Lennart Reidar Armas Hedman (17. kesäkuuta 1896 Vanaja – 26. lokakuuta 1961 Tullinge, Tukholman lääni, Ruotsi)lähde? oli suomalainen kasvattaja, eugeenikko ja äärioikeistolainen poliitikko. Koulutukseltaan hän oli filosofian maisteri. Hän oli opiskellut perinnöllisyystiedettä Helsingin yliopistossa Harry Federleyn ohjauksessa.
Reidar Hedman oli isänsä Edvin Hedmanin perustaman Perttulan tylsämielisten kasvatuslaitoksen, ensimmäisen suomenkielisen kehitysvammalaitoksen, johtaja 1927–1944. Hedman oli erikoistunut eugeniikkaan ja rotuhygieniaan ja kannatti kokonaisvaltaista pakkosterilisointiohjelmaa henkisesti kehitysvammaisille. Hedman uskoi, että ihmisen älykkyys oli kaiken henkisen elämän pohja, eikä sitä voinut kohottaa esimerkiksi koulutuksen avulla.
Hedman kuului Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) perustajiin.
Jatkosodan aikana hän oli eräs pääasiallisista värväreistä suomalaiseen Waffen-SS-vapaaehtoispataljoonaan. Hän edusti IKL:n kansallissosialistista siipeä, joka kritisoi IKL:n johdon passiivisuutta sodan aikana ja vaati sen väistymistä radikaalimpien voimien tieltä. Hedmanin mukaan IKL:n olisi pitänyt radikalisoitua avoimesti kansallissosialismia kannattavaksi.
Hedmanin kannattajia IKL-poliitikoista olivat muun muassa Hämeen Sanomien päätoimittaja Aarne Kauhtio, Yrjö Saarinen, Kustaa Jussila ja Hilja Riipinen. Hedman ei kuitenkaan saanut kenttäväkeä riittävästi taaksen johdon syrjäyttämiseksi. Tappionsa jälkeen Hedman vetäytyi syrjään IKL:n toiminnasta, ja suuri osa hänen kannattajistaan palasi tukemaan puolueen johtoa.
Vuoden 1944 Moskovan välirauhan jälkeen Hedman siirtyi Saksaan, jossa hän luennoi eugeniikasta suomalaisille Saksaan jääneille SS-miehille.
Hedman kuoli Ruotsissa vuonna 1961.