elokuussa ei merkinnyt rauhantarjousta ja että Suomen operaatioiden ei voitu katsoa uhkaavan Yhdysvaltojen turvallisuutta. Vaatimus joukkojen vetämisestä vanhan rajan taakse torjuttiin, koska se olisi merkinnyt Suomen turvallisuuden vaarantamista. Suomi kävi omaa sotaansa vapaana poliittisista sitoumuksista. Ulkoministeri Witting täydensi vastausta vielä suullisesti Yhdysvaltojen Helsingin-lähettiläälle Schoenfeldille muutamia tunteja nootin luovuttamisen jälkeen. Yhdysvaltojen ulkoministeriö katsoi vastauksen jälkeen turhaksi jatkaa noottien vaihtoa.
Hallituksen ero liittyi Rytin presidenttikauden päättymiseen maaliskuussa 1943. Erotessaan Rangellin hallitus oli noussut hallitusten ikätilaston kolmannelle sijalle Kivimäen hallituksen ja Cajanderin kolmannen hallituksen jälkeen.
Kokoonpano
Kauppa- ja teollisuusministeriksi tuli heinäkuussa 1941 SDP:n vahva hahmo Väinö Tanner, joka oli elokuussa 1940 joutunut Neuvostoliiton painostuksesta eroamaan edeltäneen Rytin hallituksen kansanhuoltoministerin paikalta. Toukokuussa 1942 Tanner siirtyi Mauno Pekkalan paikalle valtiovarainministeriksi. Tannerin seuraajaksi kauppa- ja teollisuusministerinä tuli OTK:n johtaja Uuno Takki, joka oli siitä lähtien valtioneuvoston jäsenenä yhtäjaksoisesti lähes kahdeksan vuotta maaliskuuhun 1950 saakka.
.svg){kind=small}
