
Robert Sundman (s. 21. syyskuuta 1994 Kerava) on suomalainen toimittaja. Hän on työskennellyt politiikan toimittajana Yle Uutisissa, Helsingin Sanomissa ja Suomen Kuvalehdessä.
Sundman valmistui ylioppilaaksi Kallion lukiosta vuonna 2013 ja opiskeli suomen kieltä Helsingin yliopistossa.
Vuosina 2011–2012 Sundman juonsi ja toimitti Yle TV2:n nuortenohjelmia Galaxi sekä Onks noloo? yhdessä Ronja Salmen ja Mimosa Willamon kanssa. Vuosina 2013–2016 Sundman työskenteli Improbatur-lehden päätoimittajana ja myöhemmin Ylioppilaslehden päätoimittajana vuosina 2016–2018.
Vuosina 2019–2021 Sundman juonsi Helmiina Suhosen ja Olli Seurin kanssa politiikkaan keskittyvää podcastia Jaa, ei, tyhjiä, poissa, jonka julkaisualustana oli Yle Areena.
Hän työskenteli Helsingin Sanomissa politiikan toimittajana vuodesta 2023 vuoteen 2024, jolloin hän siirtyi Suomen Kuvalehteen.
Sundman on Politiikan toimittajien yhdistyksen puheenjohtaja.
Hän on kertonut olevansa partiolainen ja kiinnostunut sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta.