Rick Sklar (1929/1930 New York, New York – 22. kesäkuuta 1992 New York) oli yhdysvaltalainen radiovaikuttaja.
Uransa alkuvaiheessa Skalr toimi käsikirjoittajana newyorkilaisille WNYC- ja WPAC-radioasemille. Vuonna 1954 hän siirtyi WINS-asemalle apulaisohjelmajohtajaksi. Siellä hänen tehtäviinsä kuului muun muassa kuulijakilpailujen ja mainoslauseiden ideointi.
WABC-asemalle Sklar siirtyi 1962 ja seuraavana vuonna hänet nimettiin aseman ohjelmajohtajaksi. Kuulijalukujen parantamiseksi Sklar supisti aseman 77 levyn soittolistan noin 24 levyyn, ja kolmea eniten myytyä kappaletta alettiin soittamaan parin tunnin välein. Samaan aikaan hän pyrki kannustamaan aseman persoonallisia tiskijukkia, kuten Bruce Morrow'ta. 1960-luvun lopulla WABC:ta kuunteli neljäsosa New Yorkin radionkuuntelijoista ja se oli kaupungin kuunnelluin musiikkiradioasema.
Sklarista tuli ABC Radion ohjelmasuunnittelun varajohtaja 1977. Vuonna 1984 hän siirtyi perustamaansa radiokonsultointiyritykseen Sklar Communicationsiin.
Sklar kuoli hoitovirheestä johtuneeseen hapenpuutteeseen leikkauksen aikana. Hänet nimettiin postuumisti Radio Hall of Fameen vuonna 1993.