Elämä pakolaisena
Rein Taagepera kasvoi Tartossa, mutta pakeni vanhempiensa kanssa Virosta ennen neuvostovaltaa vuonna 1944. Hän suoritti lukio-opinnot Marokon Marrakechissa, jossa hän valmistui lukiosta. Yliopisto-opinnot hän suoritti Pohjois-Amerikassa. Hän suoritti BSc-tutkinnon ydintekniikasta 1959 ja Master-tutkinnon 1961 Toronton yliopistosta. Sen jälkeen hän jatkoi opintojaan Yhdysvalloissa ja suoritti PhD-tutkinnon fysiikasta Delawaren yliopistossa. Hän työskenteli vuosina 1964–1970 kemianteollisuusyritys DuPont Co:n palveluksessa.
Taagepera suuntautui sen jälkeen enemmän yhteiskuntatieteisiin ja suoritti vuonna 1969 Master-tutkinnon kansainvälisistä suhteista Delawaren yliopistossa. Sen jälkeen hän siirtyi vuonna 1970 Kalifornian yliopistoon Irvineen (UCI), jossa hän työskenteli loppuajan Amerikan urastaan. Vuosina 1978–1994 hän toimi yliopiston professorina. Hän johti UCI:ssä politiikan ja yhteiskuntatieteiden ohjelmaa vuosina 1978, 1983–1985.
Vuosina 1986–1988 Taagepera toimi Baltian tutkimuksen liiton puheenjohtajana. Hän teki jo 1970-luvun alussa analyysiä Viron yhteiskunnallisesta kehityksestä nk. 30 vuoden suunnitelman nimissä. Tämä teki hänestä Neuvosto-Viron vallanpitäjien mielestä vaarallisimman ulkovirolaisen henkilön. Taagapera oli kylmän sodan vuosina Helsingin yliopistossa stipendiaattina 1961–1962 ja toiseen kerran luennoitsijana 1967–1968. Neuvostoliiton edustajat yrittivät painostaa suomalaisia yliopistoihmisiä kieltäytymään kutsumasta Rein Taagaperaa luennoitsijaksi onnistumatta asiassa.
Paluu uudelleenitsenäistyneeseen Viroon
Laulavan vallankumouksen myötä Taagepera suuntautui 1980-luvun lopulla synnyinmaansa Viron yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Hän pääsi vierailemaan synnyinmaassaan pakolaisuutensa jälkeen ensi kerran toukokuussa 1987. Hän pääsi tällöin havainnoimaan, että hänen 1970-luvun alussa tekemänsä Viroa koskeva 30 vuoden kehitysesnnuste Neuvostoliiton johtajan Mihail Gorbatšovin valtaannousun myötä olisi toteutumassa. Sen jälkeen hän vietti entistä enemmän aikaa Virossa olojen siellä vapauduttua. Hän oli mukana vuosien 1990-1992 Viron kongressin ja oli kongressin edustajana Viron uutta perustuslakia valmistelleessa komiteassa. Tosin Neuvostoliitto pyrki vaikeuttamaan Taageperan toimintaa eväämällä häneltä vielä viisumin Viron kongressin toiminnan yhteydessä. Taagepera oli vuoden 1992 presidentinvaaleissa Kansanrintaman ehdokkaana. Ensi vaiheessa suoritetussa suorassa kansanvaalissa hän sijoittui kolmanneksi Arnold Rüütelin ja Lennart Merin jälkeen 23,4% äänisaaliilla. Samaan aikaan valittu riigikogu suoritti lopullisen presidentinvaalin, koska kukaan ehdokkaista ei ollut saanut yli 50% annetuista äänistä. Riigikogun suorittamassa presidentinvaalissa Taagaperaa tukeneet Kansanrintaman riigikogu-edustajat menivät Lennart Meren taakse, josta tuli Viron toinen presidentti.
Taagapera työskenteli vuosina 1994-1998 professorina Tarton yliopistossa tutkimusalueenaan politiikan tutkimus erityisesti vaalien ja puolueiden kvantitatiiviset ennustavat mallit. Tutkimustyötään hän jatkoi emeritus professorina virkakautensa jälkeenkin. Hän oli perustamassa joulukuussa 2001 uutta puoluetta Res Publica, jonka ensimmäisenä puheenjohtajana hän toimi elokuuhuun 2002. Puolue meni seuraavien vaalien jälkeen Juhan Partsin johdolla hallitukseen. Taagapera erosi puolueesta vuonna 2005 kritisoiden sen entistä oikeistolaisempaa suuntautumista.
