| Rukai | |
|---|---|
Rukain puhuma-alue punaisella |
|
| Tiedot | |
| Alue | |
| Virallinen kieli | |
| Puhujia | 10 500 |
| Sija | ei sadan suurimman joukossa |
| Kirjaimisto | latinalainen |
| Kielitieteellinen luokitus | |
| Kielikunta | austronesialaiset kielet |
| Kieliryhmä | formosalaiset kielet |
| ISO 639-3 | dru |
Rukai (omakielinen nimi: Drekay) on Taiwanilla puhuttava austronesialainen kieli, joka kuuluu formosalaisten kielten alaryhmään. Kielitieteilijä Li Jen-kuein mukaan rukai erkaantui austronesialaisesta kantakielestä arviolta jo noin 3000 eaa., minkä johdosta sen tutkiminen hyödyttäisi kaikkien austronesialaisten kielten yhteisen kantamuodon tutkimista.
Kieltä kirjoitetaan latinalaisilla aakkosilla. Raamattu käännettiin kokonaisuudessaan rukaiksi ensimmäistä kertaa vuonna 2017.
Rukailla on noin 10 500 äidinkielistä puhujaa (2002). Kieltä puhuvat kaikenikäiset rukait, ja vanhemman väestön keskuudessa on myös joitakin yksikielisiä rukain puhujia. Maantieteellisesti puhujat sijoittuvat nykyisten Kaohsiungin kaupungin sekä Pingtungin ja Taitungin piirikuntien alueelle.
Rukain katsotaan olevan uhanalainen kieli ja se jakautuu kuuteen päämurteeseen. Murrejako noudattelee lähtökohtaisesti kyläjakoa niihin asutuskeskuksiin, joissa rukaita vielä puhutaan. Murteiden välinen keskinäinen ymmärrettävyys vaihtelee ja toisinaan puhujat eivät ymmärrä toisiaan. Tähän on arveltu vaikuttaneen ainakin osittain se, että eri murteet ovat saaneet vaikutteita muista formosalaisista kielistä kuten tsoukielistä ja paiwanilaisista kielistä. Toisaalta rukaiden kylät ovat myös huomattavan itsenäisiä toisistaan.
Taiwanin parlamentti sääti vuonna 2017 lain, joka kohotti rukain, kaikkien muiden maassa tavattavien alkuperäiskansojen kielten lisäksi, kansalliskielen asemaan. Lain nojalla valtion tulee suojella alkuperäiskansojen kieliä ja edistää niiden käyttöä. Käytännössä tätä toteutetaan siten, että viranomaisia ohjeistetaan esimerkiksi kääntämään tiedotteita ja asiakirjoja rukaiksi niillä alueilla, joissa rukait asuvat. Valtiovalta on myös ennen tätä pyrkinyt auttamaan muun muassa rukaita selviämään.
| Etinen | Keskinen | Takainen | |
|---|---|---|---|
| Suppea | i | u | |
| Puolisuppea | ə | ||
| Puoliavoin | |||
| Avoin | a |
Kaikki vokaalit voivat esiintyä niin lyhyinä kuin pitkinäkin.
Lähde:
| Labiaali | Dentaali | Alveolaari | Retrofleksi | Palataali | Velaari | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Nasaali | m | n | ŋ | |||
| Klusiili | p | b | t | d | ɖ | k | g | ||
| Affrikaatta | ts | |||||
| Frikatiivi | v | θ | ð | s | |||
| Tremulantti | r | |||||
| Lateraali | l | ɭ | ||||
| Puolivokaali | w | j |
Lähde:
Rukai poikkeaa muista formosalaisista kielistä siinä, että siinä ei ole niin sanottua symmetrista pääluokkaa. Redublikaation käyttö on verrattain yleistä. Täydellistä redublikaatiota käytetään yleensä substantiivien ja osittaista verbien kohdalla. Redublikaatiota voidaan käyttää esimerkiksi substantiivien monikon muodostamiseen tai verbien kohdalla ilmaisemaan sitä, että verbin kuvaavaa tekemistä tehdään yhdessä jonkun toisen kanssa. Yhdyssanoja sen sijaan käytetään vähän.
Rukaissa on ollut käytössä erillinen rekisteri, jota aikuiset ovat käyttäneet puhuessaan pikkulapsille (noin 3–4 -vuotiaille):
| Lasten rekisteri | Perusrekisteri | Suomeksi |
|---|---|---|
| tokonoho | alipoho | pää |
| maia | mairange | bataatti |
| ciai | acilai | vesi |
| maame | aalrame | lintu |
Lukusanojen osalta rukai noudattaa desimaalista järjestelmää. Lukusanat 1–10 rukaiksi (Mantauran murteeksi):
| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| eaea | dhoʼa | tolro | ʼepate | lrima | eneme | pito | valro | vangate | mamangele |