Rezina (ven.Резина) on kaupunki Moldovan pohjoisosassa Dnestrjoen länsirannalla. Kaupunki on Rezinan piirin keskus. Se sijaitsee noin 95 kilometriä Moldovan pääkaupunki Chișinăusta pohjoiseen. TransnistrianRîbnițan kaupunki sijaitsee Dnestrin itäisellä vastarannalla. Joen yli kulkee silta; maanteitse kaupunkien keskustojen välimatka on viisi kilometriä. Myös rautatie kulkee Rezinan pohjoisosien kautta (Mateuti) joen yli.
Rezinan väkiluku oli vuoden 2014 alussa noin 12800 ja koko Rezinan piirin 51200. Kaupungin väkiluku oli kasvanut noin kahdella ja puolella tuhannella vuosikymmenessä, sillä vuonna 2004 asukkaita oli 10196.
Kalkkikiveen koverrettua Tipovan kallioluostaria Rezinan eteläpuolella.
Rezinan eteläpuolella, maanteitse noin 34 kilometrin päässä Rezinasta sijaitsee Tipovan kylä, jossa on Moldovan nähtävyyksiin lukeutuva Tipovan luostari. Sen vanha osa on kalkkikivikallioon koverrettu luolastoluostarin Nistrun jokilaaksoa reunustavalla kalliolla. Kalliotörmän päälle on myöhemmin rakennettu uusi kirkko ja luostarirakennuksia.