Gustaf Rurik Frilander (3. helmikuuta 1880 Juva – 3. joulukuuta 1940 Jyväskylä) oli suomalainen kirjakauppias ja lintuaiheisten veistosten ja maalausten tekijä.
Juvalta kotoisin ollut Rurik Frilander tuli kirjakauppa-alalle jo vuosisadan vaihteessa. Hän oli ensimmäiset kymmenen vuotta Viipurissa kirjakauppa-apulaisena ja kirjakaupan hoitajana. Vuonna 1913 Frilander perusti oman kirjakaupan Helsinkiin Töölön kaupunginosaan. Hän myi sen vuonna 1919 H. F. Vainiolle ja siirtyi Suomalaisen Kirjakaupan ja myöhemmin Akateemisen Kirjakaupan palvelukseen. Tämän jälkeen Frilander tuli Jyväskylään Jyväskylän Yliopistoyhdistyksen omistaman Weilin & Göösin kirjakaupan johtajaksi.
Frilander aloitti lintuaiheisten maalausten teon 1920-luvulla ja myöhemmin hän alkoi tehdä keramiikkatöitä aiheineen lintupoikueet. Hän suoritti Ateneumin kurssin ollessaan Suomalaisen Kirjakaupan palveluksessa Helsingissä ja oli kuvanveistäjä Viktor Malmbergin yksityisoppilaana. 1930-luvun lopulla hänen kokoelmissaan oli jo 400 lintuaiheista maalausta ja veistosta. Frilander tutki myös perhosia ja keräsi niitä.
Rurik Frilanderin poika oli faktori ja itseoppinut kuvanveistäjä Allan Frilander.