Ruokamarkkinat

Ruokamarkkinat Oy oli päivittäistavarakauppaa harjoittanut yritys, joka perustettiin Turussa vuonna 1976. Yhtiö aloitti toimintansa Ruokamarkkinat-myymälöillä, joiden markkinaosuus Turun seudulla oli merkittävä. Muita myymäläketjuja olivat muun muassa Ruokavarasto, Sesto ja Etujätti.

Wihuri osti Ruokamarkkinat vuonna 1988, ja Ruokamarkkinat-yhtiön toiminta lakkasi vuonna 2007 yhtiön sulautuessa Wihuriin.

Historia

Yhtiön historia ulottuu vuoteen 1970, jolloin liikemiehet Jarkko Koli ja Jaakko Kurila perustivat ensimmäiset Ruokamarkkinat-myymälät. Vuonna 1980 myymälöitä oli Turun seudulla kymmenkunta. Vuonna 1982 perustettiin ensimmäiset Ruokavarasto-laatikkomyymälät. Wihuri osti Ruokamarkkinat vuonna 1988, ja toiminta laajeni merkittävästi sen ostaessa Sesto-ketjun Stockmannilta, mukana myös Seston Etujätit.

Vähittäismyyntiketjut liitettiin 2005 osaksi uutta Tradeka-yhtiötä ja Wihurista tuli Tradekan kolmanneksi suurin omistaja. Ruokavarasto-myymälöitä alettiin muuttaa Siwa-kaupoiksi. Ruokamarkkinat-yhtiön toiminta lakkasi vuonna 2007 yhtiön sulautuessa Wihuriin.

Ketjut

Ruokavarasto

Ruokavarasto oli alun perin vuonna 1982 perustettu turkulainen laatikkomyymäläketju. Ostettuaan Ruokamarkkinat vuonna 1988 Wihuri alkoi uudistaa sen lähikauppaketjuksi ja kasvatti sen 1990-luvulla eri puolelle Suomea. Sen myymälämäärä vuonna 1988 oli 47, vuonna 1994 77 ja vuonna 2000 jo 120. 1990-luvun puoleenväliin asti suurin osa Ruokavarasto-myymälöistä sijaitsi Turun seudulla.

Vuonna 1995 Ruokavarasto Oy osti Marjamäki-yhtiöiltä Hämeessä ja Pirkanmaalla toimineen Valtti-Rabatti-ketjun, jonka 31 myymälää muutettiin 1996 Ruokavarasto-myymälöiksi. Samana vuonna ketju laajeni pääkaupunkiseudulle ostamalla kuusi Ruoka-Skotti-myymälää. Vuonna 1998 Ruokavaraston pohjoisin myymälä sijaitsi Rovaniemellä.

Ruokavarasto-myymälät muutettiin Tradekalle myynnin jälkeen 2005 Siwa-lähikaupoiksi ja kooltaan suurimmat Valintatalo-supermarketeiksilähde?.

Sesto

Sesto oli Stockmannin vuonna 1962 perustama marketketju. Se profiloitui "paremman väen ruokakaupaksi", joka yritti kilpailla ennen kaikkea laadulla ja valikoimilla. Sesto-ketjuun kuului vuonna 1998 14 myymälää.

Sesto siirtyi Stockmannilta Ruokamarkkinoiden omistukseen vuonna 1999. Ketjun myymälöitä oli pitkään yksinomaan pääkaupunkiseudulla, kunnes se laajeni Sipooseen syksyllä 2003. Vuonna 2005 myymälöitä oli 16, joista yhdeksän sijaitsi Helsingissä, kaksi Espoossa, kaksi Vantaalla, yksi Kauniaisissa, yksi Sipoossa ja yksi Mäntsälässä.

Sestot muutettiin Valintatalo-supermarketeiksi lukuun ottamatta Forumin Sestoa, joka oli muutettu S-marketiksi, ja lisäksi Espoon Olarin S-market laajeni Seston liiketilaan. Helsingin Tehtaankadun Sesto puolestaan muutettiin Siwaksi ja Mäntsälän Sesto Euromarketiksi.

Etujätti

Etujätti (aluksi Seston Etujätti) oli hypermarkettiketju. Sen ensimmäinen myymälä avattiin talvella 1994 Vantaan Tammistoon. Myymälässä oli useimmista ruokakaupoista poikkeava ratkaisu: vihannekset ja hedelmät sijoitettiin erilliseen, noin 13-asteiseen huoneeseen, ja maitotuotteet, lihat ja einekset viisiaseteiseen huoneeseen. Viileähuoneet oli erotettu toisistaan ja muusta myymälätilasta liukuovilla. Seuraavaksi Etujätti avattiin Turun Länsikeskukseen vuoden 1995 lokakuussa, Espoon Friisilään saman vuoden marraskuussa ja Tampereen Linnainmaahan vuonna 1996. Vuosituhannen vaihteessa avattiin Etujätit myös Turun Kupittaalle, Kaarinaan, Pirkkalaan, Tampereen Lielahteen, Jyväskylään ja Lappeenrantaan.

