| Ruuben | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Muusikko | |
| Taiteilijanimi | Ruuben, Robben |
| Aktiivisena | 2012– |
| Tyylilajit | rap, instrumental, hip-hop |
| Yhtyeet | Vellamo |
| Aiheesta muualla | |
Löydä lisää muusikoitaMusiikin teemasivulta |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Robert Laukkanen, tunnettu paremmin taiteilijanimellään Ruuben, on suomalainen musiikkituottaja.
Jyväskylästä kotoisin olevan Ruubenin ensimmäinen virallinen tuotanto tapahtui vuoden 2012 marraskuussa julkaistulla Stepan ja Aren yhteisalbumilla ...ja naksuvat luupit. Hän on toiminut tuottajana rap-artisti Gettomasalle tämän uran alusta asti, ja heidän yhteistyöstään ovat syntyneet esimerkiksi yhteisalbumi Vellamo LP vuonna 2014 ja Emma-gaalassa ehdokkuuksia saaneita Gettomasan kappaleita. Vuonna 2022 Ruubenille myönnettiin Grammy-palkinnon ehdokkuus tuotannostaan nigerialaisartisti Burna Boyn kappaleella ”Last last”. Hän oli ehdolla myös vuoden tuottajaksi Emma-gaalassa 2023.