Ray Hogan (15. joulukuuta1908 – 14. heinäkuuta1998) oli yhdysvaltalainen kirjailija, joka kirjoitti pääasiassa lännenromaaneja. Hän kirjoitti kaikkiaan 147 kirjaa, joista 36 on suomennettu. Hogan aloitti kirjailijan uransa 1950-luvulla. Hänen esikoisteoksensa oli Ex-Marshal (Ace Books 1956, ei suomennettu).
Ray Hoganin isoisoisä tapettiin intiaanisotien aikaan, ja hänen isänsä oli sheriffi. Hogan syntyi Montanassa, mutta asui miltei koko ikänsä New Mexicossa. Lännenkertomusten lisäksi hän kirjoitti myös urheilu- ja eräjuttuja eri lehtiin.
Suomalaisen lännenkirjallisuuden tutkijan Juri Nummelinin mukaan Hoganin teokset ovat ”yksinkertaisia toimintalänkkäreitä, joissa on kuitenkin suuri määrä tarkkoja yksityiskohtia”, ja Hogan on ”viitseliäästi selvittänyt historiallisia taustoja”.
Lännenkirjallisuuden historiikin kirjoittanut Robert F. Gish pitää Hoganin teoksista parhaina Shawn Starbuck -nimisestä vaeltavasta sankarista kertovaa 24-osaista sarjaa, josta vajaa kolmannes on suomennettu. Sarjan ensimmäinen osa on The Rimrocker (1970, suom. Paljastava arpi, 1976).
Osa Hoganin kirjoista sijoittuu Yhdysvaltain sisällissotaan. ”Nämä kirjat ovat hyvin toiminnallisia ja niissä korostuu yksinäisen sankarin rohkeus mahdottomalta tuntuvan tehtävän edessä”, toteaa Juri Nummelin.
Helvetintie. Sheriffi 57. Suom. M. Helenius. Viihdekirjat: Tapiola 1971. Alkuteos The Hell Road. Signet 1968.
Henki veitsenterällä. Villi länsi 6. Suom. Tarmo Haarala. Winther: Helsinki 1986. Alkuteos Omaha Crossing. Ace 1977.
Hirsipuun varjossa. Sheriffi 26. Suom. M. Hossa. Viihdekirjat: Tapiola 1965. Alkuteos The Trackers. Signet 1964.
Hän iski yöllä. Mustang 47. Suom. J. V. Ilkka. Vaasa: Vaasa 1970. Alkuteos Mosby's Last Ride. Macfadden 1966. Teoksen kannessa nimeksi ilmoitetaan Iskekää tänä yönä.
Hopeasatula. Montana 3. Suom. S. Laherma. Kodaprint: Tapiola 1961. Alkuteos Land of the Strangers. Ace 1957.
Johnny Ringon elämä ja kuolema. Montana 96. Suom. M. Hossa. Viihdekirjat: Tapiola 1974. Alkuteos The Life and Death of Johnny Ringo. Signet 1963.
Joku oli uhrattava. Mustang 19. Suom. U. Maajärvi. Vaasa: Vaasa 1968. Alkuteos Hell to Hallelujah. Macfadden 1962.
Karjatilan salaisuus. Sheriffi 73. Suom. M. Hossa. Viihdekirjat: Tapiola 1974. Alkuteos Three Cross. Signet 1970. (Shawn Starbuck)
Kuolema autiomaassa. Sheriffi 117. Suom. M. Nopanen. Wennerberg: Malmö 1981. Alkuteos The Texas Brigade. Signet 1974. (Shawn Starbuck)
Kuolettava ääni. Montana 97. Suom. M. Hossa. Viihdekirjat: Tapiola 1974. Alkuteos Ride to the Gun. Macfadden 1969.