Kolme Etujättiä (Kaarinassa, Lappeenrannassa ja Turun Kupittaalla) ja Mäntsälän Sesto muutettiin Euromarket-hypermarketeiksi. Vantaan Tammistossa sijainnut Etujätti muutettiin osittain Wihurin Metro-pikatukkuliikkeeksi, jolloin myös samassa rakennuksessa toimineet Stockmann Outlet ja Hobby Hall saivat runsaasti lisätilaa.lähde? Espoon Friisilän Etujätti myytiin muualleselvennä, minkä jälkeen sen paikalla on toiminut Budget Sport, Konebox, Musta Pörssi, Sotka-huonekaluliike, SuperPark-sisäaktiviteettipuisto. Nykyisin sen paikalla toimii kaksi autokauppaa.lähde?

Sesto-myymälät ja Seston Etujätit vuonna 1999–2005

Seston myymälä Helsingin Taka-Töölössä vuonna 2003. Myymälä muutettiin sittemmin Valintataloksi ja tämän jälkeen K-Marketiksi.

Lähteet

  1. ↑ Myymäläpäällikköä. (Ruokamarkkinat Oy:n työpaikkailmoitus) Helsingin Sanomat, 2.6.1981, s. 52.
  2. ↑ Wihuri osti turkulaiset Ruokamarkkinat-myymälät. Helsingin Sanomat, 16.4.1988, s. 40. Näköislehti (maksullinen).
  3. ↑ Liisa Enkvist: Ruokavaraston muodonmuutos Siwoiksi alkoi Turun alueella 26. elokuuta 2005. Turun Sanomat. Viitattu 21.9.2008.
  4. ↑ Wihuri Oy osti Valtti-Rabatin päivittäistavaramyymälät. Helsingin Sanomat, 27.10.1995. Digilehti (maksullinen). Viitattu 17.10.2021.
  5. ↑ Markkinointipäällikkö. (MPS-henkilöstökonsultointiyhtiön työpaikkailmoitus.) Helsingin Sanomat, 28.1.1996, s. 74. Näköislehti (maksullinen).
  6. ↑ Ruokavarasto-ketju laajenee pääkaupunkiseudulle. Helsingin Sanomat, 18.1.1995, s. 23. Näköislehti (maksullinen).
  7. ↑ https://web.archive.org/web/19981201173747/www.ruokavarasto.fi/html/myymalat.cfm
  8. ↑ Valintatalot häviävät – Muistatko vielä nämä ruokakaupat? Helsingin Sanomat. 19.3.2015. Viitattu 1.11.2026.
  9. 1 2 3 Annual Report 1998 Stockmann. 1998. Viitattu 1.11.2026.
  10. 1 2 Sesto saapui maaseudulle Helsingin Sanomat. 29.10.2003. Viitattu 1.11.2026.
  11. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Myymälät - Sesto Wayback Machine. 23.8.2005. Viitattu 1.11.2026.
  12. ↑ Ruokaostoksilla voi tulla vilu Helsingin Sanomat. 27.7.1994. Viitattu 1.11.2026.
  13. ↑ Sesto laajentaa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle Helsingin Sanomat. 13.10.1995. Viitattu 1.11.2026.
  14. 1 2 3 4 Annual Report 1995 Stockmann. 1995. Viitattu 1.11.2026.
  15. ↑ Stockmann Sesto rakentaa automarketin Tampereelle Helsingin Sanomat. 4.6.1995. Viitattu 1.11.2026.
  16. 1 2 3 4 5 6 Annual Report 1999 Stockmann. 1999. Viitattu 3.11.2026.
  17. ↑ Lappeenrantaan toinen Euromarket Etelä-Saimaa. 17.1.2006. Viitattu 3.11.2026.
  18. 1 2 3 4 POK nielee Etujättejä Talouselämä. 6.2.2004. Viitattu 3.11.2026.
  19. ↑ Etujätti lopettaa Länsikeskuksessa Turun Sanomat. 29.1.2005. Viitattu 3.11.2026.
  20. ↑ Turussa suljetaan kolme myymälää Turun Sanomat. 25.11.2005. Viitattu 3.11.2026.